Uusi päivä jäi jo kesätauolle, mutta netissä ei ole tietenkään mitään taukoja, täällä ollaan koko kesä!
Nyt TV2:n illoissa maanantaista keskiviikkoon esitetään kolmoskauden uusintajaksoja 190 - 291.
Tuottaja Samun terveiset
Uuden päivän uudet jaksot osasta 492 palaavat ruutuun vähän normaalia myöhemmin syyskuun loppupuolella.

Tämän taustalla on yksi suuri syy: Uusi päivä muuttaa nykyisestä kuvaushallistaan Rantatieltä uuteen halliin Mediapolikseen Tampereen Tohloppiin.
UP:n nykyinen kuvaushalli puretaan ja sen tilalle rakennetaan kerrostaloja, ja tuotannon on siirryttävä uusiin tiloihin. Muutto tapahtuu kesän ja ensi syksyn aikana, jolloin sarjan kuvaaminen ja uusien jaksojen tekeminen on tauolla.
Jotta teille katsojille tauko jäisi mahdollisimman pieneksi, kuvaamme syksyn jaksot valmiiksi kokonaan kevään ja kesän aikana. Joulun spesiaalijakso kuvataan hauskasti jo juhannusviikolla.
Syksyllä Uusi päivä tulee telkkarista syyskuun lopusta jouluun.
Aivan uudet jaksot alkavat helmikuussa 2016. Silloin näette uudessa hallissa ja uudessa lavasteessa tehdyn uudistetun UP:n. Lisäksi osa sarjan tapahtumista siirtyy Tampereelle, ja ehkä tapaamme myös uusia tuttavuuksia vanhojen suosikkien lisäksi!
Tammi - helmikuussa 2016 kannattaa pitää myös silmät auki. Silloin on tarjolla jotain spesiaalia Vihreisiin Valoihin liittyvää.
Ja ihan ainutlaatuisen UP-tilaisuuden järjestämme vielä tänä keväänä: joko olet varmistanut paikkasi Uusi päivä -show’ssa Tampere-talossa 15.5.?