Hyppää pääsisältöön

Ruoka-Suomen kuvakisa on ratkennut

Omalta pihalta poimittuja
Ruoka-Suomi kuvakisan voittaja: Omalta pihalta poimittuja :) Omalta pihalta poimittuja Kuva: Mervi M. Utria ruokakuva

Ruoka-Suomen kuvakisaan oli määritelty ilkeänhankala rajaus, kun kysymys oli ruokakuvakisasta: ruokakuva jossa ei saa olla valmista annosta!

Ruoka-Suomi kuvakilpailun satoa
Ruoka-Suomi kuvakilpailun raati työskentelee Ruoka-Suomi kuvakilpailun satoa Kuva: Yle / Marika Kecskeméti kuvakilpaili

Yle Kulttuurin ja Yle Teeman kilpailuun lähetettiin tunnisteella #ruokasuomi 161 oivaltavaa ja hienoa kuvaa. Kuvissa oli taitavasti kartettu valmiin annoksen tematiikkaa esimerkiksi ajoittamalla kuvanotto ruoanvalmistusvaiheeseen, joissain tapauksissa aikaan aterian jälkeen. Myös raaka-ainetulkintoja oli paljon. Jotkut ajallisesti lähempänä keittiötoimintaa, jotkut vasta orastavina ituina pellolla tai laiduntavina nelijalkaisina. Raaka-aineilla leikitteleviä kuvia tuli myös hymyilyttävän paljon, samoin tulkintoja siitä mitä on annos ilman annosta; pelkistetyimmillään tyhjä lautanen, joka pitää sisällään lupauksen tulevasta.

Voittajakuvan valinta oli raadin mielestä vaikea ratkaisu, sillä kilpailukuvat olivat keskenään niin erilaisia ja hankalasti arvioitavissa yhtäläisillä kriteereillä: painotetaanko valinnassa kuvan hauskuutta vai vakavuutta, huolellista sommitelmaa vai sattumaa, nokkeluutta vai syväfilosofista lähestymiskulmaa?

Voittajaksi valikoitui loppujen lopuksi kuva, joka oli raadin mielestä harmonisen kaunis, mietitty asetelma, jossa kuitenkin oli lupaukseen tulevasta makunautinnosta kätketty vaivihkainen huumori.

Raadin valinta oli subjektiivinen. Joku toinen raati olisi kenties valinnut toisin.

Ruoka-Suomi kiittää kaikkia osanottajia ja kannustaa jatkossakin suhtautumaan ruokaan ja ruokailuun ei täysin vakavasti.

Voittajakuvan ottaja saa palkinnoksi Samaen keittiöstä tutun setin, eli hernekeittopurkin ja laatupuukon. Oheisessa videossa kerrotaan miten tätä palkintoa käytetään.

Kunnianmaininnan saaneet kuvat saavat palkinnoksi kananmunan kuutioittajan. Carl Barksin Aku Ankkaan mielikuvittamat kulmikkaat munat ovat totta!

Palkinnot lähetetään saajilleen lähiaikoina.

Kunniamaininnat:

Sulanut jäätelötötterö maassa
nimimerkki: pasirasamaki: Icecream Sulanut jäätelötötterö maassa Kuva: pasirasamaki pasi räsämäki
Kissa nuolaisemassa tyhjää ruokakuppia
Nimimerkki: t0t: Makoisa ruokahetki, jotain oleellista kuitenkin puuttuu. Kissa nuolaisemassa tyhjää ruokakuppia Kuva: T0T kuvakisan voittajat
Katiomin kuva sitruunoista simassa
Nimimrkki: Katiomi: Inkiväärisima Katiomin kuva sitruunoista simassa Kuva: katiomi katiomi
kaalinpää
Nimimerkki: Komisantto: Kaalilaatikko kaalinpää Kuva: skontto sami kontto
Valkosipulia kasvamassa
Nimimerkki: Biodyngardener: Garlic update Valkosipulia kasvamassa Kuva: biodyngardener henri murto
Muffinsivuokia pellillä
Nimimerkki: Tai: muffinsit Muffinsivuokia pellillä Kuva: Tai kuvakisan voittajat
ruokavälineitä ja aineksia ripoteltuna pöydälle
Nimimerkki: Alisa W / Suusta suuhun: Ruokataivas ruokavälineitä ja aineksia ripoteltuna pöydälle Kuva: Alisa W kuvakisan voittajat
Hauen ruoto hangella
Nimimerkki: Tonsku: Hauki oli kala Hauen ruoto hangella Kuva: Tonsku kuvakisan voittajat
sian kärsä näkyy aidan välistä
Juha Lampinen: Possun toivomus: "Syökää KANAA!” sian kärsä näkyy aidan välistä Kuva: Juha Lampinen kuvakisan palkitut
Mies veneessä nostamassa verkkoa
Elisa Karhula: Kalastaja Mies veneessä nostamassa verkkoa Kuva: Elisa Karhula kuvakisan voittajat

Ruoka-Suomi kuvakilpailun raatilaiset:

Muusikko Samae Koskinen ja aterimet kädessä
Samae Koskinen Muusikko Samae Koskinen ja aterimet kädessä Kuva: Yle / Anne Hämäläinen ruoka-suomi

Samae Koskinen, Ruoka-Suomen juontaja

Olen Samae Koskinen, laulaja ja lauluntekijä Itä-Helsingistä. Pidän itseäni ruoan harrastajana, teen sitä mielelläni ja nautin sen syömisestä. Olen ollut kasvissyöjä kohta kaksikymmentä vuotta, mutta se ei vaikuta siihen, etten voisi kokea jokaisena päivänä jotain uutta ja kiehtovaa aiheen äärellä.

Valokuvataiteilija Tuomo Manninen
Tuomo Manninen Valokuvataiteilija Tuomo Manninen Kuva: Tuomo Manninen ruoka-suomi

Tuomo Manninen, valokuvataiteilija

Ruoka on tarkoittanut minulle tarpeen tyydyttämistä, välttämätöntä pahaa ja seurustelua. Nykyiselle minulle, perheenisälle, ehkä eniten pientä seikkailua. Ruoka on useimmiten ennenlaittamatonta: idea löytyy jostain blogista tai keittokirjasta, kaupoissa se alkaa pikkuhiljaa hahmottua ja illansuussa ateria saa muotonsa.
Keittiö on niitä harvoja paikkoja maailmassa jossa Aasta tulee aina B - kunhan vain jaksaa hauduttaa tarpeeksi pitkään.

Vanha lukko
Vanha lukko Kuva: Yle / Marika Kecskeméti vanha lukko

Marika Kecskeméti, ohjelmapäällikkö, Yle Teema
Kun teini-ikäisenä päätin ryhtyä kasvissyöjäksi, piti kouluun viedä omat eväät ja ravintoloissa tarjottiin vetistä kukkakaalia edamkuorrutuksella. Tuli uusi aika ja ruokakulttuurin vallankumous, tulivat maailman maut ja ravintolapäivät ja ruoka muuttui hifistelyn kohteeksi. Entä jos seuraava trendi olisi arkiruoka? Arkiruokapäivänä unohtaisimme kilpavarustelun ja tarjoaisimme ystävillemme hyvää seuraa ja mutkatonta, rakkaudella tehtyä kesäkeittoa tai makaronilaatikkoa.
Kuvavalintani olkoon siksi ovikello, kotini satavuotias, hyvin palvellut ovikello.
Tuottaja Jouko Salokorpi
Jouko Salokorpi Tuottaja Jouko Salokorpi Kuva: Sari Vuoristo jouko salokorpi

Jouko Salokorpi, Ruoka-Suomen tuottaja

Kerro minulle mitä syöt, niin minä kerron mikä tai kuka sinä olet. Näinhän sanotaan. Tämän perusteella olen ruokaihmisenä platypus eli vesinokkaeläin. Menemättä sen syvemmälle kyseisen otuksen lajityyppiominaisuuksien yksityiskohtiin, tämän vertauskuvan tarkoituksena on yrittää kertoa, että jonain päivänä riemastun kun saan eteeni punajuuriliemessä marinoitua elintarvikesavea kevyesti soijalla ja tuoreinkiväärillä maustetun kuusenkerkkäsiirapin kanssa, ja jonain toisena päivänä annos rapeita kalapuikkoja on juuri se mitä ihminen kaipaa. Lähes täydellinen kaikkiruokaisuus on siis ominaisuus jota itseni suhteen kannustan. Lipeäkalassa ja mämmissä tosin menee raja.
Nyt odotan että pääsen jatkamaan viime kesänä aloitettua rosvopaistikokeilujen sarjaa. Aamulla kun aloittaa, iltakymmeneltä saattaa olla jo ateria valmis.

  • Enkeleitä ja elokuvia Berliinin taivaan alla

    Mitä Wenders, Lucas ja Wilder kertovat Berliinistä?

    Ensimmäiset Berliinin muurin ylityksestä - tai pikemminkin alituksesta - kertovat elokuvat valmistuivat hyvin nopeasti muurin pystyttämisen jälkeen. Seuraavina vuosikymmeninä elokuvaohjaajat sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa tarttuivat aiheeseen. Ikimuistettavin Berliinistä ja sen muurista kertova elokuva on kuitenkin Wim Wendersin runollinen, enkelien Berliinistä kertova tarina Berliinin taivaan alla, jonka yhtenä käsikirjoittajana oli vuoden 2019 kirjallisuuden Nobel-palkinnon saanut Peter Handke. Toimittajana on Jukka Mikkola.

  • Älä hylkää masentunutta

    Aito vuorovaikutus tukee masentunutta, ole kärsivällinen.

    Kun läheisen maailmankuva tummuu ja usko tulevaisuuteen hiipuu, häntä on vaikea ymmärtää. Masentunut vetäytyy omiin oloihinsa ja tuntuu elävän toisessa todellisuudessa. Hänen negatiivinen asenteensa ja flegmaattinen olemuksensa saattaa vähän ärsyttääkin. Miksi hän ei yksinkertaisesti ravista masennuksen viittaa harteiltaan ja huomaa kaikkea kaunista ja hyvää ympärillään?

  • David Bowie ja sankarit Berliinin muurilla

    Murrettiinko Berliinin muuri musiikin avulla?

    "Me lähetämme terveiset kaikille ystävillemme muurin toisella puolella", David Bowie sanoi ja esitti laulun, jonka myös itäberliiniläiset nuoret tunsivat. Se oli Heroes, sankarit, ja se oli saanut alkunsa Berliinin muurilta. Elettiin kesää 1987, eikä kukaan vielä uskonut muurin murtuvan. Musiikki oli ajatuksia herättävä asia jaetussa kaupungissa, ja ennen pian musiikista tuli olennainen osa idän ja lännen välistä ideologista taistelua. Jotkut ovat jopa sitä mieltä, että Berliinin muuri murrettiin musiikin avulla. Apuna olivat maailmantähtien kuten David Bowien ja Bruce Springsteenin lisäksi sekä itä-Berliinin punkkarit että kapellimestari Leonard Bernstein. Toimittajana Jukka Mikkola.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Taidepedagogi Marjatta Levanto: Taide on totta

    Lapset yllättivät Ateneumin ensimmäisen museolehtorin.

    Suomalaisen museopedagogiikan uranuurtaja Marjatta Levanto suhtautuu intohimoisesti niin taiteen kokemiseen kuin taiteesta kirjoittamiseenkin. Hän loi perustan Ateneumin museopedagogiikalle eli yleisötyölle ja on tullut tunnetuksi erityisesti lapsille suunnattujen taidehistoriakirjojen kirjoittajana. 

  • Enkeleitä ja elokuvia Berliinin taivaan alla

    Mitä Wenders, Lucas ja Wilder kertovat Berliinistä?

    Ensimmäiset Berliinin muurin ylityksestä - tai pikemminkin alituksesta - kertovat elokuvat valmistuivat hyvin nopeasti muurin pystyttämisen jälkeen. Seuraavina vuosikymmeninä elokuvaohjaajat sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa tarttuivat aiheeseen. Ikimuistettavin Berliinistä ja sen muurista kertova elokuva on kuitenkin Wim Wendersin runollinen, enkelien Berliinistä kertova tarina Berliinin taivaan alla, jonka yhtenä käsikirjoittajana oli vuoden 2019 kirjallisuuden Nobel-palkinnon saanut Peter Handke. Toimittajana on Jukka Mikkola.

  • Älä hylkää masentunutta

    Aito vuorovaikutus tukee masentunutta, ole kärsivällinen.

    Kun läheisen maailmankuva tummuu ja usko tulevaisuuteen hiipuu, häntä on vaikea ymmärtää. Masentunut vetäytyy omiin oloihinsa ja tuntuu elävän toisessa todellisuudessa. Hänen negatiivinen asenteensa ja flegmaattinen olemuksensa saattaa vähän ärsyttääkin. Miksi hän ei yksinkertaisesti ravista masennuksen viittaa harteiltaan ja huomaa kaikkea kaunista ja hyvää ympärillään?

  • David Bowie ja sankarit Berliinin muurilla

    Murrettiinko Berliinin muuri musiikin avulla?

    "Me lähetämme terveiset kaikille ystävillemme muurin toisella puolella", David Bowie sanoi ja esitti laulun, jonka myös itäberliiniläiset nuoret tunsivat. Se oli Heroes, sankarit, ja se oli saanut alkunsa Berliinin muurilta. Elettiin kesää 1987, eikä kukaan vielä uskonut muurin murtuvan. Musiikki oli ajatuksia herättävä asia jaetussa kaupungissa, ja ennen pian musiikista tuli olennainen osa idän ja lännen välistä ideologista taistelua. Jotkut ovat jopa sitä mieltä, että Berliinin muuri murrettiin musiikin avulla. Apuna olivat maailmantähtien kuten David Bowien ja Bruce Springsteenin lisäksi sekä itä-Berliinin punkkarit että kapellimestari Leonard Bernstein. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Avaruusromua: Kahdeksan bitin voimalla!

    Se esiteltiin vuonna 1982 ja se muutti maailman.

    Vuonna 1982 kuluttajaelektroniikan suurtapahtumassa Consumer Electronics Showssa Las Vegasissa esiteltiin laite, joka tuli peruuttamattomasti muuttamaan meidän maailmaamme. Laite oli nimeltään Commodore 64. Se oli kotitietokone. Se valloitti maailman. Laitetta myytiin seuraavan kymmenen vuoden aikana jopa yli 30 miljoonaa kappaletta. Se oli suhteellisen edullinen, käyttökelpoinen ja hauska kone. Sillä pystyi tekemään monenlaisia asioita, muun muassa musiikkia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • "Onko musta ollenkaan tähän, kun nuo muut on niin sairaan hyviä?" Lahjakkaan suvun vesa Aili Ikonen epäili pitkään, onko hänestä ammattimuusikoksi

    Musiikki on muusikko Aili Ikoselle intohimo.

    Erityisesti jazzlaulajana tunnettu muusikko Aili Ikonen kasvoi musiikin ympäröimänä. Korpilahdelta kotoisin oleva Ikonen pomppi lapsena Joutsenlammen finaaliosaa veljensä Osmon kanssa olohuoneen sohvan ympärillä ja harjoitteli pieteetillä viulunsoittoa viisivuotiaasta alkaen. Silti ura muusikkona ei ollut itsestäänselvyys.

  • Muotitaiteilija Anne-Mari Pahkala tekee jätteestä luksusta – hänen iltapukunsa pääsi Emma Karin yllä Linnan juhliin ja lopulta museoon

    Merestä kerätyistä muovipulloista syntyi asu Linnan juhliin.

    Maailman merissä saattaa olla 30 vuoden päästä enemmän muovia kuin kalaa. Silti muovia käytetään jatkuvasti enemmän. Muotitaiteilija Anne-Mari Pahkala haluaa tehdä jätemuovista muodikasta, jotta edes kierrätys toimisi paremmin. Kansanedustaja Emma Karille suunniteltu iltapuku hankittiin Kansallismuseon kokoelmiin.

  • Sanat haltuun rap-riimein

    Sanat haltuun -hanke auttaa nuoria löytämään äänensä.

    Rap-musiikki voi olla väylä parempaan luku- ja ilmaisutaitoon. Musiikkia kuunnellessa voi päähän tarttua myös muutama yhteiskunnallinen ajatus. Vielä enemmän kuhinaa päähän syntyy, jos alkaa itse luoda riimejä. Kirjallisuus- ja taidekriitikko, toimittaja sekä opettaja Aleksis Salusjärvi pohti, miksi lukeminen koetaan jotenkin epämiehekkääksi harrastukseksi.

  • Avaruusromua: Psykedeelinen äänikone nimeltä TONTO

    Mitä jos rakennettaisiin maailman suurin syntesoija?

    Malcolm Cecil ja Robert Margouleff kohtasivat 50 vuotta sitten New Yorkissa, tuolloin uudessa Media Sound -studiossa. Heillä oli idea. Mitä jos hankittaisiin useita syntesoijia ja soitettaisiin niitä yhtaikaa? Ja jos kytkettäisi in ne toisiinsa, toimimaan yhdessä, siinä meillä olisi elektroninen orkesteri. Idea hahmoteltiin kiinalaisen ravintolan pöytäliinaan ja se päätettiin toteuttaa. Alkoi syntyä psykedeelinen äänikone nimeltä TONTO. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Finnjet oli kaikkien aikojen matkustajalaiva, joka pilkottiin kylmästi palasiksi – entisen konepäällikön rakkaus ei katoa

    Finnjet oli merimatkailun ylellinen tulevaisuus.

    Finnjet oli maailman suurin ja nopein matkustaja-autolautta. Samalla se oli uuden ajan airut, joka uitti Suomen maailmankartalle. Kaikkien aikojen matkustaja-alus paloiteltiin 10 vuotta sitten Intiassa. Konepäällikkö Juhani Puontille se oli kova isku. Onneksi muistot eivät katoa. Niitä tulvii mieleen, kun katsoo vanhan virkapuvun murentuvia kenkiä.