Hyppää pääsisältöön

Kaatako Italia Ruotsin Euroviisufinaalissa? Katso piste-ennuste!

Eurovision laulukilpailun 2015 Finaalin piste-ennuste
Italian Il Vololle povataan 300 pistettä Eurovision laulukilpailun 2015 Finaalin piste-ennuste Kuva: Accuscore, Annukka Palmén-Väisänen piste-ennuste

Lauantain Euroviisuissa voittaja on tulossa ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen kappaleesta, jota ei semifinaaleissa nähty. Analytiikkayritys Accuscore ennustaa Il Volon esittämän Italian kappaleen Grande Amore voittoa finaalissa.

Luvassa on silti tiukka kisa ennakkosuosikki Ruotsin Måns Zemmerlöwin Heroes-kappaleen kanssa. Vaikka Venäjän vedonlyöntikertoimet ovat laskeneet Italiaa pienemmäksi, vähentää kansainvälinen yleispoliittinen tilanne Venäjän voittomahdollisuuksia. Äänestysperusteet eivät tunnetusti ole aina pelkästään musiikkiin perustuvia. Australia on ensimmäistä kertaa mukana, eikä esiintynyt semifinaaleissa. Tämän vuoksi ennustaminen on heidän osalta haasteellista. Australiaa edustaa kotimaassaan suosittu poppari Guy Sebastian. Vaikka mahdollisuudet ovat voittoon pienet, Top 5 -sijoitus on hyvin todennäköinen.

Semifinaaleista kovaa nostetta saaneet Belgian Loïc Nottet ja Serbian Bojana Stamenov ovat nousseet edellisiin ennusteisiin verrattuna kärkikuusikkoon. Ruotsin lisäksi Viro, Norja ja Latviakin tuovat pohjoista väriä kymmenen parhaan joukkoon. Muiden kappaleiden todennäköisyys voittaa on hyvin pieni.

Kärkikolmikosta Italiaa tukee ylivoimaisesti suurin YouTube-katsojamäärä. Videon katselukerrat lähestyvät 26 miljoonaa. Lisäksi Il Volo sai finaalin esiintymisjärjestyksessä parhaan paikan. Ryhmä esiintyy viimeisenä. Esiintymisjärjestyksen vaikutuksesta on tehty useita yliopistotason tutkielmia, mutta yleisesti arvioidaan loppupuolella esiintyvien hyötyvän paikastaan n.5% kokonaispistemääriä verrattaessa.

Toisaalta Italia ei esiintynyt semifinaalissa, mikä on voiton todennäköisyyttä pienentävä seikka. Katsojat usein valitsevat suosikkinsa jo semifinaalien aikana ja äänestävät näitä myös finaalissa. Vedonlyöjätkään eivät näytä uskovan Italian voittoon alkuviikon tapaan, sillä voittokerroin on noussut alle neljästä yli viiteen.

Måns Zemmerlöwiin vedonlyöjät sen sijaan uskovat. Länsinaapurimme on ollut kisojen selkein ennakkosuosikki ja sai varmasti lisäpotkua semifinaalista. Ruotsin esiintymispaikka (10.) ei ole kaikkein paras, eikä maan videoita ole katseltu ihan huippumaiden tahtiin viikon aikana.

Venäjän Polina Gagarinalla on ollut selkein nouseva trendi viikon aikana. Vedonlyöntikertoimet ovat olleet laskussa ja YouTube-videoita on katsottu eniten viisuviikon aikana. Lisäksi esiintymispaikka finaalissa on lähes Italian veroinen: kolmanneksi viimeinen.

Finaalista tippuneet maat vaikuttavat lauantain tulokseen, koska eivät kilpaile samoista pisteistä finaalimaiden kanssa. Italialla ja Ruotsilla on ehkä paras tilanne, sillä monet niiden naapurit tippuivat, mutta voivat äänestää. Italian kanssa samoista äänistä perinteisesti kilpailleet Malta, San Marino, Portugali ja Sveitsi eivät ole mukana finaalissa. Suomi, Tanska ja Islanti eivät kamppaile Ruotsin kanssa. On mielenkiintoista nähdä, miten Baltian maat pisteitä keräävät.

Venäjällä tilanne on toinen. Valko-Venäjää ja Moldovaa lukuun ottamatta kaikki itäisen Euroopan maat ovat mukana finaalissa. Baltian maiden vaikutus ulottuu myös itään, sillä niiden edustajat saattavat napsia pisteitä, jotka muuten menisivät Venäjälle.

Accuscore on laskenut todennäköisimmät pistemäärät finaaliin osallistuville. Käytännössä kärkikaksikon ennustettu 19 pisteen ero on ennusteen hajonnan sisällä näiden maiden osalta. Vaikka kisa kärkipaikasta on tiukka, voitosta taistelee vain muutama maa, kuten usein aiemminkin Euroviisujen historiassa. Maat, joille ennuste lupaa alle 100 pistettä, olisivat voittaessaan todellisia yllättäjiä.

Kommentit