Hyppää pääsisältöön

Mulla on peli kesken

Pelaaminen kehittää kognitiivisia taitoja

Tietokone- ja konsolipelit ovat suosittua ajankulua. Niitä kuitenkin pidetään usein väkivaltaisina ja itse pelaamista passivoivana ajanhaaskauksena. Moni pelaajakin kokee huonoa omaatuntoa liiasta pelaamisesta.

Mutta voiko peleillä olla myös positiivisia vaikutuksia? Millaiset taidot kehittyvät pelaamalla? Miten pelien suurkulutus vaikuttaa pelaajan aivoihin?

Eri tutkimustulosten perusteella pelaaminen vaikuttaa moniin aistitoimintoihin ja kognitiivisiin taitoihin.

1. Avaruudellinen hahmottaminen

Pelaaminen kehittää avaruudellisen hahmottamisen taitoa. Sillä tarkoitetaan kykyä arvioida suuntia, etäisyyksiä ja mittasuhteita, kaksi- ja kolmiulotteisia muotoja, kykyä käännellä esineiden mielikuvia päässään. Tätä taitoa tarvitaan esimerkiksi karttaa lukiessa ja uudessa ympäristössä liikuttaessa, liikenteessä, miksei vaikkapa sisustaessakin ("mahtuuko tuo sohva pöydän ja lipaston väliin").

2. Havaintokyky, huomiokyky

Toimintapelien pelaaminen parantaa huomiokykyä. Tätä on testattu mm. tutkimuksella, jossa koehenkilön pitää kertoa, minkä värisillä kirjaimilla hänelle näytetty sana on kirjoitettu.
Tehtävä olisi helppo elleivät kuvan sanat olisi värejä: kun sana "keltainen" on kirjoitettu sinisillä kirjaimilla, syntyy tehtävästä suoriutumista häiritsevä ristiriita sanan merkityksen ja sen kirjoitusvärin välillä. Kokeile itse!

Koehenkilöt, jotka pelasivat 5 - 10 tuntia viikossa selvisivät tehtävästä paremmin kuin ne, jotka eivät pelanneet. Ahkerat toimintapelien pelaajat pystyvät myös seuraamaan useaa asiaa yhtaikaa paremmin kuin vähemmän pelaavat.

3. Ongelmanratkaisutaidot

Pelaaminen kehittää ongelmanratkaisutaitoja. Niillä tarkoitetaan kykyä määritellä ongelma, arvioida ja valita ratkaisuvaihtoehdoista sopiva ja toteuttaa se.

4. Kielitaito

Varsinkin poikien kielitaito, pääasiassa englannin kielen taito, on pelien ansiosta kehittynyt huimasti.

5. Työmuisti

Paljon pelaamisen on todettu vahvistavan mm. aivojen etuotsalohkon kuorikerrosta. Tämä alue näyttelee tärkeää roolia työmuistin toiminnassa, monimutkaisten päätösten tekemisessä ja toiminnan seurausten arvioinnissa. Työmuistilla tarkoitetaan asioiden lyhytaikaista muistissa säilyttämistä, tämänhetkisessä tehtävässä tarvittavaa tietoa.

6. Silmän ja käden yhteistyö

Myös otsalohkon alueella sijaitseva näköjärjestelmä muuttuu pelaamisen ansiosta: pelaajaen silmän ja käden yhteistyön koordinaatio kehittyy.

On helppo päätellä, että teknistä näppäryyttä ja monimutkaisten ohjainlaitteiden käsittelyä vaativissa ammateissa saattaa olla hyötyä tietokonepelien parissa vietetyistä tunneista.

Esimerkiksi monia kirurgisia toimenpiteitä pystytään tekemään kameran avulla ohjattavilla instrumenteilla. Kirurgien käyttämät laitteet muistuttavat peliohjaimia - ja kuinka ollakaan: lääkärit joilla on videopelikokemusta, suoriutuvat kameraohjatuista leikkauksista nopeammin ja vähemmillä virheillä kuin lääkärit ilman pelikokemusta.

7. Muisti

Eräässä tutkimuksessa koehenkilöt pelasivat Super Mario -konsolipeliä 30 minuuttia päivässä kahden kuukauden ajan. Mittauksissa todettiin, että pelaamisen ansiosta harmaan aineen määrä kasvoi aivoalueilla, jotka liittyvät muistiin, toiminnan suunnitteluun ja hienomotorisiin taitoihin.

Tulokset ovat rohkaisevia, koska ne saattavat antaa uusia keinoja monien mielenterveyden häiriöiden hoitoon. On todettu, että esimerkiksi post-traumaattisiin stressireaktioihin, Alzheimerin tautiin ja kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön liittyy harmaan aineen väheneminen ja aivojen etuotsalohkon tilavuuden pieneneminen.

8.Visuaalinen hahmottaminen

Eräät tutkimukset ovat osoittaneet pelaamisen kehittävän näkökykyä: paljon pelaavat näkevät paremmin pieniä yksityiskohtia ja erottavat enemmän värisävyjä ja kontrasteja. Pelien tarjoama harjoitus saattaisi siis toimia vastalääkkeenä vanhenemiseen liittyvälle visuaalisen hahmottamiskyvyn ja tarkkaavaisuuden heikkenemiselle.

Liika on liikaa - Pitäisikö pelaamista rajoittaa?

Monet ovat huolissaan peliriippuvuudesta. Toiset addiktoituvat peleihin voimakkaammin kuin toiset. Mutta milloin pelaamisen voi määritellä addiktioksi?

Pelit voivat lisätä dopamiinin, mielihyvähormonin, eritystä, mikä tekee pelaamisesta voimakkaasti palkitsevaa, jopa addiktoivaa.

Addiktion sanotaan olevan pahasta jos se häiritsee muuta elämää. Se, mikä koetaan häiritseväksi, on kuitenkin suhteellinen käsite: teini-ikäinen taitava nettipelaaja voi pitää pelikeskeistä elämäänsä hyvinkin sosiaalisena ja palkitsevana. Samaan aikaan hänen vanhempansa näkevät lapsen, joka vähät välittää koulunkäynnistä, huoneensa siisteydestä ja muista ihmisistä.

Vanhempia opastetaan valvomaan pelaamista ja rajoittamaan peliaikaa. On myös tutkijoita joiden mielestä rajoja ei tarvita, jos lapsen sosiaalinen elämä on kunnossa. Senkin arvioiminen voi olla vaikeaa: onko tuntemattomien pelikaverien kanssa kommunikoiminen riittävän normaalia sosiaalista elämää?

Liika on aina liikaa, oli se mitä tahansa; vitamiineja, vettä tai puolukoita. Jos et tee muuta kuin pelaat, haitat ovat luultavasti suuremmat kuin hyödyt. Jo pelkkä liikunnan puute on haitallista, myös aivoille.

“Kävelen hämärässä metrotunnelissa konekivääri kainalossa. Kulman takaa ilmestyy yllättäen joukko aggressiivisia mutantteja. Otan konekiväärin ja tulitan silmittömästi, veri roiskuu ja mutantit pirstoutuvat kappaleiksi. Harpon raatojen yli ja jatkan matkaani.”
(kuvaus pelistä Metro 2033)

Miksi pelissä on K18-merkintä?

Onko peli vain peliä?

Miten taistelu, tappaminen ja väkivalta vaikuttaa pelaajan, varsinkin lapsen tai nuoren mieleen?

Taistele tai kuole. Tappamista, ampumista, ruumiita ja raatoja. Veri roiskuu ja välillä henki lähtee, onneksi kohta saa uuden elämän.

Peli on vain peliä – silti moni miettii, miten jatkuva taistelu, tappaminen ja väkivalta vaikuttaa pelaajan, varsinkin lapsen tai nuoren mieleen.

Onko peli vain keino purkaa aggressioita, jotka muuten patoutuvat ja purkautuvat väkivaltaisena käytöksenä jossain muualla? Tekeekö peli aggressiiviseksi vai hakeutuuko valmiiksi aggressiivinen ihminen juuri väkivaltapelejä pelaamaan?

Väkivaltapelit eivät ole keino purkaa aggressioita

Väkivaltapelejä koskevat tutkimukset ovat kiistanalaisia, mutta melko luotettavaa osviittaa antaa useiden tutkimusten tulosten tarkastelu. Tällaisten meta-analyysien perusteella näyttää siltä, että teoria väkivaltapelien aggressioita purkavasta vaikutuksesta (katharsis-hypoteesi) on väärä.

Väkivaltapelit lisäävät aggressiivisia ajatuksia, tuntemuksia ja käytöstä ja vähentävät empatiaa ja avuliaisuutta.

Tulos ei tutkijoita yllätä, sillä se on linjassa lähes kaikkien aggressiivisuutta käsittelevien psykologisten teorioiden kanssa.

Esimerkiksi sosiaalisen oppimisen teorian mukaan aggressiivisen käyttäytymisen näkeminen johtaa siihen, että väkivaltaa pidetään luonnollisena ja hyväksyttävänä tapana ratkaista ongelmia.

Väkivaltapelien vaikutus suurempi kuin väkivaltaisten tv-ohjelmien vaikutus

Aivotutkimus on osoittanut myös, että aktiivinen toiminta muovaa aivoja enemmän kuin passiivinen altistus. Väkivaltapeleillä siis voisi olla jopa voimakkaampi vaikutus kuin väkivaltaisilla TV-ohjelmilla.

Yhteistyö ja pyrkimys hyvään vähentävät negatiivisia vaikutuksia

Voiko kaikki väkivaltapelit niputtaa yhteen?

Yhteistyötä ja keskinäistä avunantoa vaativilla peleillä on tutkimusten mukaan vähemmän negatiivisia vaikutuksia kuin peleillä, joissa toimitaan yksin.

Moniin väkivaltapeleihin liittyy joku hyvä tarkoitus, prososiaalinen elementti (esimerkiksi vihollisia tapetaan, jotta maailma pelastuisi). Silloin pelin aggressioita lisäävä vaikutus voi olla pienempi.

Myös yhteistyötä ja keskinäistä avunantoa vaativilla peleillä on tutkimusten mukaan vähemmän negatiivisia vaikutuksia kuin peleillä, joissa toimitaan yksin. Empatia ja yhteistyö toimivat vastalääkkeenä pelin aggressioita tuottavia vaikutuksia vastaan.