Hyppää pääsisältöön

Poliisin poika

Poliisin poika, yle tv1
Trampaksen (Kai Lehtinen) ja tyttöystävä Marjaanan (Maarit Peltomaa) elämä on hieman solmussa. Poliisin poika, yle tv1 poliisin poika

TV1 lauantaina 30.5.2015 klo 21.15 - 22.35, uusinta sunnuntaina 31.5. klo 15.30
Yle Areenassa 7 päivää

Alkoholiin mieltynyt elämäntaparikollinen Trampas (Kai Lehtinen) vapautuu vankilasta ja ryhtyy välittömästi suunnittelemaan uutta pankkiryöstöä.

Raskaana oleva tyttöystävä Marjaana (Maarit Peltomaa) päättää tukea miehensä yrittäjähenkeä. Mukaan saadaan myös tyttöystävän pikkuveli Lepsu (Ari-Kyösti Seppo). Pakoauton kuskiksi palkataan turhan haloon välttämiseksi ruandalainen Jusse (Alain Azerot).

Tapio Piiraisen ohjaama hulvaton tv-elokuva Poliisin poika sijoittuu Rovaniemelle ja se perustuu Jari Tervon samannimiseen romaaniin.

Rooleissa nähdään myös Pekka Huotari, Oiva Lohtander, Juha Muje, Heikki Määttänen, Tuula Nyman, Markku Maalismaa, Risto Aaltonen ja Risto Salmi.

Tuotanto: Yle, 1998. Elokuva on esitetty TV1:llä edellisen kerran vuonna 2000.

Kommentit