Viro ja viina yhdistyvät suomalaisten mielissä nykypäivänä siinä kuin kieltolain aikaan. Vuosina 1919-1932 ainoat tavat hankkia alkoholia oli valmistaa sitä salaa itse tai kuljettaa laittomasti Suomenlahden yli. Viinan salakuljetuksesta tuli erittäin kannattavaa, joskin riskialtista toimintaa.
Kieltolain aikana moni suomalainen syyllistyi rikollisuuteen. Vaikka tänä päivänä on sallittua tuoda EU-alueelta omaan käyttöön kohtalaisen suuri määrä alkoholijuomia, on yleinen tieto, että tätäkin lakia kierretään etenkin Viron tuonnin osalta. Täyden lastin matkustajat usein jakavat osan saaliistaan kavereilleen, korvausta vastaan. Tulli on kuluvan vuoden aikana tarkentanut valvontaansa viinalastien osalta. Silti on edelleen hankala todentaa, onko 10 litraa votkaa ja 90 litraa valkoviiniä maahantuova Tallinnan päivämatkaaja todellakin aikeissa järjestää juhlat vai ei. Pieni laittomuus höystää aina vain suhdettamme Viron-tuliaisiin.
Toisin kuin kieltolain pirtukanistereiden aikaan, kaikki eivät tänä päivänä sentään optimoi vain alkoholiprosentteja. Vedettävät kärryt ja autojen takaluukut täyttyvät kahdeksankiloisista olutsalkuista, joita voi Virosta ja muista EU-maista verottomasti tuoda toistakymmentä kappaletta. Mietojen juomien suosio on tietysti seurausta keskioluen vapauttamisesta 1969. Tämä alkoholilain lievennys osui juuri samaan aikaan, kun Suomessa suuret ikäluokat elivät nuoruuttaan. Tästä syystä samaa ikäkohorttia kutsutaan kosteaksi sukupolveksi.
Pieni laittomuus höystää aina vain suhdettamme Viron-tuliaisiin.
Suomalaisten alkoholinkulutus henkeä kohden kasvoi huomattavasti juuri 1970-luvun alkupuolella. Sen jälkeen muutokset ovat olleet pienempiä, joskin esimerkiksi viinien suosion lisääntyminen viimeisen parinkymmenen vuoden aikana on pitänyt lievää kasvu-uraa yllä.
Keskiolutta vanhempi alkoholinkäytön perinnelinja on väkevä viina. Sen juuret ovat syvällä paloviinan poltossa, mutta myös siinä tosiasiassa, että Algot Niskan ja kumppaneiden ei ollut logistisesti mielekästä kuljettaa veneissään pirtua miedompia aineita. Loppukäyttäjänkin oli edukasta humaltua huomaamattomasti, joten mahdollisimman pieneen tilaan menevä voimajuoma oli soveliain ratkaisu. Salaileva käytäntö jatkui vuosikymmeniä kieltolain jälkeen, kun pullot kätkettiin halkopinoihin ja pöydänjalkojen vierustoille.
Kieltolain aikana maahantuotu viina tuskin oli suomalaiselle kuluttajalle kovin halpaa, mutta hyvästä aineestahan on maailman sivu tavattu maksaa hyvä hinta. Nykytuonti perustuu Viron edullisempaan hintatasoon ja sille tuskin näkyy loppua ennen kuin Suomen ja eteläisen naapurin hintatasot kohtaavat. Kohtalomme alkoholinkäyttäjinä on siis edelleen sidottu veljeskansaan.
