Hyppää pääsisältöön

Voiko radiossa tanssia?

Tanssiakatemia yhdistää tanssin ja radion. Anna Cadia juontaa, Janne Marja-aho ja Panu Varstala tanssivat. Kuva: Marko Mäkinen taideakatemia

Tällä viikolla olen kaksi kertaa hypähdellyt ilosta kävellessäni! Molemmilla kerroilla radiota kuunnellessani. Tai no, toisella kerralla pikemminkin katsoin radiota.

Ensimmäisen kerran aloin pomppia tiistaina, kun Aleksander Barkov teki 1-1 tasoitusmaalin Venäjää vastaa käydyssä MM-ottelussa. Kuuntelin peliä radiosta, kun olin koiran kanssa iltalenkillä. Oli niin vähän lenkkeilijöitä liikenteessä, että sain tuuletella rauhassa! Helatorstain iltana taas oli pakko ottaa muutama hupsu hyppyaskel kävellessäni kohti kotia Teatteri Jurkasta.

Taideakatemia Teatteri Jurkassa
Taideakatemia Teatteri Jurkassa anna cadia
Hyvä ja energinen fiilis johtui siitä, että olin katsomassa ja kuuntelemassa Taideakatemia-nimistä esitystä ja radio-ohjelmaa. Siinä testattiin, voiko tanssia esittää radiossa. Radio Helsingin toimittaja Anna Cadian juontama kokeilu todistaa, että kyllä voi! Kokemus oli erittäin virkistävä, hauska, yllätyksellinen, monella tapaa stimuloiva.

Näin se meni: Anna Cadia istui näyttämön kulmassa luurit päässä, ja juonsi suoraa radiolähetystä. Hänen vieraanaan ja kanssakokijanaan oli ensi-illassa teatteriohjaaja Leea Klemola. Janne Marja-aho ja Panu Varstala tanssivat - ja altistivat itsensä samaan aikaan tapahtuvalle kommentoinnille ja tulkinnalle. Mediasuunnittelija Teemu Määttäsen liikkeentunnistimien avulla rakentama visualisointi pyöri Jurkan lämpiön seinillä.

Tunsin itseni etuoikeutetuksi saadessani jakaa intiimin parituntisen läsnäolleiden ihmisten kanssa. Sillä jakamisesta Taideakatemiassa oli kyse. Kuten Leea Klemola sanoi: kaikki on hauskempaa yhdessä.

Kuva: Marko Mäkinen taideakatemia

Tanssiesitys sopi hienosti tämänkaltaiseen kokeiluun, yksinkertaisesti koska tanssijoiden ei tarvitse puhua. Radion kuulijoille heidän läsnäolostaan oletettavasti välittyi ääniä, rytmiä, askelten töminää. Sekä tietysti kaikki se, mitä Klemola ja Cadia onnistuivat kokemastaan sanoiksi purkamaan. (Jos joku radion äärellä ollut lukee tätä, olisi kiinnostava kuulla teidän kommenttejanne!)

Leea Klemola paljasti heti alkuun itsestään pari seikkaa: hän ei juurikaan katso nykytanssia - eikä urheilua. Cadia ja Klemola vertasivat tanssin selostamista urheiluselostukseen. Miten ne eroavat toisistaan? Pari isoa eroa löytyi heti. Ensinnäkin, tanssi ei ole kilpailua. Sen selostaminen on hyvin monimutkaista, jos haluaa välittää pienenkin osan näkemästään.
Urheiluselostajakin tekee tulkintaa näkemästään, mutta Taideakatemian katsojana/kuulijana voin sanoa, että tanssiselostaja joutuu paljastamaan itsestään paljon enemmän.

Teatterintekijänä Klemola kertoi pyrkivänsä siihen, ettei näyttämöllä olisi asioita, jotka johtavat katsojan tulkintaa väärille poluille. Ettei näyttämölle jäisi harhaanjohtavia metaforia. Tanssi antaa katsojalle paljon vähemmän lukuohjeita kuin pitkälti kieleen perustuva teatteri. Tanssi on oma kielensä, tanssijoiden liikkeet ovat symboleita jostain, mitä tanssijat haluavat ilmaista.

Klemola lähti rohkeasti ja avoimesti tulkitsemaan Marja-ahon ja Varstalan koreografiaa.

Klemola koki oman tanssinlukutaitonsa puutteelliseksi, mutta lähti silti rohkeasti ja avoimesti tulkitsemaan Marja-ahon ja Varstalan koreografiaa. Juuri tämä teki Taideakatemian seuraamisesta niin kihisyttävää: katsoja sai katsoa tanssia - ja sai sen päälle ainutlaatuisena bonuksena pienen kurkistuksen toisen katsojan assosiaatioihin ja mielenliikkeisiin.

Keskustelu siirtyi sujuvasti ratsastavista lännenmiehistä politiikkaan, elämästä ja kuolemasta vanhenemiseen, tai erilaisiin tapoihin olla mies. Taideakatemia oli nimensä mukaisesti akatemia, koulu - samalla kun naiset keskustelivat tanssista, he tulivat paljastaneeksi paljon siitä, miten tanssia voi katsoa ja lukea. Oli todella kiinnostavaa seurata kahden älykkään ja sanavalmiin ihmisen tulkintojen kehittymistä!

Kuva: Marko Mäkinen taideakatemia

Taideakatemian koreografia koostuu pienistä peräkkäisistä kohtauksista, jotka kaikki olivat erilaisia. Miehet tulivat näyttämölle, ja poistuivat. Tulivat takaisin eri energialla, eri henkilöinä, eri tavalla liikkuen. Menivät taas, tulivat taas. Oli vakavia hetkiä, koomisia hetkiä, liikuttavia hetkiä. Leea Klemola alkoi nähdä teoksen sarjana mahdollisia tapoja kohdata toinen ihminen, mahdollisia ihmisten välisiä suhteita. Omaa tulkintaani en oikeastaan pysty kertomaan: minulle Taideakatemia koostui tanssijoiden ja keskustelijoiden vuoropuhelusta, enkä saa koskaan tietää, mitä olisin ajatellut, jos olisin nähnyt tanssin ilman esitulkitsijoita.

Siinä he sitten tanssivat ja nauroivat, ja me katsoimme ja nauroimme. Se oli suurenmoista.

Täytyy antaa mahtaville, ilmaisuvoimaisille ja uskomattoman keskittymiskykyisille tanssijoille iso kiitos! Muutaman kerran keskustelutilanne toki vaikutti tanssiin - Klemola sanoi jotain niin hauskaa, että koko yleisö räjähti nauruun ja tanssijoilta meni pokka. Siinä he sitten tanssivat ja nauroivat, ja me katsoimme ja nauroimme. Se oli suurenmoista.

Seuraavan kerran Taideakatemia starttaa ke 20.5. klo 19 Teatteri Jurkassa ja Radio Helsingissä. Viimeinen esitys on la 23.5. Aion ehdottomasti kuunnella jonkun Taideakatemian, jotta saan tietää, miltä tanssi tuntuu radiovastaanottimen äärellä.

Teatteri Jurkka ja Radio Helsinki: Taideakatemia.
Radiojuonto Anna Cadia, tanssi Janne Marja-aho ja Panu Varstala. Pukusuunnittelu Martin Bergström, äänisuunnittelu Tuomas Fränti, valosuunnittelu Tiiti Hynninen, graafinen suunnittelu Marko Mäkinen, mediasuunnittelu Teemu Määttänen, valosuunnittelu Janne Teivainen, dramaturgia Tuomas Timonen.

Penkkitaiteilija

Kommentit
  • Rakkaus on ruma sana, mutta kaunis asia

    Rakas äiti on suomen kaunein sanapari.

    Kun kysytään, mikä on suomen kielen kaunein sana, pitäisi ensin tarkentaa, tarkoitetaanko sillä ihanimman asian nimeä vai soinniltaan miellyttävintä sanaa. Moni pitää kauniina pehmeitä soljuvia äänteitä. Alavilla mailla hallanvaara on klassikko, vaikka sen merkitys uhkaa sadon paleltuvan.

  • Avaruusromua: Sumutorvia, tuhkaa, aaltoja ja aavekaupungin ääniä

    Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia.

    "Yhtäkkiä tajusin, että tein kaiken aivan väärin", toteaa amerikkalainen säveltäjä Steve Moore. "Pyrin aina luomaan jotakin, jolla ei ole alkua eikä loppua", sanoo amerikkalainen elektronimuusikko Taylor Deupree. "Tahdon kertoa äänillä samalla tavoin kuin elokuvaohjaajat kertovat kuvilla", selittää australialainen musiikintekijä Martin Kay. "Me emme tiedä luonnosta vielä juuri mitään", väittää japanilainen äänitaiteilija Yoshio Machida. Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia, kummallisia ajatuksia ja omalaatuista musiikkia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Oletko tosikko vai uppoaako ironia?

    Ironia on taitolaji.

    Törmääkö sarkasmiin, ironiaan ja ivaan nykyään yhä useammin, vai tuntuuko vain siltä? Poliitikot selittelevät sanomisiaan väärinymmärrettynä ironiana: “se oli vain läppä!”. Nuoriso muodostaa sarkastisen salakielen salaseuroja. Käänteistä kieltä ymmärtämätön joutuu naurunalaiseksi. Ironia on monesti hauskaa ja nokkelaa.

  • Arto Paasilinnan Ulvova mylläri Lukupiirissä - tule mukaan keskustelemaan!

    Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800

    Tule mukaan radion Lukupiiriin 30.3. klo 19! Ulvova mylläri kysyy, missä menevät normaalin ja hyväksytyn rajat? Kuka lopulta on Ulvovassa myllärissä hullu? Paasilinnan romaani ilmestyi vuonna 1981 ja sen tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Suomeen. Onko kirjan sanoma edelleen ajankohtainen? Entä millaista on Ulvovan myllärin huumori? Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri