Jos et puhu tunteista, kuuntele edes

Olen kivikasvoinen mies, joka ei vieläkään osaa näyttää tunteitaan. Mutta olen opetellut puhumaan niistä.

Vaikka on hienoa nähdä julkisesti onnen ja ilon tunteita, pidän silti tärkeämpänä, että uskaltaa sanoa, jos ei ole onnellinen tai iloinen. Suru ja murhe ovat tunteita, joiden kanssa ei ole hyvä jäädä yksin.

“Mitä kuuluu?”

Meille sattuu ja tapahtuu koko ajan jotain. Hyvää ja parempaa, huonoa ja pahempaa. Suhde on loppumaisillaan, yt:t alkaa, putkiremontti viivästyy, lasta kiusataan, vettä sataa ja vessapaperi on loppu. Ja aina tuntuu joltain.

Ja aina tuntuu joltain.

Silti kuitenkin latistamme tämän kaiken tunteen vain pieneen toteamukseen “ihan hyvää kuuluu".

Kohtasin vuosi sitten ison tragedian. Vaikka aiemmin olin vaiennut tunnoistani kolmella kielellä, tapahtui nyt muutos. Sen sijaan, että sovinnaisesti olisin jäänyt small talkin tasolle ja vastannut "ihan hyvää", kerroin mitä on tapahtunut ja miltä minusta tuntuu. Ja usein se on hämmentänyt kysyjää.

Miksi se on niin vaikeaa?

"Haluaisin puhua tästä, mutten nyt kuitenkaan halua vaivata". "Kavereilla on kuitenkin omat huolet ja murheet". Kuulostaako tutulta?

Samaan aikaan muistan, että olen itse rohkaissut toista kertomaan huolistaan, riippumatta siitä, mikä on oma tilanteeni ollut. Harvemmin olen kokenut sitä vaivaksi - enemmänkin olen ajatellut, että jo pelkkä kuunteleminen voi auttaa.

Kyllä kavereita voi välillä vaivata. Eiväthän he muuten olisi kavereita.

Pitäisi uskaltaa olla hetken aikaa heikko ja myöntää, että asiat eivät ole tällä hetkellä kunnossa.

Toisaalta murheista kertominen vaatii myös rohkeutta. Pitäisi uskaltaa olla hetken aikaa heikko ja myöntää, että asiat eivät ole tällä hetkellä kunnossa.

Siinä missä muu maailma jatkaa porskuttamista ja täyttää exceleihin tuntikirjanpitoja, laatii tehokkuusraportteja tai suunnittelee uutta kamppista, pitäisi itse päästää ehkä hetkeksi irti, olla pieni ja heikko. Oman osansa tähän toki antavat sosiaalisen median syötteet, jotka harhauttavat luulemaan, että muiden elämä on koko ajan pelkkää täydellisyyttä.

Ei ole. Ja vaikka olisikin, niin mitä sitten? Uskalla puhua.

Kaksisuuntainen tie

Tämä ei ole pelkkä kehotus lähteä vuotamaan tunteita ympäriinsä. Tämä on myös pieni muistutus, että sinä saatat olla se tyyppi, jonka pitäisi olla kuuntelemassa. Ja kuten huomattiin, ei tunteista kertominen ole helppoa. Joten ole läsnä ja rohkaise. Ja ennenkaikkea kuuntele, kun sen aika on. Muuta ei tarvitse.

Kuten jo alussa totesin, on tunteiden näyttäminen vaikeaa. Mutta opetellaan puhumaan ensin. Ja kuuntelemaan.