Hyppää pääsisältöön

Kesäkumi täyttää 20 vuotta: YleX esittelee biisit, esittäjät ja tarinat kampanjan kulisseista

Katso videohaastatteluja ja lue Kesäkumibiisien tarinoita YleX.fi-sivustolla 1. kesäkuuta alkaen.

Kesäkumi 2015 // Kuva: Julius Konttinen

Kesäkumi-kampanja järjestetään tänä vuonna kahdettakymmenettä kertaa. YleX esittelee juhlavuoden kunniaksi kaikki 20 Kesäkumibiisiä päivittäisessä juttusarjassa. Kappaleen esittäjät kertovat biisien syntytarinoita ja muistelevat Kesäkumikampanjan vaiheita YleX.fissä julkaistavissa videohaastatteluissa.

Klassiset Kesäkumibiisit ja artistihaastattelut soivat kesäkuussa päivittäin myös radiossa. Fiilis huipentuu juhannuksena juhlalähetyksessä, jossa kuunnellaan kaikki kaksikymmentä Kesäkumibiisiä. Ohjelman juontaa YleX Himotuimmista tuttu Sofia Thurén.

Kesäkumi-artisteja haastatellut juontaja sanoo yllättyneensä varsinkin kampanjan alkuvuosien kappaleista.

- Vaikka nykyään tuntuu, että seksistä puhutaan enemmän kuin koskaan, 1990-luvulla siitä puhuttiin musiikissa paljon suoremmin. Haastatteluissa tuli esiin aika ronskeja tarinoita, Thurén sanoo.

Miksi Reino syö akryylimassaa? Kuka sai tappouhkauksia? Mitä tapahtui Duolle? Lue Kesäkumibiisien tarinoista YleX.fissä ja kuuntele kappaleita radiosta 1. kesäkuuta alkaen.

Kesäkumi 20 vuotta:

1996: Reino syö akryylimassaa: Kumia ja nahkaa

1997: Nuoret Kemistit feat. Nylon Beat: Kesägummitus

1998: Klamydia: Onnesta soikeena

1999: Juustopäät: Kumimuumi

2000: Seremoniamestari: Vinyyliä ja kumia

2001: KMA feat. Mariko: Kuuma kissa

2002: Rockin da North: Tuu mun uniin

2003: Mordor Boys: Peitä lohikäärme

2004: Tiktak feat. Peltsi ja Juuso: Oma syy

2005: PMMP: Kumivirsi

2006: Smak: Antaa palaa vaan

2007: Antti Tuisku feat. Mariska: Hyppää kyytiin

2008: Pariisin Kevät feat. Katri Ylander & Super Janne: Mä haluun sua enemmän ku muut haluu

2009: Haloo Helsinki!: Mun sydän sanoo niin

2010: Herra Ylppö & Ihmiset: Hevimetallia

2011: Fintelligens feat. Cheek : Etkot, juhlat ja jatkot (ja Kesäkumit)

2012: DUO: Panisin

2013: Cheek feat. Jukka Poika: Jossu

2014: Robin: Kesärenkaat

2015: Kasmir feat. Saara: Vauvoja

Kesäkumi-kampanjan toteuttavat yhteistyössä YleX, Suomen Punainen Risti, Väestöliitto, Syöpäjärjestöt ja Sotilaskotiliitto. Sosiaali- ja terveysministeriö tukee kampanjaa.

Lue myös:

Vuoden 2015 Kesäkumibiisi on täällä – Kasmirin ja Saaran Vauvoja-video ensinäytössä YleX:ssä

Kesäkumi-artisti Kasmir: Mua jännitti ihan sairaasti

SAARA: Kesäkumibiisi kummastuttaa Yhdysvalloissa – "Mikä ihmeen kondomilaulu?"