Hyppää pääsisältöön

Tuntematon emäntä

Tuntematon emäntä, yle tv1
Sotavuosina kotirintama oli naisten työn ja kestokyvyn varassa. Tuntematon emäntä, yle tv1 tuntematon emäntä

TV1 sunnuntaina 5.3.2017 klo 13.10 - 14.30
Yle Areenassa 30 päivää

Elina Kivihalmeen käsikirjoittama ja ohjaama dokumenttielokuva Tuntematon emäntä kuvaa sodan todellisuutta kotirintamalta käsin.

Sotavuosina lähes kaikki miehet olivat rintamalla. Maa- ja metsätaloustyöt sekä lasten hoito olivat täysin naisten harteilla. Ylikuormitetut maaseudun emännät osallistuivat omien töidensä ohella Lotta-järjestön toimintaan.

Sota säästi, tauti vei

Elokuva rakentuu Kivihalmeen oman isoäidin Tyyne Ojaniemen tarinaan. Pienen tilan emäntä piti yllä viljelystä, karjanhoitoa ja puuhuoltoa kaikki sotavuodet, jolloin hänen miehensä oli rintamalla.

Ojaniemillä oli yhdeksän lasta. Isä kuoli heti sodasta palattuaan rintamalla saamaansa tuberkuloosiin.

Tyyne Ojaniemen tarinan lisäksi dokumentissa tutustutaan monien muiden aikalaisten kohtaloihin ja kokemuksiin. Joukossa on myös äitien hoivissa, sodan keskellä kasvaneita miehiä.

Vaiettu historia

Elokuvan tarinoita tukee arkistomateriaali, otteet erään pariskunnan riipaisevasta kirjeenvaihdosta sekä Kivihalmeen enon jo kadonneiksi luulluista kaitafilmeistä nähtävät palaset.

Tuntematon emäntä kertoo äitien ja isoäitien vaietusta historiasta. Se oli valmistumisvuotensa katsotuin dokumenttielokuva elokuvateattereissa, ja se sai Tampereen elokuvajuhlien parhaan elokuvan yleisöpalkinnon.

Tuotanto: Kinosto Oy, 2011. Dokumentti on esitetty edellisen kerran Ykkösellä 2015.

  • Hartausohjelmissa kysellään toivoa ja lohdutusta Ukrainan tilanteeseen

    Television ja radion hartausohjelmissa rukoillaan rauhaa.

    Hartausohjelmissa rukoillaan rauhan puolesta ja etsitään rohkaisua levottomuuden keskelle. Ukrainan tilanne näkyy ja kuuluu lähipäivinä sekä televisio- ja radiojumalanpalveluksissa, aamu- ja iltahartauksissa että Pisara-ohjelmassa. Sunnuntaina 13.3. klo 10 lähetetään myös suorana Yle TV1:llä ekumeeninen ja uskontojen välinen Rauhanrukous Ukrainan puolesta.

  • Alkuvuoden hartausohjelmissa uskon pohdintaa ja postikortteja maailmalta

    Radion ja tv:n hartausohjelmissa toivoa sävelin ja sanoin.

    Vuoden 2022 alkupäivinä on tarjolla runsas kattaus hartausohjelmia. Televisiossa nähdään arkistojen kätköistä nostalginen jumalanpalveluslähetys Lakeuden Rististä. Loppiaisena pohditaan lähetystyötä Nojatuolikirkossa. Radiossa kuullaan mm. moderni Verkoston jumalanpalvelus Munkkiniemestä sekä eri-ikäisten yhteisöllinen radiomessu suorana Haapajärven kirkosta. Radiohartauksissa saadaan postikortteja maailmalta. Musiikkina jumalanpalveluslähetyksissä kuullaan niin kanteleen helkyntää kuin urkuja ja bändimusiikkia.