Raija: Pappamoponkin saa keulimaan
Ihailen sinistä kleinbussia Imatran Valtionhotellin pihassa. Kiertelen autoa. Sisällä ei ketään. Unelmoin, että auto olisi minun tulevan lomaviikon ajan.
Astun sisään hotelliin. Respan edessä kuljeksii lauma nuoria menneisyydestä. Minun nuoruudestani. Silmäni osuvat – nainen kun olen – kahteen komeaan nuoreen mieheen. Miten voivatkin olla niin aitoja 70-luvun 'irvineitä' leveine nahkahousuineen. Tyttöjä en sen jälkeen edes huomioinut. Railin kanssa emme 'saaneet' nuorisolaumaa tuntea, joten nämä mummot kävelivät vain ohi. Silmäystäkään emme nuorten puolelta saaneet. Ihana sininen kleinbussi katosi parkista kuten nuoretkin sen myötä.
Huoksis vaan – auto siis ei ollut meille.
Seuraava aamu. Meille tuodaan huoneeseen kassillinen vaatteita. Heh, hauskoja 70-luvun vermeitä. Mitään emme tienneet tulevasta. Emme koko tulevan loman ajalta tienneet edes tuntia etukäteen, mikä teki tulevasta kihelmöivän.
Ulos. Nyt. Piipaa piipaa.
Poliisiauto pihassa. Mummot kyytiin. 'Takakonttiin' tai mikä lie putkakuljetuskoppero. Kurkkasin ikkunasta. Poliisiauto pysäytti unelmani – sinisen volkkarikleinbussin. Meidät siirrettiin sinne – alkuun ainakin nuorten harmiksi. Liekö asia loppuun asti niin, sitä en tässä vaiheessa vielä tiennyt. Jes. Vielä pelotti, että onko matkanteko autolla vain väliaikaista.
Autossa istuessani tunsin selvästi närää tyttöjen puolelta. Heidän mielestään vanhat mummot istumassa 'heidän autossaan'. Jääköhän nuo tänne – kuulin kuiskittavan. Koska itse olin päättänyt olla ottamatta mitään ns. omaa mukaan, niin alko harmittaa nuorten naisten kokoaikainen meikkaaminen nykyisillä meikeillä.
Sain kyllä vastauksen kysymykseeni, että miksi koko ajan pitää tupsuttaa kasvoja jollain 'sutilla'. Sain vastauksena, että pitää olla mahdollisimman viehättävän näköinen.
Matka jatkuu. Yksi voi vähän huonosti. Toinen pitää selvänä asiana etupenkkiä omana paikkanaan. Takapenkillä kuuma hautoo jalkoja. Ahdistaa. Paikkojen vaihto on välttämätön ja tarpeellinen. Sitä välttämättä ei kaikki tajua. Alkaa ikävää supinaa.
Matka jatkuu ja maisemat vaihtuvat. Ihana Suomen kesä voittaa kuumuuden ja pölyn ja vanhan volkkarin pörinän. Autokuskina on leveelahkeinen nahkahousu.
Leirintäalueen mökit – elävästi 70-lukua. Yönkylmyys ja toimimattomat patterit. Kääriytyminen peittoihin. Silti luksusta, meillä oli katto pään päällä. Sitä ei todellakaan aina silloin ollut.
Sauna lämmitti. Seurueemme tytöt pitivät hiukset kuivina. Saunassa oli uimapuvut. Meikit olivat täydelliset. Viehättävät tytöt, kauniita nuoria naisia ilman tuonkaltaista 'ylläpitoakin'. Me mummot saunottiin kuten suomalaisen kuuluukin ;o)) Tytöt kirkuivat kylmää vettä - pyyhekin putosi – minä sitä sinne sukeltamaan menin. Ehkä tämä läski suojaa kylmältä – tai elämänkokemus, ettei sitä pienistä säikähdä.
Kansanmusiikkipaikkakunta Rääkkylä. Laulua, leikkiä, kilpailua. Iltasella tuli huippu – ehdottomasti minun lomani kohokohta. Pappamopo. Tämä mummo pani mopon keulimaan oikein silleen, että minun suloinen ihanteeni, en edes tiedä/muista kumpi veljeksistä huusi, että hemmetti älä aja päälle. Naurua piisas ja sain kuin sainkin sen mopon hallintaani. Hyvä minä.
Rääkkylän tanssilavalla Railin kanssa yritettiin hakea miehiä tanssimaan. Yhdellä oli huonot kengät ja toinen ei osannut tanssia. Ihmeteltiin, että mitenkäs papat ovat eksyneet oikein lavalle ;o)) Kansanmusiikkipaikkakunnalla sentään kun oltiin, sain melkein ammattilaisen kanssa yrittää jenkkaa, mutta senkin paljain jaloin – 70-luvun avosandaaleilla ei paljon olisi jenkkaa hypelty. Tikkuja ei sentään jalkapohjaan tullut.
Joensuussa tyttöjen kanssa jo oltiin yhtä ja tytöt jo myönsivät, että on sitä elämää vielä 50-kympin jälkeenkin, vaikka sitä aluksi epäilivät. Ja se vieläkin mukavampaa, kun tytöt sanoivat, että jos me kaksi yli kuuskymppistä ikänaista oltais oltu joenrannan 'nuortenbileissä', olis siellä ollut vieläkin hauskempaa.
Lopputunnelmissa kaikki varmaan lopulta kuitenkin tunsimme olevamme yhtä. Pojat olivat koko matkan täydellisiä herrasmiehiä – joviaaleja joka – ajan miehiä. Tytöt taas täysin normaaleja nykyajan nuoria naisia, jotka olettavat olevansa enemmän oikeassa kuin ovatkaan. Aika opettaa, vaikka minä en silti välttämättä vakuuta oppineeni vieläkään kaikkea ja olen valmis ottamaan neuvoja vastaan myös nuorilta.
Kiitos teille kaikille erittäin antoisasta matkasta omaan nuoruuteeni ja kiitos niistä nauruista, joita sain kanssanne. Olisin koska vain valmis uudestaan saman porukan kanssa reissuun!
Raili: Tuli parit pakit!
Lomamatka 70-luvulle! … alkaa junamatkalla Imatralle. Siinä kaikki mitä tiedän tulevan viikon kulusta. On aika palata 70-luvulle, olin silloin parikymppinen ja täynnä energiaa.
Vau, aito 70-luvun lentolaukku ja siellä minun matkapuvustoni. Näytti vanhanaikaiselta. Minä tunsin itseni ihan mummoksi. Kadehdin matkaseuramme nuorten naisten asuja, jotka näyttävät tänäkin päivänä hyvältä. Kovasti oli tytöillä pakkelia naamassa ja lisää laitettiin. Viihtyivät hyvin peilin edessä ja ryntäät oli reilusti tyrkyllä. Yks höpötti koko ajan kuukautisvaivoista, ei voinut vähempää kiinnostaa. Huomautin kiroilusta.
Uskon, että nuoret olivat pettyneitä, kun saivat meidät ikäihmiset joukkoonsa, mutta loppujen lopuksi me olimme yhdessä hyvä joukko. Meillä oli hyviä ja välillä tosi äänekkäitäkin keskusteluja. Pojat olivat söpöjä ja tasoittivat hyvin porukan kanssakäymistä.
Mökissä ja teltassa oli pirun kylmä! Ei juuri uni tullut, mutta pissahätä tuli, joten ulos ja kyykkyyn. Raijan kanssa nähtiin tilanteessa kuitenkin huumoria ja nauraa räkätettiin ”vällyjen välissä”. Aamulla raavittiin hyttysenpuremia.
Teltassa oli hirveä sekamelska, jota vain pahensi se, että Raijalta oli taas kerran jotain hukassa. Eväät olivat yhteiset nuorten kanssa, mutta oli turha jäädä odottamaan, että he loihtisivat aamiaisen pöytään. Valmis kelpasi.
Oi sitä ihanaa nostalgiaa: letkajenkkaa, lavatanssit, joihin valmistauduttiin huolella korkealla nutturalla ja ripsivärillä, mutta silti tuli parit pakit. Siinä oli kuvaajalla ja äänittäjälläkin mennä pissat housuun, kun Raija laittoi piilolaseja naama tuhannella mutkalla.
Puupinosta löytyi kossupullo, sai ajaa pappamopolla. Nautittiin mustavalkoisesta pitkästyttävästä tv-paneelista. Juotiin kalanmaksaöljyä (yäk), paistettiin porsaan kotletteja ja juotiin lonkeroa.
Menopelimme sammahti juuri sopivasti maitolaiturin kohdalle ja olipa vielä tonkkakin, joka toimi sopivasi istuimena. Pojat ryömivät auton alla ja tytöt tekivät kaikkensa tullakseen huomatuiksi senkin uhalla, että jäävät ohi ajavien autojen alle.
Vaan eipä ollut 70-luvulla hampurilaisia. Ja siinä tultiinkin hyvin huijatuiksi, kun valitsimme huoltoasemalla runsaasta hampurilaisvalikoimasta mieleisemme. Hyvin piti tilauksen vastaanottajan pokka, kun hän toimitti meille juustosämpylät, maitolasit ja kahvia.
Minä nautin lomamatkasta ja sen yllätyksellisyydestä. Minulta ei puuttunut mitään. Oli kiva tavata ihmisiä susirajan pohjoispuolelta ja todeta, että siellä eletään monella tapaa hyvää elämää. Ihmiset olivat avoimia ja iloisia. Valitettavasti ei ollut paljon aikaa tutustua muiden ryhmien lomalaisiin.
Hyvin erilaisia persoonia olivat niin lomalaiset kuin tuotantotiimikin. Lapset pärjäsivät mainiosti. Lähtisin saman poppoon kanssa koska vaan ja ihan minne vaan.
Raili kiittää!
