Oven avaavat huoltomiehet kohtaavat hyvin hankalia asiakkaita. Viikonloppuisin työ voi olla jopa hengenvaarallista. Rahattomalle ovea ei ole pakko avata.
Kokenut huoltomies sisämaakaupungista muistelee kauhulla keikkaa, joka päättyi pikaiseen poistumiseen.
- Asukas käyttäytyi ihan asiallisesti siihen asti, kunnes sain oven auki, mutta sitten naksahti.
Sisään päästyään asukas tempaisi käteensä ison ja terävän metsätaloustyökalun, jolla on tehty monia henkirikoksia.
Hän haluaa kertoa asioista nimettömänä, koska voi joutua avaamaan ovia vielä uudelleenkin jo ennestään hankaliksi osoittautuneille asiakkaille.
- Sitten tuli minulle äkkilähtö, kaveri on vielä tosi isokokoinen, sanoo huoltomies.
Huoltomiestä on kahdesti muulloinkin uhattu aseella työtehtävien yhteydessä, mutta mitään vakavampaa ei ole onneksi sattunut vielä. Mies murehtii, että yhteiskunnan huono kehitys tulee vastaan rappukäytävissä.
- Kannabis tuoksuu, ja avohuollon potilaat ovat oma lukunsa.
Viikonloppuisin humalainen asiakas ei ole aina helppo tapaus. Jopa parinkymmenen minuutin odotusaika voi olla joillekin liikaa.
- Eräs henkilö soitti siinä ajassa viisi kertaa, että missä avaus viipyy, sanoo huoltomies.
Harkinnassa sumutease
Toisen huoltoyhtiön johtaja kertoo, että heilläkin on kannettu huolta työturvallisuudesta.
- Omalle kohdalle ei ole väkivaltaa sattunut, mutta olen kyllä kuullut sellaisista tilanteista muista yhtiöistä, sanoo johtaja.
Johtajan mukaan viikonlopun ovenavauskeikat jännittävät osaa työntekijöistä, kun koskaan ei tiedä, mitä eteen tulee.
Sitten tuli minulle äkkilähtö, kaveri oli vielä tosi isokokoinen.
- Olemme harkinneet luvan pyytämistä puolustusvälineen, jonkilaisen sumuttimen, mukanapitoon.
Pulmia syntyy, jos oven avausta odottava asiakas ei ole huolehtinut muuttoilmoituksestaan, minkä johdosta nimi puuttuu talonkirjasta - silloin ovikaan ei aukea.
- Joskus saamme erotilanteeseen liittyviä soittoja, että puolisoa ei saa päästää sisään. Tällaisissa tilanteissa kysytään poliisilta neuvoa.
Tilanne voi olla huoltomiehelle todella pulmallinen. Jos henkilö on talossa kirjoilla, lähtökohtaisesti hänellä on oikeus päästä omaan asuntoonsa.
Jos rahaa ei ole, ei ovi aukea
Tätä juttua tehdessä monen huoltoyhtiön suusta tuli viesti, että liian usein ovenavausta ei makseta koskaan.
Harvalla on enää käteistä mukana. Kaikkien huoltoyhtiöiden resurssit eivät riitä maksamattomien laskujen perimiseen käräjien kautta.
Joskus saamme erotilanteeseen liittyviä soittoja, että puolisoa ei saa päästää sisään.
Jotkut ovenavaajat kirosivat samoja maksuhäiriöisiä asiakkaita, jotka kerta toisen jälkeen käydään päästämässä kotiin keskellä yötä, mutta yhtäkään avauslaskua ei ole ikinä maksettu.
Eräs huoltoyhtiö on ottanut sellaisen linjan, että vain käteinen kelpaa. Jos paikan päällä selviää, että rahaa ei olekaan, ei ovikaan aukea joitain poikkeuksia lukuunottamatta. Esim. pakkasella rahaton voidaan päästää rappukäytävään, mutta ei asuntoon.
Ovea ei ole pakko avata
Rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio Helsingin yliopistosta toivoo, että huoltoyhtiö avaisi aina oven myös ilman käteistä olevalle asukkaalle ja lähettäisi laskun perään.
Nuotion mukaan ”äkkivilkaisulla” lakikirjaan näyttää kuitenkin siltä, että oven avaamisesta kieltäytyminen asukkaan rahattomuuden takia ei ole rikos.
Hänen mielestään heitteillepano ei käy rikosnimikkeeksi, koska huoltomiehellä ei ole pykälässä tarkoitettua huolehtimisvelvollisuutta.
Entäpä jos kerrostalon alaovella 30 asteen pakkasella hoipertelee sammumispisteessä henkilö, jolla ei ole rahaa maksaa oven avausta – voiko hänet jättää pihalle?
Nuotion mukaan kuka tahansa on tällaisessa tilanteessa velvollinen auttamaan, tai muutoin voi olla kyseessä pelastustoimen laiminlyönti.
Huoltomiehen ei kuitenkaan tarvitse päästää humalaista sisään.
- Riittää, että huoltomies soittaa esimerkiksi yleiseen hätänumeroon, ja ilmoittaa tilanteesta, sanoo Nuotio.