Hyppää pääsisältöön

Joona "natu" Leppänen lopettaa pelaajauransa - siirtyy valmentajaksi

Joona "natu" Leppänen
Joona "natu" Leppänen Assembly Winter 2015 -tapahtumassa. Joona "natu" Leppänen Kuva: SETT.fi / Jussi Jääskeläinen kilpapelaaminen

Suomalainen Counter-Strike -pelaaja Joona "natu" Leppänen on lopettanut pelaajauransa 15 vuoden jälkeen. Jatkossa natu toimii Ninjas in Pyjamas -organisaation Counter-Strike: Global Offensive -joukkueen valmentajana. Yle tavoitti Leppäsen kommentoimaan uutta uravalintaa ja uran kohokohtia.

Counter-Striken aivan alkuajoista lähtien pelannut Leppänen muistetaan yhtenä Suomen menestyneimmistä pelaajista kautta aikojen. 15 vuotta kestäneen pelaajauran aikana Leppänen pelasi pelisarjan kolmea eri versiota - 1.6, Source ja Global Offensive - kovimmalla mahdollisella tasolla.

3DMAX-joukkue voitti Lantrekien CS:GO-turnauksen
Lantrekien voitto jäi natun pelaajauran viimeiseksi. 3DMAX-joukkue voitti Lantrekien CS:GO-turnauksen Kuva: Yle / Jussi Jääskeläinen lantrek

Vuosien varrella natu ehti pelata esimerkiksi Destination Skyline-, 4Kings-, 69°N-28°E-, Power Gaming-, Team Curse-, sekä 3DMAX-joukkueissa. Peliuran kovin saavutus on kiistatta NGL-One -turnauksen voitto vuonna 2007, jolloin hänen silloinen joukkueensa 69°N-28°E oli hetken aikaa koko maailman ykkösjoukkue. Turnausvoittoa Leppänen juhli yhteensä 22 kertaa urallaan, joista ensimmäinen on vuodelta 2003. Kaiken kaikkiaan top-3 sijoituksia uralta löytyy yli 35 kappaletta.

Alkuvuodesta natu johdatti 3DMAX-joukkueensa Lantrek 2015 -tapahtuman voittoon ja vakiinnutti joukkueen asemaa Suomen ykkösjoukkueena. Hieman ennen Lantrekejä 3DMAX selvisi ensimmäisenä suomalaisjoukkueena CS:GO:n Major-turnaukseen. Maaliskuun puolivälissä pelattu Major-turnaus päättyi kuitenkin lohkovaiheeseen kahden tappion myötä.

Majorin jälkeen 3DMAX suuntasi Tanskaan, jossa tuloksena oli jaettu 7-8. sija Copenhagen Games 2015 -tapahtuman turnauksesta. Viikko Tanskan reissun jälkeen joukkue suuntasi Saksaan osallistuakseen ESL Pro League -liigan finaaleihin, josta tuloksena oli jaettu 5-6. sija tiukan kamppailun jälkeen.

Saksasta palattuaan joukkue koki muutoksia: 3DMAX-organisaatio päätti lopettaa toimintansa. Joukkue ilmoitti jatkavansa yhdessä pelaamista, mutta pelaavan toistaiseksi nimellä ENCORE.

Viikkoa myöhemmin Leppänen ilmoitti lopettavansa pelaajauransa, mutta kertoi samalla ENCORE:n jatkavan nelikkona. Syyksi hän kertoi kilpapelaamisen kovimmalla tasolla vievän sen verta aikaa, että hänellä ei jäänyt riittävästi aikaa perhe-elämälle.

Leppänen ilmoitti lopettamispäätöksestään videon muodossa:

Muutama päivä lopettamispäätöksen jälkeen julkistettiin, että hän aloittaa Ninjas in Pyjamas -organisaation CS:GO-joukkueen valmentajana. Organisaatiossa Leppänen pääsee työskentelemään yhdessä jälleen suomalaispelaaja Aleksi "allu" Jallin kanssa, joka on Leppäsen entinen joukkuetoveri. Mahdollisesta yhteistyöstä alettiin puhumaan pian Major-turnauksen jälkeen.

ENCE eSports CS:GO - KHRN, nasu, natu, allu, suNny
natu valmentaa jatkossa myös allua. ENCE eSports CS:GO - KHRN, nasu, natu, allu, suNny Kuva: ENCE eSports / Jussi Jääskeläinen kilpapelaaminen

- Joitakin viikkoja sitten kävimme ensimmäisiä tunnusteluja. Tiiviimmin ja yksityiskohtaisemmin noin pari viikkoa sitten, kertoo Leppänen.

Useimmilla huippujoukkueilla on ollut oma valmentaja jo pitkään - mukaan lukien NiP:llä. Aikaisemmin joukkuetta on valmentanut Faruk "pita" Pita, joka kuitenkin joutui jättämään pestin työkiireiden takia äskettäin. Leppänen itse näkee valmentajan elintärkeänä joukkueille nykypäivänä.

- Mielestäni se on ehdottomasti tärkeä juttu. Marginaalit ovat hyvin pienet ja erot voittamisen ja häviämisen välillä häviävän pieniä. Tällöin on hyvin tärkeää tehdä kaikki pohjatyö hyvin ja olla aina selvillä siitä missä omat heikkoudet ovat. Tässä kohtaa henkilö jolla on paljon silmää lukea tilanteita ja ymmärtää niitä, niin että voi täysin keskittyä siihen osa-alueeseen - on hyvin tärkeä.

Marginaalit ovat hyvin pienet ja erot voittamisen ja häviämisen välillä häviävän pieniä.

Valmentajana toimiminen tulee olemaan Leppäsen uusi kokopäivätyö, joka sisältää runsaasti matkustamista turnauksiin. Ruotsiin hän ei ole vielä muuttamassa työn takia kuitenkaan.

- Se oli tähän touhuun lähdettässä yksi kriteeri, että on valmius matkustaa joukkueen mukana jokaiseen turnaukseen. Tarkoituksena ei ole muuttaa Ruotsiin, tällä hetkellä seuraan harjoituksia tiiviisti sillä ollaan niin alkuvaiheessa. Tulen kylläkin käymään myös joukkueen bootcampeilla, sillä siellä tehdään ns. "kovin duuni".

29-vuotiaalla lahtelaisella on selkeät suunnitelmat mitä hän haluaa saada aikaan lyhyellä aikavälillä.

- Tuon mukanani erilaisia näkökulmia ja ajatuksia miten millaisissakin tilanteissa tulee toimia sekä keskityn paljon siihen, että yksityiskohdat tehdään siten että virhemarginaali olisi mahdollisimman pieni. Autan Richard "Xizt" Landströmiä luomaan jokaista peliä ennen selkeän pelisuunnitelman jota mukaillaan, sekä käymme läpi tulevan vastustajan toimintatapoja sekä tendenssejä - joita sitten käymme yhdessä muun joukkueen kanssa läpi pelin alla. Käytännössä siis pyrin vähentämään taakkaa pelaajilta, jotta kaikilla on luottavainen fiilis siitä että tiedetään mihin ryhdytään.

Pidemmän aikavälin suunnitelmat on jo myös tiedossa, jotka liittyvät hyvin vahvasti pelin tuleviin muutoksiin.

- Enemmän varianssia pelityyliin ja pitää huolen siitä, että joukkue on aina ensimmäisten mukana kokeilemassa erilaisia asioita joita pelin uudet päivitykset tuovat mukanaan - toisin kuin NiPillä on tähän asti ollut tapana. Yksinkertaistettuna autan heitä luomaan ympäristön jossa jokaisella on aina sellainen fiilis että homma on näpeissä.

Pelaamisen ohella Leppänen on toiminut esimerkiksi selostajana, josta hän ei ole ajatellut luopuvansa jatkossakaan.

Tarkoitus on myös tehdä selostuskeikkoja sen mukaan miten kalenterini antaa myöden

- Tarkoitus on myös tehdä selostuskeikkoja sen mukaan miten kalenterini antaa myöden. Siitä on hyötyä myös valmentamisessa, sillä pelejä katsoo tällöin erilaisista perspektiiveistä ja pyrkii aina tuomaan katsojalle esille detaileja joita voi myöhemmin myös soveltaa omassa hommassani. Se antaa hyvän mahdollisuuden nähdä ja ajatella pelistä eri tavoilla.

natu oli tulessa ESL Pro Leaguen finaaleissa Copenhagen Wolvesia vastaan:

15 vuoteen mahtuu paljon muistoja. Kysyimme Leppäseltä muutamia hänen suosikkejaan, joista selviää esimerkiksi millaista oli asua muutama viikkoa Koreassa vuonna 2003.

Mihin väliin osui oma huippuvuotesi yksilötaitojen puolesta?

- Melkoisen mahdoton kysymys. Mielestäni sanoisin että näitä oli varmaan kaksi ajanjaksoa. Vuonna 2006 4Kingsissä ollessani sekä vuonna 2010 Power Gamingissä. Vaikea näin jälkikäteen yksilöidä miksi, mutta varmaan näinä aikoina on ollut oikealla mukavuusalueella.

Millä joukkueellasi olisi ollut potentiaalia kenties parempiin tuloksiin?

- Myös haastava kysymys, mutta tähän voisi antaa muutamankin vastauksen. Sanoisin että varsinkin 69N-28E tiimillä, jolla saimme hyvää menestystä vuonna 2007 (3 isompaa turnausvoittoa putkeen) - olisimme pystyneet jatkamaan vielä pidemmälle - jos työetiikka olisi ollut oikealla tasolla. Se on jälkikäteen joskus harmittanut.

Ei saavutuksissa ole aina kyse rahallisista voitoista, vaan hienoista fiiliksistä :-)

Mitä saavutusta pidät henkilökohtaisesti suurimpana?

Joona "natu" Leppänen
Leppänen suuntaa Lontooseen NiP:in kanssa viikonlopuksi. Joona "natu" Leppänen Kuva: SETT.fi / Jussi Jääskeläinen kilpapelaaminen

- Monenlaisia voittoja ja hyviä sijoituksia tuli isoissa ja arvostetuissa turnauksissa otettua, mutta jostain syystä aina päälimmäisenä tulee mieleen Assembly Summer vuosimallia 2009, jossa voitimme Suomen WCG karsinnat Crack Clanilla astralista vastaan. Meillä oli ollut pari ihan katastrofi turnausta alla ja vastustajajoukkueen muuan Max "ruuit" Aspe ilmoitti heidän voittavan meidät 16-0 ja 16-0. Jostain raavittiin täysin erilainen ilme, pelasin myös itse varsin hyvin pelissä ja voitettiin kaikkia ennakko odotuksia rikkoen. Siitä on jäänyt mieleen, että ajoin mitali kaulassa melkein Lahteen asti tajuamatta että se oli jäänyt siihen vielä roikkumaan. Ei saavutuksissa ole aina kyse rahallisista voitoista, vaan hienoista fiiliksistä :-)

Paras pelaaja kenen kanssa pelasit yhdessä?

- Onnellisessa asemassa on tullut oltua, että on saanut pelata todella hyvien pelaajien kanssa moneen otteeseen. Pakko on mennä nostalgian kautta ja nostaa Niko "nasu" Kovanen tapetille, joka oli yhteen aikaan mielestäni yksi moniosaavimmista pelaajista. Hän voisi tänäkin päivänä olla erittäin hyvä, mikäli fokus vaan pysyisi. Hieno mies ja hieno pelaaja.

Mitä vuosista jäi käteen satojen ystävien, reissujen, pelien ja voittojen lisäksi?

- Kyllä sieltä on jäänyt tosiaan hienoa elämänkokemusta käteen. Matkailu avartaa, kuten sanotaan. Mulle jäi myös uskomaton määrä kontaktiverkostoa josta on ollut sittemmin suuresti hyötyä kaikessa mahdollisessa. Voin rehellisesti sanoa että en olisi ilman näitä vuosia läheskään samanlainen ihminen kuin mitä tänä päivänä olen. Kiitollinen olen siitä että on saanut nähdä ja kokea kaikenlaista pelaamisen myötä.

Voin rehellisesti sanoa että en olisi ilman näitä vuosia läheskään samanlainen ihminen kuin mitä tänä päivänä olen.

Suosikki reissumuistosi?

- Vuonna 2003 minut pyydettiin pelaamaan Kreikkaan paikallisen joukkueen riveihin CPL karsintoja varten. Matkustin pariksi viikoksi paikalle ja siitä reissusta on jäänyt mieleen hyviä fiiliksiä. Asuin yhden pelaajan vanhempien luona, jossa istuin perheen kanssa ihan muina miehinä illallistamassa paikallista apetta ymmärtämättä tietenkään pöytäkeskusteluista mitään. Taloudessa toiminut sisäkkö tuntui pesevän kaikki vaatteeni kolme kertaa viikossa ja muutenkin kaikki olivat ylenpalttisen ystävällisiä. Jotenkin se kohtelu ja ylipäätään koko idea lähteä pariksi viikoksi pelaamaan tuolloin tuntui ajatuksena melko utopistiselta ja on siksi mieleen painunut. Hyviä reissuja kyllä riittäisi lueteltavaksi kirjaksi asti.

Ninjas in Pyjamas ja Leppänen suuntaavat viikonlopuksi Lontooseen, jossa pelataan FACEIT-liigan finaalit. Jaossa on 275 000 dollaria, josta kilpailee kahdeksan joukkuetta.

Lisätiedot turnauksesta: HLTV.org