Hyppää pääsisältöön

Juhan kaksi elämää

Kuinka massiivisesta aivoinfarktista palataan elämään?

Eräänä perjantaina vuonna 2010 porvoolainen rakennusalan yrittäjä Juha Ainasoja lupaa asiakkaalleen, että tulee aloittamaan työt maanantaina heti aamukahdeksalta. Hän ei vielä aavista, että tuota maanantaita ei tulekaan, ihan tavallisena ainakaan.

Juha Ainasoja on niitä, jotka matkaavat mökille kaksi salkkua ja läppäri kainalossa. Hänen yrityksensä työllistää parikymmentä henkeä. Hän tekee kenttätöitä, hoitaa paperihommat ja pyrkii auttamaan työntekijöitään tiukan paikan tullen. Hän on niitä, joille voi aina soittaa. Ja lupauksensa hän pitää aina.

Mutta tuona maanantaina Ainasojaa ei kuulu asiakkaan luo. Hän makaa Meilahden teho-osastolla kykenemättä puhumaan tai liikkumaan. Hänen ensimmäinen elämänsä on juuri loppunut, massiiviseen aivoinfarktiin. Tulossa on toinen elämä, mutta sitä Ainasoja ei vielä tiedä.

Pahaa aavistamatta

Kun Ainasoja ajaa perjantaina vaimonsa kanssa mökille Valkealan Repovedelle, kaikki on vielä hyvin. Aivoinfarkti ei anna ennakkovaroitusta. Auto on täynnä tavaraa. On läppärit ja työpaperit. Mikään ei vihjaa siihen, että kaikki, aivan kaikki, tulee muuttumaan.

Puolimatkassa Ainasojat pysähtyvät kahville. Vaimo menee edeltä, Ainasoja jää autoon kirjoittamaan muistiin puhelinnumeroa. Kynä ei pysy kunnolla kädessä, ja Ainasojaa ihmetyttäää, miksi. Olo on muutenkin vähän huono. Ainasoja pyytää vaimoa ajamaan loppumatkan. Sitä ei tapahdu usein.

Mökillä olo kohenee ja Ainasoja lähtee hakemaan puita. Ensin yhden satsin, sitten toisen. Kolmannenkin vielä ehtii. Sitten se iskee.

Kun Ainasoja on tuomassa kolmatta puusatsia, jalat pettävät alta.

Kun Ainasoja on tuomassa kolmatta puusatsia, jalat pettävät alta. Hän kaatuu, kuin hidastettuna. Hän katsoo rakkaita koiriaan ja ajattelee, ettei niiden päälle voi kaatua. Ottaa tuolista tukea vieden sen mukanaan. Kuuluu kova rojahdus. Vaimo säntää paikalle, luulee, että kirjahylly on kaatunut. On ensimmäisen elämän viimeinen päivä.

Ambulanssi saapuu

Vaimo on hälyttänyt naapurin ja ambulanssin. Ainasoja on vielä tajuissaan. Kaikki tuntuu epätodelliselta. Hän muistaa, että mökkitien sulkeva puomi on alhaalla, miettii pääseekö ambulanssi läpi. On kylmä, on lunta. Ilta pimenee. Vaimo on kauhuissaan. Koirat haukkuvat.

Kun ambulanssi vihdoin tulee, reilun tunnin päästä, koirat yrittävät suojella voimatonta isäntäänsä.

Ainasoja muistaa, miten ambulanssimiehet pyytävät käskemään koirat pois. Hän muistaa, että vitsailee ambulanssin iästä, sanoo sitä mokomaksi röttelöksi. Ennen kaikkea häntä kuitenkin hävettää. Se, että viedään ambulanssilla, aikuista miestä. Hän haluaa kävellä, mennä itse. Se ei käy. Diagnoosi on tehty. On kiire. Kova kiire.

Liuotushoitoon

Kun ambulanssi saapuu Kuusankosken keskussairaalaan, videoyhteys Meilahteen on avattu ja liuotushoito aloitetaan heti. Ainasoja on jo muissa maailmoissa. Puhekyky on mennyt eivätkä ajatuksetkaan enää tarkennu.

Liuotushoidon aikana Ainasojan sydän pysähtyy. Kaikki, yhden miehen elämä, kaulavaltimon tukokseen katkenneena. Aviomies, isä, jutunkertoja, mies joka luonnehtii itseään työssään niin papiksi, sosiaalityöntekijäksi kuin rahoittajaksikin. Mies, joka ei jätä muita pulaan.

Sairaalassa ei kuitenkaan anneta periksi, Ainasoja elvytetään takaisin tähän maailmaan. Hän herää elvytykseen, kuulemaan lääkärin sanat: ”Tämä mies ei koskaan tule kävelemään.”

Meilahdessa Ainasoja on teho-osastolla pari viikkoa, osin tajuissaan. Puhumaan tai liikkumaan hän ei pysty. Ympäröivästä maailmasta hän on kuitenkin tietoinen, näkee vaimon ja tyttären lasin takana järkyttyneinä. Hän nostaa peukalon pystyyn. ”Olet sellainen taistelija”, sanoo psykologi myöhemmin.

Kun veli tulee Ruotsista katsomaan, Ainasoja tietää, että tilanne on vakava.

”Huumorilla 95 %, sisulla 20 %”

Valokuva Juhasta
Juha Ainasoja Valokuva Juhasta Kuva: Yle aivot

Maaliskuun 22. Vuonna 2010 on päivä, jota Ainasoja ei unohda. Uuden elämän ensimmäinen päivä. Sinä päivänä Ainasoja siirretään Meilahden sairaalasta Ruskeasuon Ortonille, HUSin neurologiseen kuntoutuslaitokseen.

Pahin on vihdoin ohi. Ainasojan on pelastanut hyvä hoito, hyvä pohjakunto, nopeasti aloitettu kuntoutus, sisu, huumori, sitkeys. Liuotushoito, ehkä osin onnikin.

Uusi elämä alkaa pyörätuolissa, puhekyvyttömänä, spastisena. Toista puoltaan Ainasoja ei huomaa ollenkaan. Aivoinfarktin jälkeen väsyttää loputtomasti. Voisi nukkua vaikka vuorokauden ympäri, unohtua peiton alle.

Periksi Ainasoja ei kuitenkaan aio antaa. Hän on niitä, joille lause ”tämä mies ei koskaan tule kävelemään” on haaste. Kuntoutus on alkanut heti Meilahdessa. Suuria epätoivon hetkiä Ainasoja ei koe. Huumori, väliin mustakin, ja sisu auttavat eteenpäin.

Jo Meilahdessa hän on yrittänyt. Huomannut rakennustyömaan ikkunan takana ja yrittänyt raahautua sitä katsomaan. Rojahtanut maahan. Sama toistuu Ortonilla, monta kertaa. Mutta aina Ainasoja yrittää uudestaan.

- Lupasin Ortonilla, että tulen vielä jonakin päivänä näyttämään heille kärrynpyörän.

Kuntoutusarki on treeniä, testejä, sinnittelyä eteenpäin. Ainasoja on päättänyt, että hän vielä kävelee.

Hän on sosiaalinen, uskaltaa yrittää. Eikä unohda pilkettä silmäkulmasta. Kun henkilökunta kuulee, että erään potilaan sähkömopo on valjastettu pyörätuoliletkan vetäjäksi, kääntyvät huvittuneet katseet Ainasojaan. Iloa, vaikka pienissä määrin.

Uutta elämää opettelemassa

Uusi elämä pistää perheen tiukoille. Vaimo on joutunut perehtymään yrityksen asioihin ja työntekijät on täytynyt irtisanoa. Se vaivaa tunnollista miestä. Vaimo on selvittänyt kuntoutuksia ja tukiviidakkoa; mitä ihmettä pitää tehdä, kun toinen saa aivoinfarktin. Omakotitalo on myyty.

– Ettei ukko tapa itseään lumitöissä, Ainasoja naurahtaa.

Ainasoja aloittaa herkeämättömän kuntouksen, vähän omin päin.

Keväällä 2012, kaksi vuotta infarktin jälkeen, Ainasoja pääsee kotiin, pyörätuolissa. Aluksi se tuntuu oudolta. Mutta pelastajat, sisu ja huumori, ovat mukana matkassa.

Ainasoja aloittaa herkeämättömän kuntouksen, vähän omin päin. Hän on päättänyt kuntoutua. Hän treenaa vaimon ja avustajan kanssa tuntikausia päivittäin.

Ensiaskelia

Eräänä päivänä Ainasoja saa pyörätuolista tarpeekseen.

- Ajattelin, että mitä mä tässä istun. Otin kukkalaudasta kiinni ja yritin nousta. Sitten tuli eka askel.

Pyörätuolista täytyy uskaltaa luopua. Jos kaatuu, pitää yrittää nousta. Moni häpeää pyörätuolia ja jää kotiin.

Ainasoja tietää, miten tärkeää on uskaltaa nousta ja lähteä. Nousta ylös ja yrittää uudestaan. Vähitellen hän uskaltautuu pihalle, ulos, koiran kanssa metsäpolulle.

– Kaikilla pitäisi olla oma koira. Rymysin koirieni kanssa metsässä, niitä oli pakko lenkittää. Sitten päätin, että juoksen. Yhtenä päivänä sitten juoksin. Rumaa oli, mutta juoksin.

Myös muiden suhteen Ainasoja on väsymätön. Hän menee Itä-Uudenmaan aivohalvaus- ja afasiayhdistykseen, puhuu asioistaan, rohkaisee muita saman kokeneita saaneita ulos ja esiin. Vaikka pihalle kahdeksi minuutiksi istumaan. Hän tietää, miten tärkeää on uskaltaa.

”Kohta rupean hidastamaan”

Neljä vuotta infarktin jälkeen. Ainasoja tulee metsästä aamulenkiltä koiran kanssa. Hän on kuntoutunut Kelan mielestä liiankin hyvin. Vaikka vasen käsi ei toimi vielä kunnolla, kuntoutustukea ei enää heru.

– Nokkahuilun saan nostettua suuhun, mutta soitettua en saa.

Ainasoja kritisoi virallisten tahojen asennoitumista aivoinfarktipotilaisiin. Aivoinfarktin saaneita ei kuunnella.

- Meitä pidetään aivovammaisina. Sairaalamaailmassa ja kuntouksessa potilaan sanomisia ei oteta vakavasti. Terveet ihmiset tekevät testit ja säännöt.

Ainasoja onkin palannut ”maailman parhaaseen kuntoutukseen” eli töihin. Muutama remonttikohde on työn alla ja vaimon kanssa on hankittu Porvoosta vanha omakotitalo, jota Ainasoja kunnostaa uudeksi kodiksi. Nykyisen rivitalokodin lumityöt hoitaa kukapa muu kuin Ainasoja.

Perhettä infarkti on kuitenkin muuttanut. Arki sujuu hyvin, mutta läheisille jäi pelko.

– Nyt he vahtivat koko ajan, pelkäävät, että kohtaus toistuu. Olen kuitenkin aina ollut tällainen touhuaja.

Ainasojalla on pesti myös Itä-Uudenmaan Rakennussuojelusäätiön neuvonantajana.

– ”Kaikkea toi invalidi sitten tekee”, nauroivat tuttuni, kun näkivät minut siellä, hän nauraa.

Yksi asia vähän vielä kismittää. Se eräs maanantaiaamu neljä vuotta sitten.

Katso Aivoliitto ry:n video: Liuotushoito: