Hyppää pääsisältöön

Kataisen yritysveroale veti vesiperän

Jyrki Kataisen (kok) ja Jutta Urpilaisen (sd) hallituksen tekemä roima yritysveron alennus on toiminut huonosti. Sen lupaamat investoinnit, työpaikat ja verotulot ovat jääneet saamatta.

Sen sijaan valtio menetti viime vuonna yhteisöverotuloja arviolta 800 miljoonaa euroa.Samaan aikaan pörssiyritysten maksamat osingot ovat kasvaneet suunnilleen saman verran.

Elinkeinoelämän keskusliitto uskoo, että veronalennus alkaa tepsiä, kun paremmat ajat koittavat. Talouspolitiikkaa arvioivat asiantuntijat sanovat, että veroale perusteltiin alun perin kyseenalaisilla laskelmilla.

MOT selvittää, miksi avokätinen yritysveron alennus ei ole osunut maaliinsa.

MOT:n investointipaketti

Kommentit