Hyppää pääsisältöön

Marjukka Mikkola

Onko Marjukka tuleva Tangokuningatar?

Kommentit
  • Danny: Artistin oltava itsensä paras kaveri

    Tangotuomarin tärkein tehtävä opastaa eteenpäin

    Musiikkineuvos Ilkka ”Danny” Lipsasen osallistuminen tangotuomaristoon herättänyt osassa yleisöstä jonkin verran ihmetystä ja epäilyjä. Dannyhan tunnetaan urastaan nimenomaan pop-musiikin parissa. Jotkut olisivat kenties kaivanneet hänen tilalleen tuomaristoon nimenomaan vanhan tanssimusiikin legendaa. Danny kuitenkin muistuttaa, että nykyään pop ja iskelmä, - mukaan lukien tango ja muu tanssimusiikki, ovat hyvin lähellä toisiaan.

  • Tämän vuoden tangokuningas on Aki Samuli

    Kisan ensikertalainen hurmasi bassollaan tuomarit ja yleisön

    Tämän vuoden tangokuninkaasta sekä tuomaristo, alueraadit että yleisö olivat harvinaisen samaa mieltä. Aki Samuli oli mukana tangokisassa ensimmäistä kertaa, mutta hurmasi syvällä bassollaan niin yleisön kuin tuomaristonkin. Aki Samuli voitti jo aiemmin tangoviikolla päättyneen Yleisön suosikki –äänestyksen. Hän myös keräsi sekä tuomareilta että alueraadeilta suurimmat mahdolliset pisteet.

  • Tangotuomarit oman maratoninsa loppusuoralla

    Pelkkä finaaliesitys ei ratkaise voittajaa

    Tangotuomareiden työstä näkyy TV-ruudussa vain murto-osa. Tuomaristo on seurannut kilpailijoiden esityksiä Turun Tangomaratonilta lähtien kymmeniä tunteja. Laulaminen ja esiintyminen ovat tärkeimpiä kriteereitä kuninkaallisen valinnassa, mutta myös lavan takana tapahtuvilla asioilla on oma merkityksensä.

Tangomarkkinakilpailijat 2015: naiset

  • Susanna Heikki on tangokuningatar 2015

    Radiojuontajana työskentelevällä, intohimoisella tangon ystävällä Susanna Heikillä on palava halu esiintyä ja tanssittaa yleisöä. Lapissa syntynyt ja sittemmin espoolaistunut Susanna on osallistunut Tangomarkkinoille kerran aikaisemminkin, vuonna 1997. Susanna Heikki lauloi finaalin ensimmäisellä kierroksella kappaleen Hernandon salaisuus. Tuomariston mielestä Susanna oli ensimmäisen kierroksen paras sensuellilla ja äärimmäisen keskittyneellä tulkinnallaan. Finaalin toisella kierroksella Susanna sai alueraadeilta eniten pisteitä (42 pistettä). Superfinaalissa kruunusta Susannan kanssa kamppaili Erika Vikman. Tuomaristolta Susanna sai neljä ykkössijaa viidestä

  • Erika Vikman

    Finaalin ensimmäisellä kierroksella Erika esitti kappaleen Tulisuudelma. Tuomaristo arvioi esityksen kierroksen kolmanneksi parhaimmaksi. Marita Taavitsaisen mukaan Erika on mahtava, säteilevä pieni tyttö, joka on kuitenkin suuri tyttö, joka uhkuu sisäistä voimaa. Finaalin toisella kierroksella Erikan esitettäväksi tuli Marita Taavitsaisen tunnetuksi tekemä kappale Suudelmia ja shampanjaa. Paikka superfinaalissa avautui Erikalle toiseksi suurimmalla pistemäärällä. Pisteitä tuli jokaiselta alueraadilta, yhteensä 40 pistettä. Superfinaalissa Erika taistelu kruunusta Susanna Heikin kanssa. Susanna vei voiton tuomariston miltei yksimielisellä päätöksellä. Ainoastaan Marita Taavitsainen olisi suonut Erika Vikmanille ykkössijan.

  • Nina Åkerman

    Nina Åkerman lauloi kuningatarfinaalin ensimmäisellä kierroksella kappaleen Siks oon mä suruinen. Tuomareiden mielestä esitys oli ensimmäisen kierroksen toiseksi paras. Finaalin toisella kierroksella Nina sai Kuopion ja Helsingin alueraadeilta täydet kymmenen pistettä, mutta Turku jätti hänet täysin pisteittä. Ninan kokonaispisteet jäivät 32 pisteeseen, joka ei riittänyt nostamaan upeaäänistä laulajatarta superfinaaliin saakka.

  • Piritta Venho

    Piritta Venho sai kunnian "korkata" Kuningatarfinaalin ja olla ensimmäisenä esiintymisvuorossa. Tuomaristo kiitteli Pirittan tulkintaa Sinitaivas-kappaleesta ja kehui hänen omaavan paljon tangokuningatarmaisia piirteitä, Finaalin toiselle kierrokselle tuomaristo valitsi Pirittan viimeisenä ja hän sai esitettäväkseen Marita Taavitsaisen tunnetuksi tekemän Sä oot mun tangoystäväin. Alueraadit eivät kuitenkaan vaikuttuneet tangoystävyydestä ja Piritta joutui tyytymään Turun alueraadilta saamaansa kuuteen pisteeseen.

  • Virpi Piippo

    Virpi Piipon finaalikappale oli Kylmät huulet. Tuomaristo kehui aikuisen laulajattaren kehityskaarta ja sitä miten etäisestä ensivaikutelmasta huolimatta Virpistä hehkui finaaliesityksessä uskomattoman vahva lämpö. Tästä huolimatta paikka kuningatarfinaalin toiselle kierrokselle jäi tällä kertaa haaveeksi.

  • Tiina Pitkänen

    Tiina Pitkänen lauloi kuningatarfinaalin ensimmäisellä kierroksella kappaleen Palaa luokseni. Tuomaristo kehui Tiinan tulkintaa hienostuneeksi, sojuvaksi, puhtaaksi ja tunteikkaaksi, mutta silti paikka toiselle kierrokselle jäi saamatta.