Hyppää pääsisältöön

Rasismin jälkeinen rodullinen epätasa-arvo Yhdysvalloissa

Painettu otsikko kuvien kera
Painettu otsikko kuvien kera foreig affairs - lehden kansi

Staten Island, Ferguson, Baltimore…. Viime kesänä tapahtuneen kahden mustan nuoren miehen ampuminen poliisien kiinniottotilanteissa nosti Yhdysvalloissa jälleen pintaan rotukysymyksen. Tämän jälkeenkin uusia tapauksia on sattunut, nyt viimeksi siis on rajusti roihunnut Baltimoressa siellä sattuneen mustan miehen kuolemaan johtaneen pidätyksen jälkeen. Raivoa on herättänyt erityisesti se, että kyseessä on lähes poikkeuksetta ollut valkoisen poliisin tekemä nuorehkon aseettoman mustan miehen surmaan johtanut välikohtaus. Tämä on saanut monet mustat Yhdysvalloissa jälleen protestoimaan, että ”mustien elämällä on merkitystä.”

Rotu on taas jakanut Amerikan Yhdysvallat kahtia.

Painettu otsikko kuvien kera
Painettu otsikko kuvien kera foreig affairs - lehden kansi

Foreign Affairs- lehti omisti kevään 2015 numeronsa kokonaan tälle ajankohtaiselle teemalle ja tämä puheenvuoro perustuu politiikan tutkijoiden Columbian yliopiston Fredrick C. Harrisin ja Johns Hopkins yliopiston Robert C. Liebermanin artikkeliin kyseisessä lehdessä.

”Tällaiset tapahtumat muodostavat vahvan vastakohdan sille, mistä presidentti Barack Obama puhui, tultuaan ensi kertaa valituksi runsas kuusi vuotta sitten. Monelle Obaman kannattajalle hänen valintansa merkitsi Yhdysvaltain historian uutta kulmakiveä, joka oli merkkinä siirtymisestä lopullisesti jälkirasistiseen yhteiskuntaan, jossa ihonvärillä tai muulla etnisellä taustalla ei olisi enää merkitystä. Obama itse sanoi, että ei ole ”mustaa Amerikkaa ja valkoista Amerikkaa ja latino- Amerikkaa ja Aasian Amerikkaa, on vain Amerikan Yhdysvallat.”

Tutkijoiden mielestä joiltain osin tällainen retoriikka on totta, joiltain osin ei. Moni asia on toki muuttunut sitten 1950-luvulta nykypäivään tultaessa.
Mutta pinnan alla kytee monia pesäkkeitä. Ruotsalainen ekonomisti Gunnar Myrdal puhui jo vuonna 1944 kuuluisassa selvityksessään `amerikkalaisesta dilemmasta` eli siitä, että ne ihanteet, joihin Yhdysvallat nojasi eivät käytännön elämässä monelle, ja varsinkaan mustalle väestön osalle, toteutuneet. Sitten Myrdalin aikojen hänen perään kuuluttamansa asennemuutos on pitkälti tapahtunut ja avoin syrjintä loppunut, mutta silti amerikkalainen dilemma on tänä päivänä jossain määrin jopa todempi kuin aiemmin. Miksi näin? Siksi, sanovat Harris ja Lieberman, että nyt avoin rasismi on piiloutunut erilaisiin laitostuneisiin rakenteisiin piiloon katseilta.

Tutkijat toteavat, että kiistämätön tosiasia vuonna 2015 Yhdysvalloissa on se, että mustaihoisen todennäköisyys olla köyhä on kolme kertaa suurempi kuin valkoisella, ja hänelle on puolet epätodennäköisempää suorittaa lukion oppimäärä. Valkoiset kotitaloudet ovat keskimäärin 13 kertaa varakkaampia kuin mustaihoisten taloudet.

”Tämänkaltaiset eroavaisuudet ovat säilyneet amerikkalaisessa elämänmuodossa siitä huolimatta, että kansalaisoikeustaistelu käytiin jo 1950- ja 1960-luvuilla ja niiden seurauksena kaksi räikeintä rotusortoa ilmennyttä seikkaa poistettiin: valtion harjoittama rotuerottelu ja suoranainen diskriminointi. ”

1960-luvun lopulla säädettiin muun muassa uudet kansalaisoikeus- ja äänestysoikeuslait, jotka olivat siihen saakka sallineet joissain osavaltioissa suoranaisen rotuerottelun ja mustien kansalaisoikeuksien rajoittamisen.

”Kuitenkin puoli vuosisataa mustien kansalaisuusoikeusliikkeen huipun jälkeen, sen saavutukset näyttävät jossain määrin laihoilta ja paikoin rodulliseen eriarvoistumiseen johtava kehitys on jopa vahvistunut.”

Amerikan Yhdysvalloista on siis tullut jälkirasistinen maa, joka ei ole julkirasistinen, mutta jossa piilorakenteet luovat jopa vahvempaa syrjintää kuin ennen. Tätä kehitystä eivät ole onnistuneet Harrisin ja Liebermanin mielestä kunnolla selittämään sen paremmin maan poliittinen oikeisto kuin vasemmistokaan. Katseet on käännetty liikaa yksilöihin kohdistuviksi eikä vallitseviin järjestelmiin.

Black Power oli tunnettu kansalaisoikeusliike 1960-luvulla ja yksi sen johtaja Stokely Carmichael puhui jo silloin institutionaalisesta rotusorrosta. Mutta minkälaisia nämä mustaa väestönosaa syrjivät piilorakenteet sitten tänä päivänä ovat?

”Täytyy ottaa uudenlainen lähestymistapa, jotta voi ymmärtää ja purkaa tällaisia mekanismeja. Yksi lupaava tie löytyy yllättäen finanssisektorilta. Vuoden 2008 finanssikriisin herättämänä Yhdysvalloissa ja Euroopassa ryhdyttiin sääntelemään pankkisektoria luomalla niin sanottuja stressitestejä, joilla pyritään ennalta ehkäisemään mahdolliset uudet talouden heikkoudet ja markkinashokit.”

Tällainenhan löytyi USA:ssa juuri ennen finanssikriisiä ja niitä kutsuttiin nimellä subprime eli pankit olivat myyneet valtaisia määriä johdannaisarvopapereita markkinoille ja ne perustuivat paljolti juuri Yhdysvaltain mustan väestön osan asuntokantaan. Niiden arvo romahti lähes yhtenä päivänä, jolloin niistä tuli roskapapereita. Tämän seurauksena myös suuret määrät erityisesti mustia ihmisiä joutui lähtemään kotoaan ja pankit myivät heidän omaisuutensa pilkkahintaan.

Mutta ennen kuin mennään siihen millaisia stressitestejä Harris ja Liebermann esittävät tilanteen parantamiseksi, katsotaan vielä tarkemmin nykytilannetta, jossa moni konservatiivinen, republikaanipuolueen valkoinen kannattaja ajattelee kommentaattori John McWortherin tavoin:

”Mustien huono kehitys juontuu jälkikoloniaalisesta alemmuuskompleksista. Kuten turvattomat ihmiset kaikkialla maailmassa, mustia vaivaa henkilökohtainen epäluulo, että muut asettavat kaiken aikaa heidän tielleen esteitä.”

Tällainen ajattelu on tyypillistä tämän päivän valkoisten amerikkalaisten keskuudessa. Enemmistön mielestä rasismi ei enää ole merkittävä asia yhteiskunnassa. Jos syrjintää on, se johtuu muista syistä, kuin rasismista itsestään, ajattelee 83% valkoisista amerikkalaisista.

Onko siis USA:ssa tultu värisokeiksi, kirjoittajat kysyvät?

”Ottaaksemme yhden hyvän ja konkreettisen esimerkin värisokeudesta; kokaiinia koskevan huumelain, josta ei ole vain mielipide-eroja valkoisten ja mustien keskuudessa, vaan olennaisia ovat juuri ne rikokset, joita lain pohjalta tapahtuu. Se koskee pulverikokaiinin ja crackkokaiinin erottelua. Tämä on johtanut merkittäviin eroihin myös niitä koskevissa rikostuomioissa ja mustien saamiin ankarampiin rangaistuksiin.”

Yhdysvaltain Oikeusministeriön tilastojen arvion mukaan joka kolmas musta joutuu jossain elämänsä vaiheessa vankilaan. Amerikan kansalaisoikeusjärjestön mukaan joka 15. afro-amerikkalainen on parhaillaan telkien takana eli noin 900 000, kun valkoihoisista vankilassa on joka 106 eli lähes puolet kaikista vangeista on mustaihoisia.

Ylipäänsä amerikkalaiset näyttävät uskovan vankilatuomioon paljon enemmän kuin varsinkin täällä Pohjois-Euroopassa on tapana, tämä vielä näin lisäsivuhuomiona.

Sota huumeita vastaan on siis syrjinyt erityisesti mustaa väestön osaa.
Myös vakuutuslaitokset ovat asettaneet erityisiä gettomaksuja niin sanotusti huonoilla postinumeroalueilla asuville ja tämä on myös koskenut erityisesti mustia, jotka siis maksavat monenlaisista asioista erillistä slummiveroa.

”Vastaavasti muut tutkimukset, kuten psykologi Naa Oyo Kwate on omassaan osoittanut, jopa epäpoliittiset markkinat syrjivät helposti mustia silloin kun mainostetaan esimerkiksi ruokaa tai alkoholia ja käytetään nykyaikaisia tietokantoja koskien vähemmistöjen asuinalueita ja siellä asuvia ihmisryhmiä. Heille suunnataan sitten erilaista markkinointia ja esimerkiksi vähemmän terveellisiä elintarvikkeita kuin keskiluokan asuttamille alueille.”

Mutta kuinka markkinavoimat voisivat toimia omaa luontoaan vastaan; kohderyhmäajattelu on siinä aivan keskeistä ja digitaalisessa ympäristössä tehdyt valinnat vain korostavat tulevaisuudessa tätä suuntausta.

Siksi lopulta aina päädytään koulutukseen, joka on ydinasia myös rotukysymyksiä tarkasteltaessa. Tässä suhteessa kehitys näyttää Yhdysvalloissa menevän mustien kannalta vain huonompaan suuntaan.

”Kauan virallisen rotuerottelun päättymisen jälkeen, USA:n julkiset koulut ovat itse asiassa enemmän rodullisesti jaottelevia kuin ne olivat 1960-luvulla. Koulumaailma heijastelee ja myös vahvistaa selvimmin sitä epätasa-arvoa, joka vallitsee asuinalueiden ja taloudellisen vaurauden välillä. Nykyiset erot valkoisten käyttämien koulujen ja pääasiassa vähemmistöjen kansoittamien koulujen välillä vähentää mahdollisuutta edes kaventaa näitä eroja eli erot vain jatkavat kasvuaan.”

Mutta minkälaisia parannuskeinoja Harris ja Lieberman sitten suosittelevat eli kuinka stressitestit voivat tulla avuksi? He viittaavat vuoden 2010 niin kutsuttuun Dodd-Frank – lakiin, jolla siis säädeltiin finanssimaailman holtittomuutta. Washington vaatii nyt pankeilta vähintään 10 miljardin dollarin tase-erän käytettäväksi vuosittain tulevien riskien kartoittamiseen ja ennaltaehkäisyyn veronmaksajien suojelemiseksi.

Näin heidän mukaansa voitaisiin menetellä tehokkaasti myös piilossa olevan rakenteellisen rotusorron tunnistamisessa. Tämänkaltaiset välineet auttaisivat myös tutkijoita paljastamaan, mikä päätös on rotuneutraali ja mikä taas ei.

”Tällaiset stressitestit sallisivat viranomaisten tarkastella laajaa määrää erilaisia laitoksia ja instituutioita. Esimerkiksi suuren työnantajajoukon arviointi voisi kertoa sen kuinka työhönotossa suhtaudutaan entiseen valkoiseen vankiin ja kuinka mustaan työnhakijana. Toinen mahdollinen paikka stressitestille olisivat koulualueet eli kuinka ne oikeasti toteuttavat niin sanottua nollatoleranssipolitiikkaa: rankaiset oppilaita pitkillä koulusta erottamisajoilla ja tuomalla nuorison rikoksia käsitteleviä tuomioistuimia mukaan koulun rankaisumenetelmiin.”

Näin voitaisiin tukkia niin sanottu koulusta - vankilaan johtava putki. Kirjoittajien mukaan stressitestejä voidaan soveltaa moniin eri paikkoihin, aina pikaruokaketjujen ja -ravintoloiden markkinointimenetelmiin saakka ja sitä kautta selvittää sisältävätkö ne tosiasiallista syrjintää. Myös verotusta pitää tarkastella tästä näkökulmasta, he sanovat.

”Laittamalla rodulliset stressitestit käytäntöön voidaan saavuttaa huomattavia tuloksia. Liittohallitus voisi käyttää niitä oikeutuksena puuttua monien instituutioiden toimintaan koskien niin juridiikkaa, oikeuslaitosta kuin vankiloitakin ja toisaalta antaa hyvitystä niille osavaltioille, joissa tällaisia testejä sovelletaan jo omin päin.”

Harris ja Lieberman toppuuttelevat lopuksi, että mikään tällainen kehitys ei toisaalta myöskään onnistu ilman ihmisten ja heidän yhteisöjensä vapaaehtoisuutta ja toisaalta erityisesti viranomaistahojen – kuten poliisin - myötävaikutusta. Mitään nopeita ratkaisuja tilanteen parantamiseksi ei yksinkertaisesti ole olemassa vaikka USA:lla on ollut historiansa ensimmäinen puoliksi afroamerikkalaistaustainen presidentti ja nyt myös historian ensimmäinen musta nainen, Loretta Lynch, oikeusministerinä.

”Ajatus laajasti toteutetuista stressitesteistä saattaa vaikuttaa epärealistiselta, mutta se ei ole yhtään vähemmän realistinen kuin pelkkä toiveajattelu siitä, että amerikkalaiset heräävät yhtenä kauniina päivänä huomaamaan oikeasti elävänsä autuaan jälkirasistisessa maassa.”

Juha Kulmanen

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Yhteiskunta