Hyppää pääsisältöön

Lastenpsykiatri Janna Rantala: Miksi lapsi ei tottele minua?

Lastenpsykiatri Janna Rantalan kolumni
Lastenpsykiatri Janna Rantalan kolumni Kuva: Junnu Lusa lastenpsykiatri

Vanhempien tuskaisin kysymys lienee: miksi lapseni ei tottele minua, Tai oikeastaan: sama se miksi, mutta miten saan hänet tottelemaan?

Emmehän me tee sääntöjä vain silkasta määräilynhalusta (emmehän?), vaan jotta lapsen elämä sujuisi hyvin. Toivoisimme hänen ymmärtävän oman parhaansa – luopumaan vaipoista, tekemään läksyt, noudattamaan peliaikaa – mutta lapsi ei suostu. Kyseessä on konflikti, mutta vain lapsen reagointitapaa kutsutaan tottelemattomuudeksi. Aikuisen reagointitapaa kutsutaan kasvatusperiaatteeksi.

Vain lapsen reagointitapaa kutsutaan tottelemattomuudeksi. Aikuisen reagointitapaa kutsutaan kasvatusperiaatteeksi.

Sillä vaatiessamme unohdamme, ettei tottelemattomuus ole lapsen sisäinen ominaisuus. Se on ihmissuhteisiin liittyvä reagointitapa. Me vanhemmat luomme tottelemattomuutta, kun emme päästä lasta mukaan pohtimaan hänen elämäänsä kuuluvia sääntöjä. Unohdamme kertoa lapselle, minkä säännön toivoisimme hänen oppivan ja miksi. Emme kuuntele lapsen näkemystä. Sen sijaan kehitämme kikkoja ja keinoja, joilla saisimme ohjailtua lasta. Keinoista yleisimpiä lienevät (kuten minä niitä kutsun) Päiväkäsky, Julkilausuma ja Makeilu.

Päiväkäsky on ehdottomaan tottelemiseen tähtäävä kasvatustapa. Vanhemmat ovat jossain suuren viisautensa kätköissä laatineet lapsen noudatettavaksi tarkoitetut säädökset. Lapsella ei ole päätökseen valtaa, vaan kyseessä on ilmoitusluontoinen asia, josta ei parane pullikoida. Vaipat ovat poistuneet käytöstä, pottatila on astunut voimaan. Tai voihan Päiväkäsky olla luonteeltaan mukavakin: tästä päivästä alkaen saat tunnin lisää peliaikaa.

Vaipat ovat poistuneet käytöstä, pottatila on astunut voimaan.

Päiväkäskyllä on paikkansa ja aikansa. Turvallisuusasioissa ei ehdi kysellä kullannuppusen omaa näkemystä – autotielle ei nyt vain juosta. Päiväkäskyttävä vanhempi uskaltaa, hyvä kyllä, tarvittaessa asettua lapsen tahtoa vastaan, ja sanoa jämäkästi ei. Kaikenkattavassa käskyttämisessä on kuitenkin haittana sen ehdottomuus. Lapselle jää kaksi vaihtoehtoa: totteleminen (vanhempien ehdoton suosikki) tai klikkaus Eroa perheestä -sivulla. Jälkimmäinen ilmenee käytöksenä, jota kutsutaan paitsi tottelemattomuudeksi, myös jäärä- ja kovapäisyydeksi.

Julkilausumassa vanhempi käyttää sääntöjensä perusteluun ulkopuolista auktoriteettia. Neuvolan täti sanoi, ettei kaksivuotias voi enää käyttää vaippaa. Läksyt pitää tehdä, koska opettaja määrää. Sopivan ruutuajan määrittele THL, katso vaikka tästä lehtisestä. Julkilausumassakin päätös on syntynyt lapselta piilossa, mutta lisäksi vanhempi piilottelee päätöksen tehneen auktoriteetin selän takana.

Paikkansa tälläkin (oppivelvollisuus nyt vain on olemassa), mutta valistuslehdykkä ei tod vakuuta. Elämmekö elämäämme neuvolan tädin oikkujen perusteella? Reilumpaa olisikin asettua tulilinjalle, perustelemaan päätöstään suhteessa lapseen: Minä haluan myös, että peliaikasi on sovittu, koska toivon aivojesi voivan hyvin, mutta mitäpä itse asiasta ajattelet? Lapsi saa mahdollisuuden haastaa vanhempaa suoraan, eikä kiistaa käydään yhteiskunnallisesta puskasta huudellen.

Makeilu on keinoista suloisin: lapsi palkitaan siitä, että hän taipuu vanhemman tahtoon. Potalle opetellaan tarrojen voimin ja jos tekee läksyt koko viikon, saa perjantaina ylimääräisen pelivuoron.

Palkitseminen on ajoittain hyvä motivointikeino, mutta vanhempi, joka ei pysty laittamaan lapsen tahtoa omaa tahtoaan vastaan, käyttää makeilua pysyvänä vuorovaikutustapana. Lapselle ei koskaan sanota ei, vaan vanhempi vetelee kulissien takana naruista hiki otsalla. Kun lapsi kuitenkin jättää läksyt tekemättä, lahjoo vanhempi häntä ekstrapelivuorolla. Kun lapsi varastaa kaverin kännykän vanhempi söpöilee hänen varmaankin vain lainanneen sitä, kun se on niin hieno.

Tottelevaisuuden vaade on niin liikuttavan inhimillinen, että siitä voi olla vaikea luopua. Itseäni lohduttaa silloin ajatus tottelemisvuoroista. Sillä lapsetkin toivovat meiltä vanhemmilta tottelevaisuutta, ja usein juuri sillä menetelmällä, jota heihin on sovellettu.

lapsetkin toivovat meiltä vanhemmilta tottelevaisuutta, ja usein juuri sillä menetelmällä, jota heihin on sovellettu

Joskus lapseni esittää toiveensa Päiväkäskyllä – minä vain kutsut sitä komenteluksi. Toinen vetoa siihen, että kaikilla kavereillakin on (ilmeinen Julkilausuma), mutta minä kieltäydyn uskomasta tähän lapsen elämässä merkittävään auktoriteettiin. Kolmas käyttää Makeilua näyttämällä ensin tehtyjä läksyjä ja puhumalla sitten vaivihkaa todella näppärästi ladattavasta päivitetystä versiosta…

Saisiko sinut tottelemaan lastasi näillä menetelmillä? Ajoittain ehkä. Sittenhän tilanne on hyvä: jatkatte vain elämäänne vuorotellen toisianne totellen.

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Vanhemmuus