Hyppää pääsisältöön

Aprillipilasta tulikin totta: Jurassic Rockiin tulee oikeasti nudistiranta

Festareilla on tarjolla viihdykettä myös perinteisempiä hupeja arvostaville festarivieraille.

Matti Airaksisen allasbileet Jurassic Rockissa 10.8.2013 // Kuva: Maria Rautio

Saimaan rannalla nähdään tänä vuonna tavallista kevyemmin vaatetettuja auringonpalvojia.

Länsi-Savo-lehti kertoo, että Mikkelissä järjestettävän Jurassic Rockin leirintäalueelle on tulossa nakuranta. Lehden haastattelema festaripromoottori ei kuitenkaan suostu vielä paljastamaan, miten ranta käytännössä toteutetaan.

Jurassic Rockin nudistiranta on vuoden onnistuneimpia aprillipiloja. Järjestäjät juksuttivat aprillipäivänä potentiaalista festarikansaa väittämällä, että Jurassic Rockiin on tulossa nudistiranta. Taustalla oli kuitenkin vielä toinen jekku: jos idea kerää tarpeeksi suosiota, se toteutetaan oikeasti.

Silkaksi nakuiluksi Jurassic Rock tuskin lipsahtaa. Kenkäveron festarialueen läheisyyteen on tulossa myös muun muassa vaahtobileet, bellyjam-tanssia ja vaihtuvia dj-vieraita.

Yhdeksäs Jurassic Rock järjestetään Mikkelissä 7.–9. elokuuta.