Hyppää pääsisältöön

Simpsonit jatkuu vielä kaksi kautta – lue 27 mielenkiintoista ja yksi tylsä fakta keltaisesta perheestä

Fox-kanava on ilmoittanut tekevänsä vielä ainakin kaksi tuotantokautta Simpsoneita. Piirrossarjasta on tällä hetkellä Yhdysvalloissa meneillään 26. tuotantokausi.

Simpsonit // Kuva: FOX

Vuodesta 1989 asti pyörinyttä Simpsonit-tv-sarjaa tehdään ainakin 28. tuotantokauteen asti. Yhdysvaltaliasen animaatioperheen elämää käsittelevä sarja on tunnettu julkkisvieraista, piiloviesteistä ja ikimuistoisista iskulauseista.

Tiesitkö kaikkea tätä Simpsoneista?

Kuvakaappaus jaksosta Thank God, It's Doomsday. // Kuva: Fox

1. Simpsons-hahmoilla on vain neljä sormea. Ainoastaan Jeesusksella ja Jumalalla on käsissään täysi viiden sormen setti.

2. Alun sohvavitsin kesto riippuu jakson pituudesta: jos jakso jää muuten lyhyeksi, sohvapätkää venytetään.

3 . MoneyBART-jakson sohvaosuus on brittiläisen katutaiteilija Banksyn suunnittelema.

4. Lisan ensimmäinen sana oli Bart ja Bartin ay caramba.

5. Maggien ensimmäinen sana oli daddy ja sen esitti näyttelijä Elisabeth Taylor.

6. Maggien tutin ääni sen sijaan on sarjan luojan Matt Groeningin äänittämä.

7. Hahmot ovat keltaisia, koska Groening tahtoi kiinnittää kanavasurffaavien katsojien huomion erikoisella värillä.

8. Moen baarin puhelinnumero on 764-84377.

9. Conan O’Brien oli mukana Simpsoneiden käsikirjoitustiimissä vuosina 1991–1993.

10. Murhaajapelle Sideshow Bobin oikea nimi on Robert Underdunk Terwilliger. 

11. Frasier-sarjan päähenkilönä tunnettu Kelsey Grammer esittää Sideshow Bobia. Bobin veljenä kuullaan David Hyde Piercea,joka esittää myös Frasierin veljeä Nilesiä. Simpsons-veljesten isää Dr. Robert Terwilligeria esittää John Mahoney, joka näyttelee myösFrasier-sarjan isähahmoa.

12. Bartin parhaan ystävän Milhousen Van Houtenin toinen nimi on Mussolini.

13. Ned Flanders on 60-vuotias. Simpsonien ärsyttävän naapurin ikä paljastuu jaksossa Viva Ned Flanders.

14. Bartin hiuksissa on yhdeksän sakaraa.

Bart Simpson luokkatovereineen // Kuva: The Simpsons / Facebook

15. Ranskankielisessä versiossa Homeria ja Margea esittävät Phillipe Peythieu ja Veronique Augereau ovat myös oikeassa elämässä naimisissa keskenään.

16. Homer on ainoa hahmo, jolla on repliikkejä jokaisessa Simpsonit-jaksossa.

17. Apua, Moea ja poliisipäällikkö Wiggumia esittävä Hank Azaria kävi kahdesti koe-esiintymässä Friendien Joeyn rooliin. Myöhemmin hän esitti sarjassa Phoeben poikaystävää Davidia. 

18. Paul ja Linda McCartney suostuivat esiintymään Simpsoneissa sillä ehdolla, että Lisan hahmo pysyy kasvissyöjänä koko sarjan ajan. Pariskunta nähtiin jaksossa Lisa the Vegetarian.

19. Ringo Starr oli ensimmäinen Beatles-yhtyeen jäsen, joka vieraili Simpsoneissa. Rumpali nähdään kakkoskauden jaksossa Brush with Greatness.

20. Ohjelman tunnuskappale on elokuvasäveltäjä Danny Elfmanin teos. Elfman on Simpsoneiden lisäksi säveltänyt musiikkia muun muassa moniin ohjaaja Tim Burtonin elokuviin. Simpsons-tunnusmusiikin sanotaan syntyneen kahdessa päivässä.   

21. Homer, Marge, Lisa, Maggie ja Patty ovat saaneet nimensä Matt Groeningin vanhempien, sisarten ja tädin mukaan.

22. Bartin nimi on anagrammi sanasta brat, kakara. Hahmon koko nimi on Bartholomew Jojo Simpson.

23. Homerin toinen nimi on Jay. J-kirjaimen salaisuus paljastuu jaksossa D’oh-in’ in the Wind.

24. Mr. Burnsin apulainen Smithers oli alun perin musta.

Waylon Smithers // Kuva: Fox

25. Avaruusoliot Kang ja Kodos on nimetty Star Trek -hahmojen mukaan.

26. Homer ja Krusty the Clown näyttävät tarkoituksella samalta. Alkuperäisen suunnitelman mukaan Bartin idoli Krustyn piti paljastua Homeriksi, mutta ajatus hylättiin myöhemmin.

27. Sarjassa on sen historian aikana vieraillut yli 600 julkkista, muiden muassa Pharrell Williams, Justin Bieber ja Lady Gaga.

28. FOX omistaa oikeudet Simpsoneihin vuodelle 2082 asti.

Mikä faktoista tylsistytti? Kommentoi alle.

Lue myös:

Mies tatuoi 203 Simpsonit-hahmoa selkäänsä – maksoi lähes 8 000 euroa

Simpsonit-sarjan roolittaja: Juhani Tammisen ääni kuuluu Moen baariin