Hyppää pääsisältöön

Pannukakkua syövä ei voi olla kauhean vaarallinen!

Lastenkirjoja ja kahvikuppi
Lastenkirjoja ja kahvikuppi Kuva: Yle/Kaisa Pulakka syödään ensin!

Viisikoissa seikkailun keskeyttää jatkuvasti eväiden syöminen. Peppi Pitkätossu syö hillittömiä määriä piparkakkuja, täytekakkua ja karamelleja. Ronja Ryövärintytär puhkeaa itkuun saadessaan karhuluolaan äitinsä leipomaa leipää. Heinähattu ja Vilttitossu pakenevat terveysruokiin hurahtaneen äitinsä nokkosmuhennoksia Alibullenin neitien herkkujen ääreen. Syödään ensin – kulttuurihistoriallisia ruokaesseitä -sarja pohtii tällä viikolla lohturuokaa. Viikon valintana tutustutaan lohturuokaan lastenkirjallisuudessa.

Lapset ja ruoka kuuluvat yhteen itsestään selvästi. Ruoka on tärkein pienen lapsen perustarpeista. Lastenkirjallisuudessa syödään paljon ja usein. Ruoalla voi lastenkirjallisuudessa olla monenlaisia merkityksiä, mutta usein se assosioituu lohtuun ja turvallisuuden tunteeseen. Lohtusyömiseen sortuvat niin Nalle Puh kuin Muumitkin.

Pieniälyinen karhu nauttii ”jotain pientä”

Kissa ja Nalle Puh
Kissa ja Nalle Puh Kuva: Kaisa Pulakka/Yle syödään ensin!
Ei ihme että painonhallintaryhmät varoittavat lohturuoan vaaroista.

Lastenkirjallisuuden suurin lohturuoan syöjä on aivan varmasti A. A. Milnen luoma Nalle Puh. Aina kun pieniälyistä karhua vähänkin joku asia vaivaa, hän haluaa nauttia vahvistuksekseen jotain pientä. Kirjassa nalle Puh rakentaa talon Kani tulee vierailulle Puhin luo. Puh on laskemassa hunajapurkkejaan. Kun Kani ihmettelee, mitä väliä purkkien määrällä on, Puh vastaa: ”Teki vain mieli tietää [---], jotta voisin sanoa itselleni: ’Minulla on neljätoista purkkia hunajaa jäljellä.’ Tai mahdollisesti viisitoista. Se ikään kuin rauhoittaa.”

Nalle Puhille mikä tahansa muutos päiväjärjestyksessä riittää tekosyyksi hunajapurkille könyämiseen. Lohturuoan harrastajille tämä on tuttua. Väsyttää – ruokaa, harmittaa – ruokaa, stressiä – ruokaa, sydänsuruja – ruokaa, pelottaa – ruokaa, kuukautiset – ruokaa. Jos kaapissa odottaa suklaalevy, niin syy sen avaamiseen löytyy kyllä aina. Ei ihme että painonhallintaryhmät varoittavat lohturuoan vaaroista.

Liiallisesta lohturuoan syömisestä voi käydä kuin Puhille, joka jumiutuu kiinni kanin kolon oviaukkoon. Puh joutuu laihdutuskuurille ja kauheinta tietenkin on, että lohdutukseksi ei voi syödä mitään. Onneksi on Risto Reipas, joka lukee Puhille Voimaa Antavaa Kirjaa joka auttaa ja lohduttaa Ahdistettua Karhua Tukalassa Tilanteessa.

Muumit syövät tuntemattoman turvalliseksi

Suklaapatukka muumikirjan päällä
Suklaapatukka muumikirjan päällä Kuva: Yle/Kaisa Pulakka syödään ensin!

Heti sotien jälkeen ilmestyneissä lastenkirjoissa korostuvat mässäilyfantasiat. Viisikoiden ja Pepin ahmiva ruokasuhde on nähty reaktiona sota-ajan säännöstelylle ja pula-ajalle. Tämäkin on siis eräänlaista lohtusyömistä. Sotien jälkeen alkoivat ilmestyä myös Tove Janssonin Muumi-kirjat.

Muumihahmojen syömistavoissa korostuu perheen merkitys. Muumitalon ruokapöytä on paikka, jonne kaikki ovat tervetulleita. Mitä oudompi vieras, sitä varmemmin hänet kutsutaan syömään muumien kanssa. Muumeissa ruoan ja syömisen kautta tuntemattomasta ja pelottavasta leivotaan tuttua ja arkipäiväistä.

Muumipeikko ja Niiskuneiti jäävät Vaarallisessa Juhannuksessa ypöyksin tulvan keskellä seisovan puun oksille. Tilanne on pelottava ja äitiä tulee ikävä. Sitten muumipeikko löytää eväskorista voileipiä, joiden kääreisiin muumimamma on kirjoittanut hauskoja viestejä. Ruoan kautta poissaoleva äiti on jälleen läsnä.

Muumeissa ruoan ja syömisen kautta tuntemattomasta ja pelottavasta leivotaan tuttua ja arkipäiväistä.

Taikurin hattu -kirjassa muumien suuriin puutarhajuhliin lennähtää outo ja pelottava vieras. Taikuri lentää mustalla pantterilla. Hänen punahehkuiset silmänsä ovat täynnä palavaa kaipausta. Taikuri metsästää kuningasrubiinia, jota hän on etsinyt 300 vuotta. Rubiini löytyy muumilaaksosta, mutta pienet otukset Tiuhti ja Viuhti eivät halua antaa sitä taikurille. Taikuria alkaa hermostuttaa ja hän pyytää muumeilta ”jotakin vahvistavaa”. Mamma tarjoaa taikurille pannukakkua ja taikurin syödessä kaikki uskaltautuvat lähemmäksi. Jännitys laukeaa muumimaiseen aforismiin: ”Sellainen henkilö, joka syö pannukakkua ja hilloa, ei voi olla kauhean vaarallinen. Hänen kanssaan voi puhua.”

Milloin sana lohturuoka on ilmestynyt kielenkäyttöömme? Miten TV-sarja The Sopranos liittyy lohturuokaan? Miksi pussikanakeitto saa toimittaja Kaisa Pulakan nostalgian valtaan? Kuuntele Syödään ensin - Kulttuurihistoriallisia ruokaesseitä Yle Radio 1 maanantaisin 17.40 la lauantaisin 22.45.

Lähteet:

A. A. Milne: Nalle Puh, Kootut kertomukset ja runot. Suomentanut Kersti Juva. WSOY 1999.
Tove Jansson: Taikurin hattu. Suomentanut Laila Järvinen. WSOY 1956.
Tove Jansson: Vaarallinen juhannus. Suomentanut Laila Järvinen. WSOY 1957.
Päivi Lappalainen: Anarkiasta anoreksiaan. Ruoan merkityksestä lasten- ja nuortenkirjallisuudessa. Kirjassa Täysi kattaus. Ruokaa ja juomaa kirjallisuudessa. Turun yliopisto 2006.

Kommentit
  • "Onko musta ollenkaan tähän, kun nuo muut on niin sairaan hyviä?" Lahjakkaan suvun vesa Aili Ikonen epäili pitkään, onko hänestä ammattimuusikoksi

    Musiikki on muusikko Aili Ikoselle intohimo.

    Erityisesti jazzlaulajana tunnettu muusikko Aili Ikonen kasvoi musiikin ympäröimänä. Korpilahdelta kotoisin oleva Ikonen pomppi lapsena Joutsenlammen finaaliosaa veljensä Osmon kanssa olohuoneen sohvan ympärillä ja harjoitteli pieteetillä viulunsoittoa viisivuotiaasta alkaen. Silti ura muusikkona ei ollut itsestäänselvyys.

  • Sanat haltuun rap-riimein

    Sanat haltuun -hanke auttaa nuoria löytämään äänensä.

    Rap-musiikki voi olla väylä parempaan luku- ja ilmaisutaitoon. Musiikkia kuunnellessa voi päähän tarttua myös muutama yhteiskunnallinen ajatus. Vielä enemmän kuhinaa päähän syntyy, jos alkaa itse luoda riimejä. Kirjallisuus- ja taidekriitikko, toimittaja sekä opettaja Aleksis Salusjärvi pohti, miksi lukeminen koetaan jotenkin epämiehekkääksi harrastukseksi.

  • Avaruusromua: Psykedeelinen äänikone nimeltä TONTO

    Mitä jos rakennettaisiin maailman suurin syntesoija?

    Malcolm Cecil ja Robert Margouleff kohtasivat 50 vuotta sitten New Yorkissa, tuolloin uudessa Media Sound -studiossa. Heillä oli idea. Mitä jos hankittaisiin useita syntesoijia ja soitettaisiin niitä yhtaikaa? Ja jos kytkettäisi in ne toisiinsa, toimimaan yhdessä, siinä meillä olisi elektroninen orkesteri. Idea hahmoteltiin kiinalaisen ravintolan pöytäliinaan ja se päätettiin toteuttaa. Alkoi syntyä psykedeelinen äänikone nimeltä TONTO. Toimittajana Jukka Mikkola.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri