Hyppää pääsisältöön

Ylen mietelmäkisan voittaja: Äitiys on tärkein asia elämässäni

Keski-ikäinen nainen
Annamari Marttiselle lasten saaminen toimi kipinänä kirjailijan uralle. Keski-ikäinen nainen Kuva: Marita Räsänen annamari martinen

Lappeenrantalainen kirjailija Annamari Marttinen on voittanut Ylen äitiyttä käsittelevän mietelmäkilpailun. Lukijat saivat äänestää verkossa kuudesta ehdokkaasta ja Marttisen teksti keräsi reilun kolmanneksen kaikista äänistä.

Toiseksi eniten ääniä sai runoilija Silene Lehto, kolmanneksi tuli dekkaristi Milla Ollikainen. Yhteensä ääniä annettiin liki tuhat kappaletta. Seitsemän romaania julkaisseen Annamari Marttisen viimeisin teos Vapaa ilmestyi alkuvuodesta. Tässä Marttisen runo, jonka lukijat äänestivät parhaaksi.

Rakkaus sinuun oli minussa aina.
Kaunis laulu odotti soittamistaan.
Kaikki mitä on ennen syntymää
elämän aikana ja sen jälkeen.
Kun lähdet olen vähemmän kuin puolikas.
Äitini. Lapseni.

Mistä sait idean tekstiin, kirjailija Annamari Marttinen?

Olen parhaillaan kirjoittamassa uutta romaania, jossa eräs hahmoista pohtii suhdetta omaan äitiinsä. Ryhdyin työstämään runoa asettumalla tämän fiktiivisen tytön hahmoon. Kirjoittaessa tytön ajatuksiin tietysti sekoittui omia kokemuksiani vanhemmuudesta ja äitiydestä.

Miten äitiys on vaikuttanut työhösi kirjailijana?

Äitiys on ollut teemana mukana melkein kaikissa kirjoissani. Puistossa, leikkikentän laidalla seisoskelevat äidit on yksi tällainen kuva, joka on seurannut minua melkein kirjasta toiseen. En usko, että olisin koskaan julkaissut esikoisteostani, jos en olisi saanut lapsia. Ensimmäisen kirjan maailma nousi kuitenkin niin suoraa omasta kokemuksestani kahden pikkulapsen äitinä.

Onko lasten mielenliikkeiden kuvaileminen vaikeampaa kuin aikuisten?

On, ehdottomasti. Olen romaaneissani kuvannut lapsia ulkoapäin, mutta en ole lähtenyt kuvailemaan lasten sisäisiä mielenliikkeitä. Se on hyvin vaikeaa. Omasta lapsuudesta on jo aikaa. Vanhempana sitä tuntee lasten ajatusmaailman, mutta sen uskottava kuvailu on silti vaikeaa. Helposti voi käydä niin, että eletyt vuoden kuultavat läpi ja fiktiivinen lapsi ajattelee jollain tavalla liian aikuismaisesti.

Miten vanhemmuuteen aiheena voi löytää uuden näkökulman?

Mistään ei ole sanottu kaikkea. Maailma kuitenkin muuttuu koko ajan. Se on totta, että vanhemmuus on vanha aihe ja joskus oma luottamuskin on ollut koetuksilla. Onko tästä nyt enää mitään mielenkiintoista sanottavaa? Toistaiseksi jotain uutta on kuitenkin aina löytynyt. Jokainen teos on kuitenkin niin omanlaisensa.

Mitä äitiys merkitsee sinulle?

Kaikkea. Se on tärkein asia elämässäni.

Kommentit