Harry: Klassikko vie seikkailulle
Emme ole veljeni kanssa mitenkään kaikista tyypillisimpiä nykynuoria. Eikä vähiten siksi, että harrastamme muun muassa 70-luvun autoja. Niissä kiehtoo kai eniten tekniikka, muotoilu ja ajokokemus.
Mikään mökkireissu tai lomamatka ei tunnu enää uudemmalla autolla miltään kun on päässyt klassikkoautojen makuun. Niillä seikkailu alkaa jo kotiovelta.
Vaikka matka katkeaisikin teknisiin murheisiin, on tekniikka sen verran yksinkertaista, että pienemmät viat ovat korjattavissa tien päällä. Tämä jännitysmomenttihan vanhoihin autoihin sitä luonnetta tekeekin, ikään kuin niillä olisi oma persoonallisuus vikoineen ja ominaisuuksineen.
Erityisesti 70-luvun Toyotat ovat mieleemme ja niitä meillä onkin kymmenkunta kappaletta eriasteisina harrastuskohteina museokunnosta aina "ajan patinoimiin" käyttöautoihin. Kipinän harrastus on saanut jo lapsena perheen autoharrastuksesta, mutta nykyään harrastusta on helppo perustella myös kädentaitoja ja teknistä ymmärrystä sekä sosiaalisia yhteyksiä kehittävillä ominaisuuksilla.
Lomamatka 70-luvulle oli todella upea kokemus, etenkin kun matkaa sai taittaa hyvässä seurassa ja alla oli hienosti entisöity T2 Volkswagen.
Lähtökohtaisesti rikkonainen teltta ei aiheuttanut kylläkään sellaista päänvaivaa kuin sarjasta voisi päätellä, ja yötkin sujuivat sikeässä unessa vaikka koko Karjalassa ei taida olla paikkaa, jossa käen kukunta ei häiritsisi nukkujaa. Matkalla tuli ikävä lähinnä musiikkia, joka ei tapa aivosoluja, mutta pyynnöistä huolimatta jäimme ilman 70-luvun suomiprogea.
Entuudestaan tuntemattomien ja eri ympäristöistä lähteneiden ihmisten kanssa toimeen tuleminen sujui enemmän kuin hyvin.
Matkaseura oli kaiken hauskuuden juuri, vaikka naispuolisten matkaseuralaistemme ärtymystä toisiaan kohtaan sai välillä todistaa, niin sukupolvien välinen kuilu oli loppujen lopuksi kuitenkin ylitettävissä.
Matka oli hieno kokemus, eikä koko porukassa tainnut olla ketään joka ei lähtisi vaikka saman tien uudestaan.
Henry: Tekemisen meininkiä
70-luku viehättää minua, koska en ole sitä itse elänyt, mutta se on kuitenkin hyvin vahvasti läsnä jokapäiväisessä elämässäni. Sen perintö soi radiossa, näkyy televisiossa ja on vallannut merkittävän osan rakennettua ympäristöämme.
70-luku vain yksiselitteisesti on kaikkialla, sitä on mahdotonta paeta. Samalla se on hyvin ristiriitainen.
En voi sanoa pitäväni 70-luvun betonilähiöitä kovinkaan kauniina, mutta samaan aikaan toisaalla tehtiin populäärimusiikin helmiä, jotka vielä tänäkin päivänä sytyttävät. Silloin maailma meni kovalla vauhdilla eteenpäin, mutta ihmisillä oli vielä aikaa hengähtää.
Tekniikka oli vielä rehellisen mekaanista, se ei ollut kertakäyttöistä kulutustavaraa, vaan tehty kestämään. Hankitulla omaisuudella oli oikeasti arvoa omistajilleen, omaisuutta ei ollut ylen määrin, mutta kaikki tarpeellinen oli kuitenkin saatavilla.
Autot oli tehty kuljettajan ohjastamiksi ilman tietokoneen apua, musiikki soitettiin vinyylisoittimella, polaroidit ja kaitafilmit ikuistivat vuosikymmenen perhealbumeihin.
Kaikki oleellinen oli olemassa ja se jaettiin ystävien ja perheen kesken konkreettisesti, ei vain päivityksinä facebookissa. Silloin vallitsi tietotekniikaton vapaus, ja sitä samaa halusin lähteä70-luvun lomamatkalla kokemaan.
Sosiaalisen median näennäisestä kanssakäymisestä ihan oikeaan yhdessä oloon ja ajanviettoon. Ja vaikka silloin lomailun puitteet eivät nykyajan mittapuulla kovin erikoiset olleetkaan, oli se silti yhdessä tekemisen aikaa.
70-luku vaati omatoimisuutta, tekemisen meininkiä, mutta samalla tekniikan yksinkertaisuus ja ihmisten osaaminen mahdollisti sen. Ei oltu peukalo keskellä kämmentä, vaan toimittiin ja häärättiin, se mitä ei saatu valmiina tai mihin ei ollut varaa, tehtiin usein itse. Tämä toiminnallisuus ja ihmisten aktiivisuus 70-luvussa viehättää.
70-luvulla myös muotoilu oli rohkeaa, vaikkei aina niin onnistunutta. Se oli omalaatuista, kokeilevaa ja juuri siksi niin mielenkiintoista. Erityisesti värien käyttö, kirkkaat keltaiset, oranssit, vihreät... niihin verrattuna myöhemmät vuosikymmenet ovat olleet niin kovin harmaita. Vapaus muotoilussa ja väreissä luo positiivisen mielikuvan, muunlaista kosketuspintaa vuosikymmenestä on ulkopuolisena vaikea saavuttaa.
