Jenni Stammeier
Yle
Strada listasi natsi-aiheiset uutuskirjat. Tavallisen ihmisen ja naisen näkökulma Natsi-Saksan aikana korostuu kirjoissa. Emeritusprofessori Seppo Hentilä, professor Hannes Saarinen, sekä kaksi kustantamoa vastaavat, miksi natsit kiinnostavat vuodesta toiseen.
”Ei ole tarkoitus rahastaa ihmisten kärsimyksellä, vaan tuoda esiin asioita, joita on vähemmän käsitelty”, aloittaa kustannuspäällikkö Ville Rauvola Atena-kustantamosta. Atenalta ilmestyi tänä vuonna pieneksi myyntimenestykseksi nousseesta tietokirjasta Hitlerin raivottaret pokkariversio.
"Hitlerin raivottaret möi tietokirjaksi yllättävän hyvin, 11.000 kappaletta, pokkariversio mukaan lukien. Odotin sen myyvän noin 2.000 kappaletta. Mutta kirjailijan vierailu Suomessa toi mediajulkisuutta, joka edesauttoi myyntiä."
”Kyllä hyvät natsiaiheiset kirjat myyvät”, kertoo puolestaan Gummeruksen kustannuspäällikkö Sakari Heiskanen ja painottaa sanaa "hyvät". ”Paremmin tosin myyvät suomalaisia sotia käsittelevät historiakirjat, mutta jos minun pitäisi valita, otanko Tyynenmeren sotaa vai Natsi-Saksaa käsittelevän kirjan kustannettavaksi, valinta kallistuu ilman muuta Natsi-Saksaan. Tässä toimii niin sanottu läheisyysperiaate. Teos on sitä kiinnostavampi mitä lähempänä se on Suomea."
”On muistettava, että toisesta maailmansodasta ilmestyy koko ajan myös paljon kirjallisuutta, joka ei myy erityisen hyvin”, jatkaa Rauvola.
”Tietokirjaa nimeltä Natsimiljonäärit on myyty noin 8.000 kappaletta", Heiskanen kertoo. "Se on paljon, mutta kuvaa hyvin sitä, että ”natsikirjat”, jotka kuitenkin kertovat muusta kuin Suomeen sodista, eivät ole bestsellereitämme. Hyvät Suomea koskevat sotakirjat, jotka eivät siis ole natsikirjallisuutta muuten kuin historiallisen kytköksensä kautta, myyvät parhaimmillaan kymmeniä tuhansia.” Tyytyväinen Heiskanen on myös Yksin Berliinissä –romaanin myyntiin, jota on myyty ”joitakin tuhansia kappaleita”.
Stradan nettiextra! Haastattelussa Audrey Magee
Kuvaaja: Erkki Määttänen
Kääntäjä: Sampsa Peltonen
Leikkaaja: Jenni Stammeier
Audrey Mageen Sopimus on Natsi-Saksaan sijoittuva rakkaustarina. Se kuvaa tavallisten ihmisten tavallista juutalaisvastaisuutta. Mitä tapahtuu moraalille, kun yhteiskunta ympärillä kiristää otettaan "toisista". Sopimus on Pohjois-Irlannin konfliktista ja Bosnian sodasta The Irish Timesille raportoineen toimittajan palkittu esikoisromaani.
Mutta siis miten niin "vähemmän käsitelty"? Natsithan ovat kestoaihe kirjallisuudessa!
”Esimerkiksi juuri Hitlerin raivottaret sisälsi uutta tietoa. Ja vaikka iso osa onkin tiedossa historiantutkijoiden piirissä, leviää akateeminen tutkimus harvoin julkisuuteen", Rauvola vastaa.
Tavallisen ihmisen ja naisten näkökulma esille
Natsi-aiheisia uutuuskirjoja on markkinoilla useampia ja Ylen areena pursuaa dokumenttielokuvia natsien salatuista totuuksista. 8.5. on tullut kuluneeksi 70 vuotta toisen maailmansodan päättymisestä, mutta natsit ovat joka tapauksessa kestoaihe. Uutta on, että natsi-kirjoissa korostuu sotahistorian sijasta naisen ja tavallisen ihmisen näkökulma.
”Elämäkerrallisuuden kautta ja pienen ihmisen kautta kerrottuna romaaneissa on puhutteluvoimaa. Lukija ei välttämättä yhdistä tarinoita Natsi-Saksan rikoksiin vaan ajattelee laajemmin päähenkilön kautta samastuen”, sanoo Hentilä.
Hannes Saarisen mukaan romaanien lukijoita kiinnostaa arki ja "tavallisten" ihmisten pärjääminen sellaisissa poikkeustilanteissa, mitä vuodet 1933-1945 olivat ja joiden ehdottomuudesta hyvinvointi-Suomen nykypolvella ei ole omaa kokemusta.
”Perinteisesti sotaa käsittelevät tietokirjat ovat miesten kirjallisuutta. Siinä mielessä nämä aukenevat laajemmallekin yleisölle. Naisetkin varmasti kiinnostuvat, vaikka eivät ole naisille suunnattuja. Syksyllä ilmestyvä Lebensborn –teema saattaa kiinnostaa jopa enemmän naisia, sillä se käsittelee perhettä ja dynamiikka, lapsi ei ole oma, ja joutuu salamaan alkuperän”, Rauvola sanoo.
Marie Jalowicz Simonin tarina kuvaa vahvalla tavalla sitä miten raaka sota on ollut naisia kohtaan. Naiset joutuivat myymään itseään ja joutuivat raiskatuiksi. Sekä sodan aikana, että neuvosto-, britti- ja amerikkalaismiehityksen aikana.
”Sotahistoriallisista yksityiskohdista kiinnostunut mieslukija ei välttämättä hakeudu lukemaan Jalowczin omaelämäkertaa", kertoo Heiskanen. "Tämä on ennemminkin naisille tarkoitettu kirja. Se ei ole ensisijaisesti natseihin liittyvä kirja, vaan ennen kaikkea naisen selviytymistarina. Ja se puhuttelee varmasti suomalaisia naisia, koska omat vanhemmat ovat sota-aikana mahdollisesti kokeneet jotain vastaavanlaista."
Audrey mageen Sopimus antaa Natsi-Saksasta arkisen kuvan. Siinä ei ole sotahistoriallisia yksityiskohtia, vaan se keskittyy kuvaamaan tavallisen ihmisen kaipuuta selviytyä ja menestyä elämässä. Oli yhteiskunta miten epäinhimillinen tiettyä kansanryhmää kohtaan tahansa. Ihmiset joutuvat elämään siinä yhteiskuntajärjestelmässä, mihin ovat syntyneet ja pyrkivät menestymään omassa elämässään. Arjessa, etenkään, kun siihen kuuluu taloudellista köyhyyttä, moraali väistyy helposti syrjään. Juutalaisvainot muuttuvat arkipäiväksi. Oma selviytyminen on tärkeämpää.
Romaani on käännetty monille kielille, mutta ei vielä saksaksi.
"Olen ulkopuolinen, joka astuu kahdella vasemmalla jalalla todella arkaluontoiselle alueelle", kertoo Magee. Mutta kyllähän muunmaalaiset kirjoittavat myös Irlannista. Esimerkiksi Heinrich Böll tuli Irlantiin sodan jälkeen ja sai etäisyyttä omaan maahansa. Hän kirjoitti Irlannista ja irlantilaisista ja vaikka jotkut irlantilaiset suuttuivat hänen havainnoistaan, minä rakastin hänen näkökulmiaan. Hän antoi minulle myös rohkeutta kirjoittaa tätä romaania. Pohdin joka päivä sitä, mikä oikeus minulla on kirjoittaa tätä kirjaa, sillä en ole osa tätä historiaa. Lopulta sanoin itselleni, että olet kirjoittamassa toisten ihmisten sieluista. Jos Heinrich Böll voi kirjoittaa Irlannista, voit sinäkin kirjoittaa Saksasta."
Natsikirjoja julkaistaan tasaiseen tahtiin. Toisen maailmansodan päättymisen juhlavuosi ei tee tässä erityistä poikkeusta. Mikä ihme natseissa suomalaisia kiehtoo?
”Kiinnostusta vahvistaa se, että se polvi, joka voi vielä itse kertoa karmeista kokemuksistaan, kuolee kohta pois”, Helsingin yliopiston yleisen historian professori Hannes Saarinen sanoo. ”Nyt on viimeinen mahdollisuus saada vielä suullista ensikäden tietoa. Miten muisti toimii, se on taas eri kysymys. Mutta nykyajassa on paljon tapahtumia, joiden vertaaminen vuosien 1933-45 väkivaltatekoihin nousee väistämättä esiin.”
”Nyt kun sodasta on kulunut riittävästi aikaa, uusia arkistoja on avautunut ja voidaan sodanaikaisia tapahtumia tutkia ehkä vapaammin, ilman poliittista ja samanlaista historiallista painolastia kuin ennen. Suomessa tätä uudempaa tutkijasukupolvea edustavat esimerkiksi Jenni Kirves, Teemu Keskisarja, Antero Holmila, Ville Kivimäki ja Mikko Porvali”, Rauvola muistuttaa. Gummeruksen Heiskanen lisää tähän listaan vielä Mika Kuljun.
”Kyllä yksi syy on varmasti se salaperäisyys ja mystisyys, joka liittyy kolmannen valtakunnan taustoihin ja siihen, miten Hitlerin nousu oli mahdollinen ja miten hän sai Saksan kokonaisuudessaan taakseen”, emeritusprofessori Seppo Hentilä arvioi.
”Ehkä 1930-40-luvusta lukiessaan jokainen lukija voi peilata itseään ja nykyaikaa ja miettiä, että entä jos nykyaikana tapahtuisi jokin vastaavanlainen poliittinen mullistus, niin mikä olisi minun asemani tällaisessa tilanteessa. Mitä minä tekisin? Se on esimerkiksi mielestäni keskinen kysymys Mageen Sopimuksessa, kuten myös Hitlerin raivottarissa”, pohtii Rauvola.
"Toiseen maailmansotaan liittyvillä kirjoilla ylipäänsä on oma tietty yleisönsä. Se on ollut niin käänteentekevä Euroopan ja Suomen historiassa", sanoo Heiskanen. ”Meillä on monia sosiaalipsykologeja, jotka ovat sitä mieltä, että sodanjälkeinen sukupolvi näkyy edelleen meissä, joiden isoisät ovat sotineet. Heidän kasvatuksensa ja kulttuuriset meeminsä ovat siirtyneet meille jälkipolville.”
”Lisäksi Holocaustista on ikään kuin helpompi lukea kuin viime aikoina tapahtuneista kansanmurhista, kuten vaikkapa Bosnian sodasta. Ajallinen perspektiivi auttaa luomaan etäisyyttä tapahtumiin”, Rauvola sanoo.
Kuinka Mein Kampf tulee pärjäämään kirjamarkkinoilla?
Hitlerin Mein Kampfin tekijänoikeudet vapautuvat tänä vuonna. Saksassa kirjan vapautuminen markkinoille merkitsee suoranaisen tabun rikkomista. Edelleen teoksen julkaisemin on luvallista ainoastaan kommentoituna laitoksena. Saksassa teoksen ilmestyminen kirjakauppoihin otetaan ristiriitaisin tuntein vastaan, kuten käy ilmi vaikkapä tästä Die Zeitin artikkelista.
”Teos on toki ollut luettavissa internetissä ja Aasian maissa sitä on ollut myytävänä, mutta Saksassa siitä ole ollut lupa ottaa uusintapainoksia. Teoksen oikeudet ovat kuuluneet Baijerin osavaltiolle, kuten koko muukin Hitlerin omaisuus.”
”Kun olin DDR:ssä 70-luvun alussa kävin divareissa ja eräs divarinpitäjä möi minulle Mein Kampfin tiskin alta. DDR:ssä sen hallussa pidosta olisi joutunut vaikeuksiin. Minä olisin joutunut esimerkiksi varmasti karkoitetuksi.”
Hitler kirjoitti tai toisen tulkinnan mukaan saneli teoksen 20-luvulla vankilassa viruessaan.
”Silloin se oli täyttä hullun houretta. Ihmeellisin juttu on se, että hän jollain konstilla pääsi toteuttamaan tätä käytännössä. Ennen kaikkea mitä tuli juutalaisvihaan ja tähän idän Lebensraumin valloittamiseen. Se oli suunnitelmallisesti mietittyä. En tiedä uskoiko hän itsekään siihen, että pääsisi suunnitelmaansa toteuttamaan.”
”Mutta sen suuntaisia tekstejä kirjoittivat muutkin Euroopan kajahtaneet noina aikoina. Maailma oli pullollaan tällaisia ensimmäisen maailmansodan järkyttämiä yksityisfilosofeja, jotka kirjoittivat vaikka minkälaisia antisemitistisiä tekstejä, mutta jostain syystä tämä sitten toteutui. Ja tämä sitten on toki teoksen kieltämisen syy.”
Entä käsitelläänkö Natsi-Saksaa jo ihan liikaa?
"Niin kauan kuin teoksen näkökulma on perusteltu ja asiantunteva sekä jollain tavalla uusi, se on perusteltu", Rauvola vastaa. ”Uskon, että toisesta maailmansodasta on vielä paljon kertomatta. Esimerkiksi ensi syksynä julkaisemme Ingrid von Oelhafenin ja Tim Taten tietokirjan Kolmannen valtakunnan kadotetut lapset, joka kertoo Natsi-Saksan Lebensborn -ohjelmasta. Lebensborn oli Heinrich Himmlerin suunnitelma, jonka tarkoituksena oli nopeasti kasvattaa arjalaista kansaa. Ohjelma antoi natsivalloittajille luvan kidnapata lapsia edetessään itärintamalla. Ohjelman puitteissa Itä-Euroopasta siepattiin ja sijoitettiin natsiperheisiin puoli miljoonaa lasta. Lapsille luotiin uusi identiteetti ja annettiin natsiristiäisissä uusi sukupuu. Puoli miljoonaa lasta siepattiin. Ja peräti tuhansia tapettiin jälkikäteen, sillä kun lapset kasvoivat, heidän hiustensä väri ei esimerkiksi vastannut arjalaisia rotuihanteita. Aihe on edelleenkin lähes kokonaan tutkimatta, ja kirja on ensimmäisiä katsauksia aiheeseen”, Rauvola kertoo.
Onko esimerkiksi Suomen suhteissa Natsi-Saksaan vielä penkomisen varaa?
"Sanoisin melkein päinvastoin", Hannes Saarinen vastaa. Hänen mukaansa Suomen historiaa tuolta ajalta on tutkimuksessa ja romaaneissakin käsitelty paljon ja mitään peittelemättä eikä ainakaan mistään "oman syyllisyyden" käsittelemättömyydestä ole kyse.
”Ehkä vielä tutkittavaa riittää siinä, miten kansalaiset ja sotilaat kokivat sodan ja aseveljeyden", Rauvola sanoo. "Suomen sisällissodan jäljiltä kuitenkin maa oli jakautunut voimakkaasti kahtia, ja vaikka toinen maailmansota myös yhdisti kansaa, ehkä tutkimus voi vielä löytää uusia näkökulmia kansan kokemuksiin sodan aikana ja sen jälkeen."
Heiskasen mielestä suomalaisten suhteissa Natsi-Saksaan olisi vielä tilausta: ”Suomalainen sotakirjallisuus väistelee tietynlaisia arkoja pisteitä. Poikkeuksia lukuunottamatta yleensä vaikkapa suomalaisten sotasankareiden natsikytkökset jätetään purkamatta kokonaan, koska aiheen käsittely on niin epämääräistä. Esimerkiksi mitä tiedämme Kekkosen natsisympatioista? Kuinka pitkälle Kekkosen mielestä kansallissosialistinen järjestelmä olisi ollut Suomessa hyvä? Kiinnostavia kysymyksiä, mutta lopulta se, mitä voimme todistaa, ei olekaan enää niin kiinnostavaa kerrottavaa."
”En voi rehellisesti sanoa, että suomalaiset ymmärtäisivät sen historian, mikä meillä on Natsi-Saksan kanssa", Heiskanen pohtii. "Sillä meillä on niin vahva angloamerikkalainen viihdekulttuuri, joka on tuonut meille toisen maailmansodan tapahtumat valmiiksi pureksittuna.”
Harvinaista värifilmimateriaalia Berliinistä kesäkuulta 1945. Tuotanto: KRONOS Media GmbH, Hamburg
Paha natsi on muuttunut ikoniksi
Angloamerikkalainen viihdekulttuuri on luonut natseista tietynlaisen pahuuden ikonin.
”Jo yksistään sanan 'natsi' liittäminen johonkin on kuin sähkölataus", Hannes Saarinen sanoo. "Se on pahan synonyymi. Ja ainahan kirjallisuudessa on ollut, aivan banaalisti sanottuna, kyse hyvän ja pahan taistelusta.”
Esimerkiksi suomalainen Iron Sky –elokuva käyttää natsi-estetiikkaa hyväkseen ilman, että elokuvassa olisi varsinaisesti kyse Natsi-Saksasta.
”Me olemme oppineet tunnistamaan natsin nähdessämme pahuuden”, Heiskanen sanoo. ”Sota on dramaturgisesti kätevää. Sota-aikana tapahtuu niin valtavia asioita ja niin yllättäviä. Jos kirjoittaa vaikkapa rakkaustarinan, jossa tippuu pommi, yllättävä käänne on uskottava”, Heiskanen sanoo.
”Siksi on tärkeää, että me pystymme kertomaan tavallisten ihmisten tarinoita. Että sota ei olisi tällaista viihdettä tai pelkkiä sankaritarinoita”, Heiskanen pohtii.
Emeritusprofessori Hentilä on seurannut surullisena, miten Euroopan uusnatsistiset liikkeet saavat sukupolvesta toiseen uusia kannattajia.
”Näillä nuorilla on historiantajun puutetta, tai he eivät välitä siitä, mitä Holocaust sai aikaan. He ovat tietämättömiä tai välinpitämättömiä tämän ideologian seurausvaikutusten kannalta. Jännitys voittaa oikean tiedon.” Hentilä myös muistuttaa, että kiihkomuslimit hyödyntävät natsi-ideologiaa omassa propagandassaan.
Syksyn 2014 ja kevään 2015 Natsi-Saksa-aiheisia kirjoja
Romaaneja:
Marie Jalowicz Simon: Sitten juoksin pakoon. Juutalaistytön selviytymistarina 1940-1945
Vuosi 1942 Berliinissä. Kaksikymppinen juutalaistyttö herää oven koputuksiin. Ovella on siviilipukuinen poliisi. Marie tietää, että tällä kertaa on hänen vuoronsa lähteä ”kuulusteluihin”. Hän huiputtaa hakijansa antamaan luvan hakea alakerrasta aamiaisleivän ja maitoa. Sitten hän pakenee.
Vuosikymmeniä myöhemmin historioitsija ja Berliinin Uuden synagoogan puheenjohtaja Hermann Simon haastattelee äitiään sairaalassa. Vain päiviä ennen äidin kuolemaa tarina on valmis: 77 ääninauhaa tosi elämän seikkailua ja silminnäkijän todistusta sodasta, Berliinistä ja sen ihmisistä – niistä, jotka auttoivat hyvyyttään ja niistä, jotka auttoivat käyttääkseen hyväksi. Nauhoilla natseilta paennut tyttö, Marie Jalowicz Simon (1922-88) kertoo uskomattoman tarinansa. Hän oli yksi 1700:sta ”U-booteista”, ”sukellusveneistä”, jotka pystyivät piilottelemaan natseilta läpi sodan. Tämä kirja on hänen koko tarinansa.
Arvostettu saksalainen historialehti Damals valitsi kirjan vuoden parhaaksi historiateokseksi syksyllä 2014.
Kirjan esittelytekstiä, lue lisää Gummeruksen sivuilta
Audrey Magee: Sopimus.
Berliini ja natsien itärintama: Katherina Spinell ja Peter Faber menevät naimisiin toisiaan tapaamatta. Peter saa häiden ansiosta loman rintamalta, ja Katherinalle kuuluu leskeneläke, jos Peter kaatuu.
Vastoin odotuksia pari rakastuu ja Katherina tulee raskaaksi. Kuherruskuukausi on synkkä. Peterin appi vie vävyn tyhjentämään juutalaiskoteja, hakkaamaan lapsia ja tönimään heitä tiellä odottaviin autoihin. Peter tottelee eleettömästi ja sukeltaa aamuyöstä Katherinan syliin. Kun Peter palaa Stalingradiin, Spinellit muuttavat juutalaisilta jääneeseen asuntoon ja Katherinan vauva saa juutalaisperheen hienot lastenvaunut.
Sopimus on säälimätön romaani sodasta, rakkaudesta, itsekkyydestä ja anteeksiannosta. Audrey Mageen henkilöiden moraali korruptoituneessa arjessa hämmentää. Peter ja Katherina eivät peitä osallisuuttaan natsi-Saksan hirveyksiin, mutta he saavat niistä aikanaan myös osansa. Hans Falladaan ja Heinrich Bölliin verrattu Magee suuntaa huomion sota-ajassa kamppaileviin yksilöihin antamatta armoa heidän sokeille pisteilleen.
Sopimus on irlantilaisen Audrey Mageen esikoisromaani, ja se oli arvostetun The Bailey’s Women’s Prize for Fictionin ehdokas sekä Ranskan esikoiskirjapalkintoehdokas.
Kirjan esittelytekstiä. Lue lisää Atenan sivuilta.
Anthony Doerr: Kaikki se valo, jota emme näe. WSOY, 2015
Saksalainen Werner asuu orpokodissa ja kuuntelee öisin ranskankielisiä radiolähetyksiä. Sokea Marie-Laure elää isänsä, Pariisin luonnontieteellisen museon lukkosepän, kanssa. Sota syttyy. Werner sijoitetaan radiolähetyksiä vakoilevaan SS-yksikköön, ja Marie-Laure pakenee Bretagneen, Saint-Malon kaupunkiin. Mukanaan hänellä on salaperäinen, mahdollisesti kirottu, jalokivi, Vuosi vuodelta Wernerin ja Marie-Lauren polut lähenevät toisiaan. Mitä tapahtuu kun heidän tiensä viimein risteävät?
Suuri lukuromaani sodasta, rakkaudesta ja radioaalloista sekä mittaamattoman arvokkaasta jalokivestä, joka määrää kahden erikoisen lapsen kohtalon.
Antony Doerr (s.1973) asuu perheineen Boisessa, Idahossa. Kaikki se valo jota emme näe on useita kirjallisuuspalkintoja voittaneen Doerrin läpimurtoteos. Kirja nousi ilmestyttyään yhdeksi vuoden myydyimmistä romaaneista Yhdysvalloissa.
Kirjan esittelytekstiä. Lue lisää WSOYn sivuilta.
Katja Petrovskaja: Ehkä Ester. Tammi, 2015 (ilmestyy 8.6.)
Raikkaan omaääninen, palkittu kertomusromaani yhden suvun ja siten koko Euroopan historiasta, maailmasta joka ei tunnu millään oppivan virheistään.
Ukrainalais-puolalaiseen sukuun syntynyt, sittemmin saksalaistunut kirjailija Katja Petrovskaja havahtuu ajan armottomuuteen. Ihmiset kuolevat, muistot haalistuvat, menneisyys katoaa. Miten selvittää oman sukunsa tarina, omat juurensa, kun ei ole enää ketään keltä kysyä? No, arkistojen avulla ainakin. Nykyään myös internet, tuo uskonnottomien itkumuuri, tarjoaa hätkähdyttäviä pilkahduksia menneestä. Facebookista löytyy sukulaisia ja eBaysta valokuvia, aukot täydentyvät pikkuhiljaa, kunnes lopulta Katja Petrovskajalla on käsissään paitsi juutalaisen sukunsa tarina, myös yksi sukupolvensa parhaista holokaustitulkinnoista.
Helpompi olisi unohtaa, mutta muistettava meidän on. Halusimme tai emme.
Kirjan esittelytekstiä. Lue lisää Tammen sivuilta.
Roberto Bolaño: 2666
Roberto Bolaño vyöryttää lukijan tajuntaan rajakaupunki Santa Teresan silmittömän naisiin kohdistuvan väkivallan ja toisen maailmansodan julmuuden. Teoksessa neljä eurooppalaista yliopistotutkijaa etsii salaperäistä saksalaiskirjailijaa. Newyorkilainen toimittaja lähtee ensimmäiselle juttumatkalleen Meksikoon. Kuolleen isänsä kanssa keskusteluja käyvä chileläinen leskifilosofi luisuu kohti olemassaolon syöveriä. Meksikolainen rikoskomisario rakastuu pidättyväiseen mielisairaalanjohtajaan.
2666 valaisee ihmismielen kätkettyjä sopukoita ja laventuu katsaukseksi ihmiskunnan tilasta.
2666 on kansainvälinen arvostelu- ja myyntimenestys. Monumentaalinen kirjailijan päätyöksi ja testamentiksi luonnehdittu 2666 ilmestyi alkukielellä espanjaksi postuumisti vuonna 2004.
Kirjan esittelytekstiä. Lue lisää Sammakon sivuilta.
Alexandr Solženitsyn: Preussin yöt
Puna-armeijassa kapteeniksi ylenneen ja Vankileirien saaristosta tutun venäläisen kirjailijamestarin vuonna 1950 valmistunut omakohtainen runoelma puna-armeijan armottomasta valloitusretkestä Hitlerin Saksaan. Tekijä hahmotteli runoelman muistinvaraisesti mieleensä Stalinin poliittisena vankina ollessaan. Teksti on paitsi rohkea taideteos sotapropagandan ja käytännön vastakkaisuudesta, myös pätevä kuvaus siitä mitkä voimat sota kunnialliseksi ja moraaliseksi itsensä luulevassa ihmisessä vapauttaa. Suomalainen vastine lienee Yrjö Jylhän Kiirastuli, tosin Jylhästä poiketen nobelisti Solženitsynin kerronnassa on huumoriakin korostamassa sodan järjettömyyttä, hävittävää hulluutta.
Preussin yöt pureutuu syväluotaavasti saksalaisten siviilien kärsimyksiin ja venäläisten sotilaiden kostonhimoon.
Jukka Mallisen esipuheen kommentoivuus ulottuu nykypäivän Venäjään asti.
Kirjan esittelytekstiä. Lue lisää Sammakon sivuilta.
Tietokirjoja:
Wendy Lower: Hitlerin raivottaret.
”Yksi noista naisista oli Erna Petri. Hän kuvaili luotettavan tuntuisesti ja yksityiskohtaisesti, miten puolialastomat juutalaispojat uikuttivat, kun hän otti pistoolin käteensä. Kun kuulustelija tiukkasi häneltä, miten hän, äiti, saattoi murhata nämä lapset, Petri viittasi hallinnon antisemitismiin ja omaan haluunsa osoittaa miehille pystyvänsä vetämään heille vertoja. Hänen rikoksensa eivät olleet yhteiskunnan ulkopuolisen luopion tekoja. Hänessä näytti ruumiillistuvan koko natsihallinto.”
Pitkään on ajateltu, että naisilla oli natsi-Saksassa vain kotiäidin rooli: nainen oli arjalaisen suvun jatkaja ja Hitlerin uskollinen alamainen. Vain harvoja naisia – lähinnä keskitysleirien vartijoita – tuomittiin oikeudessa
Wendy Lowerin ainutlaatuinen, kaunistelematon tietokirja kertoo toisenlaisen tarinan. Sen mukaan sadattuhannet saksalaisnaiset lähtivät itään natsien valloittamille alueille ja toimivat miesten rinnalla Hitlerin tuhokoneistossa, myös kaikkein raaimmissa teoissa.
Kolmentoista naisen tarinoissa seurataan, miten nuoret ja idealistiset sairaanhoitajat, opettajat, sihteerit ja vaimot muuttuivat sodassa ja miten he syyllistyivät murhiin ja kansanmurhiin Ukrainassa, Puolassa ja Valko-Venäjällä. Hitlerin raivottaret todistaa järkähtämättömästi, että naisten rooli natsien kuoleman kentillä oli paljon suurempi kuin mitä tähän asti on uskottu.
Kirjan esittelytekstiä. Lue lisää Atenan sivuilta.
Timothy Snyder: Tappotanner. Eurooppa Hitlerin ja Stalinin välissä.
Ainutlaatuisessa historiateoksessaan Timothy Snyder tarkastelee järkyttävää ajanjaksoa vuosien 1930 ja 1945 välillä Ukrainassa, Puolassa, Valko-Venäjällä ja Baltian maissa. Snyderin tappotantereeksi nimeämällä joukkotuhoalueella diktaattorit Stalin ja Hitler osoittivat todelliset kykynsä ja tahtonsa maanmiestensä ja vihollisväestön järjestelmälliseen hävittämiseen. Muuhun Eurooppaan verrattuna tällä Berliinin ja Moskovan väliin jäävällä alueella kuoli moninkertainen määrä siviilejä nälkään, kylmään, pakkotyöhön ja murhattuna.
Lopulta natsien ”kuolemantehtaat” veivät juutalaisten joukkotuhon huippuunsa. Saman tapainen hävitys oli Generalplan Ostin mukaan määrä toteuttaa sodan jälkeen Saksan valtaamalla Venäjällä. Tavoitteena oli kymmenien miljoonien slaavilaisten hävittäminen.
Snyder huomauttaakin, että ”saksalaiset suunnittelivat vielä pahempaa kuin mihin lopulta kykenivät”.
Kirjan esittelytekstiä. Lue lisää Siltalan sivuilta.
Waldemar Erfurth: Sotapäiväkirja vuodelta 1944. Docendo, 2014
Jalkaväenkenraali Erfurth toimi jatkosodassa Suomen Päämajan saksalaisen yhdysesikunnan yhteysupseerina. Hän välitti viestejä kahden maan päämajojen välillä ja perusteli Suomen ratkaisuja saksalaisille.
Erfurthin muistiinpanoihin perustuva kirja on elävä kuvaus ja keskeistä lähdeaineistoa jatkosodan käännekohdan dramaattisista tapahtumista: Suomen ahdingosta Saksan voimien ehtyessä, Saksan reaktioista erillisrau- haan pyrittäessä, Saksan merkittävästä sotilaallisesta ja materiaalisesta avusta puna-armeijan läpimurtohyökkäyksen torjunnassa sekä lopullisesta välirikosta.
Erityisen kiinnostavaa ovat Erfurthin Mannerheimia koskevat päiväkirjamerkinnät – aikalaiskokemukset tarjoavat lukijalle erinomaisen tilaisuuden omille "rivien välistä" -tulkinnoille.
Esipuhe: VTT, dosentti Pekka Visuri
Kirjan esittelytekstiä. Lue lisää Docendon sivuilta.
Pentti Airio: Aseveljeys - Saksalaiset ja suomalaiset Itä-Lapissa 1941-1944. Docendo, 2014
Miten saksalaisten läsnäolo Itä-Lapissa koettiin jatkosodassa 1941–1944? Tämä kirja ja oheinen DVD-elokuva antavat lisävalaistusta aseveljien ihmissuhteista sekä väitetyn liittolaisuuden olemuksesta ja syvyydestä.
Neuvostoliitto painosti Suomea etsien uutta tilaisuutta väkivallan käyttöön. Talvisota oli osoittanut, että Suomen kansan rivit olivat liian harvat hoitamaan yksin pitkän itärajansa puolustamisen. Ruotsi halusi kuitenkin keskittyä oman turvallisuutensa takaamiseen. Ei ole siis ihme, että Suomen johto oli halukas kumppanuuteen Hitlerin kanssa loppukesällä 1940.
Itä-Lapin väestölle aseveljeys ei ollut vastenmielistä, sillä sodan aika olisi voinut sujua pohjoisessa paljon huonomminkin.
Ymmärrettävistä syistä syksyllä 1944 Suomen arkistoja putsattiin ja oltiin kovin muistamattomia kumppanuuden kehittymisestä kanssasotijaksi kesään 1941 mennessä. Ruotsin sotilasasiamies majuri Gösta von Stedingk seurasi kuitenkin Helsingissä tarkoin tapahtumien kulkua – hänen Tukholmaan arkistoidut raporttinsa ovat ainutlaatuisesti esillä kirjassa.
Kirjan esittelytekstiä. Lue lisää Docendon sivuilta
Syksyllä 2015 ilmestyvät Natsi-Saksa -aiheiset tietokirjat:
Laurent Binet: HHhH. Heydrichin salamurhan jäljillä. (ilmestyy syksyllä 2015)
Saksaksi sanottiin HHhH, Himmlers Hirn heisst Heydrich, Himmlerin aivot ovat Heydrich. Reinhard Heydrich, natsien käskynhaltija Prahassa, toteutti natsi-Saksan pahimpia tuhotöitä. Prahan teurastaja, kolmannen valtakunnan vaarallisin mies, H, surmattiin avoautoonsa vuonna 1942.
Laurent Binet pyrkii dokumentoimaan salamurhaan johtaneita tapahtumia sortumatta romaanikirjailijan houkutukseen antaa mielikuvitukselle valtaa. Kirjailija kasvaa itse romaanihenkilöksi, joka pohtii historiasta kirjoittamisen edellytyksiä. Jännittävä ja älyllisesti palkitseva teos on julkaistu 34 maassa, milloin romaani-, milloin tietokirjalistalla. Se on poimittu New York Times Book Review’n ja Waterstonesin vuoden parhaiden kirjojen listoille ja Financial Times valitsi sen vuoden 2010 parhaaksi kirjaksi. Kirjasta on tekeillä elokuva.
Kirjan esittelytekstiä. Lue lisää Gummeruksen sivuilta.
Markku Reimaa: Pohjoismaisia yhteyksiä – Saksan vallan varjossa 1940-1944. Docendo, 2015
Toisen maailmansodan voitosta taisteltiin niin maalla, merellä, ilmassa kuin ihmisten mielissäkin. Saksan voittokulku aina Venäjän retken alkamiseen kesällä 1941 oli vastustamaton. Kirjassa kerrotaan, kuinka Pohjoismaat reagoivat Saksan valtapyrkimyksiin ja tavoitteeseen luoda uuden eurooppalaisen ihmisen ”terve kulttuuri”.
Talvisodasta alkoi Pohjoismaiden solidaarisuuden testi. Kun Tanska ja Norja miehitettiin, kysyttiin, miten ylläpitää pohjoismaista elämänmuotoa uudessa tilanteessa. Tanska pyrki säilyttämään omat poliittiset instituutionsa, Norjassa oma natsipuolue oli kovakouraisesti mukana saattamassa valtaan uutta järjestystä.
Suomi päätti taistella Saksan rinnalla talvisodan vääryyksien korjaamiseksi. Maa oli valmis mukautumaan Saksan johtamaan järjestelmään vapaaehtoisuuden pohjalta, vaikka suuri riippuvuus Saksan kaupasta ei antanutkaan paljon vaihtoehtoja.
Ruotsille Saksan kauppa tarjosi elintason säilyttämisen sota-ajan rajoituksista huolimatta. Ruotsin kannalta Suomi harjoitti väärää politiikkaa sekä Berliinin että Moskovan suuntaan. Sodasta irtauduttaessa Helsingin ja Tukholman suhteet olivat tulehtuneet.
VTT Markku Reimaa (s. 1943) on pitkän linjan diplomaatti. Hän on toiminut mm. Suomen ETYK-suurlähettiläänä Wienissä ja aseriisuntalähettiläänä Genevessä.
Kirjan esittelytekstiä. Lue lisää Docendon sivuilta.
Mikko Uola: Eritahtiset aseveljet – Suomi ja muut Saksan rinnalla taistelleet 1939-1944. Docendo, 2015
Mikä oli Suomen sodanaikainen suhde Saksaan verrattuna muihin Saksan puolella sotineisiin valtioihin kuten Unkariin, Romaniaan ja Italiaan?
Eritahtiset aseveljet vastaa tähän kysymykseen. Kirjassa perehdytään yksityiskohtaisesti siihen, millaisista taustoista eri maat ajautuivat toiseen maailmansotaan ja aseveljeyteen tai liittosuhteeseen Saksan kanssa. Teos osoittaa, että Suomea arvostettiin suuresti niin Saksassa kuin muissakin asevelimaissa. Suomi toimi sodassa poliittisesti riippumattomampana kuin muut ja soti vain omilla rintamillaan sitomatta kohtaloaan Saksaan tai muihin kanssasotijoihin.
Suomella oli sota-aikana valittavana vain huonoja vaihtoehtoja. Saksa oli niin suomalaisille kuin unkarilaisille ja romanialaisille pienempi paha kuin Neuvostoliitto, jonka maantieteellinen ja ideologinen levittäytyminen nähtiin todellisena vaarana.Länsimaiden suhtautuminen jatkosodan Suomeen näyttäytyy välinpitämättömyytenä pientä valtiota kohtaan, joka vielä talvisodan aikana oli kelvannut malliesimerkiksi taistellessaan hyökkääjää vastaan.
Kirjassa on Suomessa aiemmin julkaisematon kuvitus. Mikko Uola (s. 1943) on valtiotieteiden tohtori ja dosentti, joka on tutkimuksissaan käsitellyt Suomen itsenäisyysajan historiaa vuosien 1917–1918 väkivallasta toisen maailmansodan jälkeisiin vaaran vuosiin.
Kirjan esittelytekstiä. Lue lisää Docendon sivuilta.
Ingrid von Oelhafen: Kolmannen valtakunnan kadonneet lapset. Atena 2015 (ilmestyy syksyllä 2015)
”Yli 70 vuotta sitten minut otettiin ’lahjaksi’ Kolmannelle valtakunnalle. Olin vasta vauva, kun minut siepattiin osana yhtä natsien kauhistuttavimmista projekteista: Lebensbornia.”
Vuonna 1942 jugoslavialainen Erika vietiin kotoaan ”lääketieteellisiin” tutkimuksiin, niin kuin natsimiehittäjät asian esittivät. Tutkimuksissa Erika todettiin arjalaiseksi, hänen henkilötietonsa tuhottiin ja hän ”syntyi uudelleen” Ingrid von Oelhafenina, eikä hän enää nähnyt omaa perhettään.
Lebensborn oli valtakunnankansleri Heinrich Himmlerin hanke, jonka tavoitteena oli kasvattaa arjalaisten määrää. Erika ei ollut ainoa lajissaan – ohjelman puitteissa kidnapattiin puoli miljoonaa lasta Saksan valloittamilta alueilta. Myöhemmin tuhansia lapsia tapettiin, kun heidän todettiin olevan rodullisen keskiarvon alapuolella.
Kirjan esittelytekstiä. Lue lisää Atenan sivuilta.
Natsi-aiheiset areena-dokkarit
