Hyppää pääsisältöön

Saastaiset tosikot

Kulttuuritoimittaja Tuomas Karemo
Tuomas Karemo Kulttuuritoimittaja Tuomas Karemo Kuva: Yle / Jyrki Valkama tuomas karemo

Runoilija ja Ylen Tanssiva karhu –palkintoraadin puheenjohtaja Merja Virolainen ryöpytti kovin sanoin ja verrattain railakkaasti suomalaista runoutta alkuviikon Kultakuumeessa. Hän kutsui lukemaansa runoutta amatööritasoiseksi näpertelyksi ja saastaksi.

”90% tämänkertaisesta raadin lukemista runokirjoista olisi jäänyt julkaisematta 20 vuotta sitten”, Virolainen totesi.

Saamani palautteen voi tiivistää näin: kenttä kilahti, kuulijat ilahtuivat. Miltei kaikki kuulijat pitivät Virolaisen valitusvirttä raikkaana poikkeuksena hyssyttelyyn taipuvaisessa kulttuuripuheessa.

”Arvostelua ja kritiikkiä ei pidä KOKEA vihaksi, mitä se ei olekaan. Merja ei maininnut ketään nimeltä, ei kirjaakaan, vain sen, että tällä kertaa oli vain 10% JULKAISUkelpoista.”

”Virolaiselta suorapuheisuutta joka kolahti mitä tuli tason vaatimiseen ja yleiseen helppoon mentaliteettiin. Vähän häiritsi pienoinen itseironinen ylemmyydentunne.”

”Hyvä, että Virolainen viitsi sanoa asiat suoraan. Lukijana olen itsekin ollut pettynyt, kun olen lukenut nykyistä suomalaista runoutta – en saa siitä mitään irti!”

Sitten siihen kentän kilahdukseen. Virolaisen purkaus koettiin kirjallisuuspiireissä nykyrunoutta huonosti tuntevan 90-lukulaisen jääräpään kaunaisena ja kuonaisena jorinana. Moni muisti myös palkintoraadin edellisen puheenjohtajan, runoilija Harri Nordellin, samanhenkisen kritiikin edelliseltä kerralta. Myös Nordellin tapauksessa kritiikki koettiin etenkin nuorempien runoilijoiden ja kentällä työskentelevien keskuudessa ylimielisenä ja munapierun hajuisena tuulahduksena 90-luvulta.

Toden totta, Nordell on syntynyt vuonna 1956 ja Virolainen vuonna 1962 eli he ovat olleet 1990-luvulla siinä iloisessa iässä, jolloin voi saman päivän aikana kirjoittaa, naida, dokata ja urheilla, kuten Jörn Donner on tuota elämänvaihetta kuvaillut. Mutta toivoakseni tämä ei tarkoita automaattisesti sitä, että he ovat ikänsä vuoksi kyvyttömiä sanomaan mielipidettään 2010-luvulla kirjoitetusta runoudesta. Aivan yhtä järjetöntä olisi epäillä 1980-luvulla syntyneen historioitsijan olevan kyvytön kirjoittamaan kieltolain ajan Suomesta, koska hän ei ole itse elänyt tuolloin.

En tiedä, miten hyvin Virolainen ja Nordell tuntevat uuden suomalaisen runouden eri suuntineen ja ilmiöineen. Ns. kentän kommentoinnin perusteella he tuntevat sen huonosti. Mille pohjalle tämä näkemys perustuu, on jäänyt minulle hivenen epäselväksi. Vaikka Nordell ja Virolainen olisivatkin leimallisesti 90-lukulaisia, en pitäisi mitenkään mahdottomana, että he kykenevät muodostamaan mielipiteensä uudesta kotimaisesta runoudesta. Kaikesta päätellen he eivät erityisemmin pidä siitä. Kentän mielestä he eivät osaa tai halua pitää siitä. Kumpaa uskoa?

Virolaisen puheessa on kieltämättä kohtia, jotka paljastavat asenteellisuuden ja mittakaavaharhan. En esimerkiksi usko, että suuri huonon runouden määrä söisi hyvien runokirjojen uskottavuutta. En myöskään niele väitettä siitä, että amatöörirunoilijat pilaisivat ns. ammattirunoilijoiden mahdollisuudet apurahojen saamisessa.

Yksi asia minua kuitenkin vaivaa ja saa puolustamaan puheenjohtajaa. Mikseivät runoraadin diktaattorit saisi kritisoida omiaan, vaikka olisivat jämähtäneet 1790-luvulle? Jos ei pidä lukemastaan, niin ei pidä. Hyvät Virolaisen ja Nordellin haukkujat, pärjätkää tämän tiedon kanssa. Runoilijan on aamun kulttuurisivut luettuaan huomattavasti helpompi haukkua lukemansa runokritiikki ja vaatia Face-seinällään kriitikoiden ryhtiliikettä kuin ottaa palaute vastaan ja miettiä hetki omia kirjoituksiaan.

Kommentit
  • Miten Minna Canth ehti?

    Mikä mahdollisti Minna Canthin valtavan elämäntyön?

    Palvelijoiden ja kauppa-apulaisten saatavilla olevan ja edullisen työpanoksen ansiosta Minna Canthilla oli mahdollisuus kirjoittaa tasa-arvoa edistäviä artikkeleita ja näytelmiä.

  • Avaruusromua: Palmut, hiekkaranta ja tähtikirkas yö

    Mitä on eksotiikka musiikissa?

    Mitä on eksotiikka? Mitä on eksotiikka musiikissa? 1950-luvulla se oli viihdyttäviä viuluja, intensiivistä tunnelmaa, villejä rytmejä ja salaperäisiä ääniä. Tuolloin levyillä soivat tunnelmat eksoottisilta kaukomailta: Aasiasta, Havaijilta, Amazonilta, Andeilta ja Afrikasta. Mutta musiikki ei ollut mitään kansanmusiikkia tai etnoa, vaan aitoa eskapistista viihdettä. Se oli eksoottista fantasiaa. Se oli epäaitoa muka-musiikkia. Se oli musiikillista kolonialismia. Mutta hyvin viihdyttävää, ja nykyään kuunneltuna mitä viehättävintä kitschiä ja campia. Ja eksotiikka viehättää yhä. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Avaruusromua: Ne oli suunniteltu muuttuvaan maailmaan

    Ne oli tehty liikuteltaviksi ja korvattaviksi.

    Ne oli tehty liikuteltaviksi ja korvattaviksi. Niiden ei ollut tarkoitus olla ikuisia, vaan niiden rooli oli väistyä, kun tilalle tulisi jotakin uudempaa ja ehkä parempaa. Ne ovat värikkäitä ja sulavasti muotoiltuja tuoleja 1960-luvun alusta. Punainen, keltainen ja sininen. Edessä matala pöytä. Värikkäiden huonekalujen yläpuolella kuvassa lukee suurilla valkoisilla kirjaimilla: Optimistic Modernism. Optimistista modernismia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Asterix opettaa latinaa

    Asterix-kirjoja lukemalla voi suorastaan sivistyä.

    Asterix seikkailee -sarjakuvat perustuvat löyhästi Julius Caesarin jo ennen ajanlaskua kirjoittamiin Gallian sota -teoksien tapahtumiin.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Tanssiva karhu

instagram #tanssivakarhu

Runoutta Twitterissä

Info: Tässä oli aikaisemmin ulkoinen upotus. Se on valitettavasti nyt poistettu.

Info: Tässä oli aikaisemmin ulkoinen upotus. Se on valitettavasti nyt poistettu.

Info: Tässä oli aikaisemmin ulkoinen upotus. Se on valitettavasti nyt poistettu.

  • Tanssiva karhu etsii vuoden 2019 runoteosta!

    Lähetä runoteoksesi raadin luettavaksi.

    Tanssiva karhu on Ylen oma runouspalkinto. Se jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1994. Ensimmäinen palkittu teos oli Sirkka Turkan Sielun veli. Runous todella ansaitsee huomiota. Siksi Yle hoitaa kulttuuritehtäväänsä ja nostaa joka vuosi esiin joukon erityisen korkeatasoisia kotimaisia runoteoksia.

  • Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja ylisti runovuoden satoa

    Jukka Viikilän puhe Kajaanin Runoviikolla

    Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja Jukka Viikilän puhe palkintojenjakotilaisuudessa Kajaanin Runoviikolla 2018. Mikä ylellisyys saada eteisen lattialle vuoden runous, kokoelma kerrallaan. Juuri minulle ojennettu pyrkimys kielellistää jotakin maailmasta, tai ehdotus kauneudeksi juuri tänään.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri