Heidi Sommar
Yle
Elokuvaohjaaja ja kuvataiteilija Mika Taanila teki ensimmäiset videotaideteoksensa jo 1990-luvulla. Häntä onkin tituleerattu suomalaisen videotaiteen ja kokeellisen dokumenttielokuvan pioneeriksi. Persoonalliset teokset sijoittuvat dokumentin, avantgarden ja kuvataiteen välimaastoon.
Taanila opiskeli 80-90-luvun taitteessa Helsingin yliopistossa kulttuuriantropologiaa sekä Lahden muotoiluinstituutissa videokuvausta. Itsenäinen videotuotanto oli alana uusi ja alkoi tuolloin vasta kasvaa perinteisen elokuva- ja tv-tuotannon rinnalle.
Valmistuttuaan muotoiluinstituutista vuonna 1992 Taanila ohjasi lukuisia musiikkivideoita muun muassa Kauko Röyhkälle, 22-Pistepirkolle ja Circlelle.
Vuonna 1994 Taanila vieraili Soundcheckissä kertomassa töistään (Taanilan osuus alkaa videolla 13,5 minuutin kohdalla). Ohjelmassa nähtiin myös kooste hänen ohjaamistaan musiikkivideoista.
Musiikkivideoista Taanila siirtyi yhä enemmän dokumenttien ja lyhytelokuvien pariin, joista tunnetuimpia ovat Futuro – tulevaisuuden olotila (1998), Tulevaisuus ei ole entisensä (2002) ja Optinen ääni (2005).
Taanilan töiden raaka-aineena ovat usein arkistomateriaalit, amatöörifilmit ja tieteelliset koemateriaalit. Yksi toistuva teema on ihmisen ja koneen välinen suhde. Visio-ohjelman haastattelussa vuodelta 2002 Taanila kertoo innostuksestaan teknologiaan. Ohjelmassa kuullaan myös hänen näkemyksiään dokumenttielokuvan muodoista sekä dokumentin ja videon tekemisen kaupallisista ja taiteellisista ulottuvuuksista.
Taanilan lyhytelokuvat ovat keränneet useita palkintoja ja niitä esitetty ympäri maailmaa festivaaleilla ja televisiossa sekä taidemuseoissa ja gallerioissa. Taiteen tekemisen lisäksi hänet tunnetaan aktiivisena audiovisuaalisen kulttuurin tuntijana ja edistäjänä. Vuosina 2000-2008 Taanila toimi Avanto – Helsinki Media Art Festivalin elokuvaohjelmiston suunnittelijana ja Visio-ohjelman haastattelussa hän kertoo myös tästä puolesta.
