Hyppää pääsisältöön

Ylen sosiaalisen median ohjeet kannustavat harkintaan

Yle on päivittänyt sosiaalisen median toimintaohjeensa henkilöstölle. Yle laati some-ohjeensa ensimmäisen kerran vuonna 2011 ja ohjetta on päivitetty aiemminkin.

Ylen some-ohjeella on aina haluttu kannustaa henkilöstöä toimimaan somessa. Uudistettu ohje on samoilla linjoilla, se on kannustava, väljä ja aiempaa tiiviimpi. Ohje tähdentää Ylen työntekijän omaa vastuuta ja harkintaa painokkaasti – niin työroolissa kuin yksityishenkilönä.

“Yle panostaa someen, se on meille tärkeä työväline ja julkaisukanava. Sosiaalisen median merkitys ja käyttö kasvaa huimasti ja vastaavasti meidän on oltava valmiita jatkuvasti arvioimaan ja muuttamaan toimintatapojamme myös somessa”, sanoo Ylen journalististen standardien ja etiikan päällikkö Riitta Pihlajamäki.

Ylen some-ohjeiden kivijalka ovat Ylen arvot: luotettavuus, riippumattomuus ja ihmisen arvostaminen.

Lyhyt ja hyvin kiteytetty ohje kehottaa mm. punnitsemaan, miten ilmaisee mielipiteensä somessa ja kyseenalaistaako se mahdollisesti oman tai Ylen luotettavuuden muiden silmissä.

“Tärkeää on, että toimimme aina Ylen arvojen mukaisesti ja niin että Ylen luotettavuus tai riippumattomuus eivät vaarannu”, Pihlajamäki sanoo.

Sosiaalista mediaa koskevat samat lait, arvot ja eettiset ohjeistukset kuin muutakin Ylen julkaisutoimintaa. Myös toimituksellinen päätöksenteko ja vastuut ovat somessa samat kuin muussakin julkaisutoiminnassa.

Ohjeistus on päivitetty Ylen vastaavien toimittajien toimeksiannosta.

Lisätiedot:

Riitta Pihlajamäki, Ylen journalististen standardien ja etiikan päällikkö, p. 040 5034561
Ylen vastaavat toimittajat

Ylen sosiaalisen median toimintalinjaukset
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/01/11/sosiaalisen-median-toimintalinjaukset