Televisio-ohjelmalla on kasvot, joista se muistetaan. Lisäksi sillä on lukuisat kädet ja aivot, jotka tekevät paljon työtä jalostaakseen ohjelman valmiiksi. Leikkaajan panos prosessissa on todella tärkeä. Sami Kivimäki on leikannut Erätulilla-jaksoja jo usean vuoden ajan. Urakka on ollut kaikessa runsaudessaan haastava, opettavainen ja hauskakin.
Erätulilta jäi hyvät muistot
- Harvoin saa yhtä mielenkiintoista projektia kuin tämä on ollut. Olen nauttinut siitä suunnattomasti, mutta kaikki hyvähän loppuu aikanaan!
Kuvausten jälkeen Sami on saanut eteensä kaiken kuvausmateriaalin Peltsin (Mikko Peltola) reissusta sekä valmiita inserttejä. Niistä on kasattu käsikirjoituksen mukainen ohjelma. Materiaalista on harvoin ollut pulaa.
-Siinä on joskus ollut haastetta, kun seitsemän tunnin materiaalista on taiottu puolen tunnin ohjelma, Sami kertoo.
Vaikka leikkaajan työ usein yksinäistä puurtamista pimeässä huoneessa, on Sami ollut tyytyväinen koko työryhmään.
-On ollut mahtavaa työskennellä Erätulilla-tiimissä. Mieltäni on lämmittänyt kaikkien osapuolien intohimoinen sitoutuminen ohjelman tekemiseen. Jokaiselta kuvauskeikalta on tullut hienoa materiaalia, kiitos Peltsin ja Juhan (Korhonen), vaikka on pojilla aina välillä ollut ongelmiakin.
Siinä on joskus ollut haastetta, kun seitsemän tunnin materiaalista on taiottu puolen tunnin ohjelma.
Luontoelämyksiä ruudulta
- Olen aina ollut luontoihminen, juossut kalassa ja retkeillyt metsissä jo pikkupojasta asti. Vuodet Erätulilla-leikkaajana ovat entisestään vieneet minua lähemmäs luontoa. On ollut mukavaa hyödyntää Peltsiltä ja Jopelta (Ranta) opittuja niksejä retkillä omien poikien kanssa!
Töissä Samin urakka on alkanut jokaisen työstettävän jakson kuvausmateriaalin läpikatsomisella. Sen jälkeen on ollut helpompi hahmottaa, miltä osin kuvaussuunnitelma on reissun päällä toteutunut ja miten käsikirjoitusta on ehkä vielä jälkikäteen muutettava.
- Olen nähnyt upeita maisemia, tutustunut aivan uusiin luontoharrastuksiin ja oppinut lisää eläimistä ja kasveista. Se kaikki jää mieleen ikuisiksi ajoiksi, Sami hehkuttaa kiitollisena.
Amos Lumumba Inarissa
Vaikka Samin työ tapahtuu pääosin sisätiloissa, on hän päässyt mukaan muutamiin kuvauksiinkin. Vuonna 2013 ilmestyneen Erätulilla-kirjan yhteydessä toteutettiin erikoislähetys, jota kuvattiin Inarin upeissa ruskamaisemissa. Sinne lähti myös Sami.
- Se keikka oli kerrassaan mahtava! Ensin Helsingistä lennettin Inariin ja sieltä veneellä Inarijärven halki pohjoiskärkeen harjuksia kalastamaan. Sillä reissulla huomasin, kuinka terapeuttinen vaikutus luonnolla on ihmiseen. Kolme päivää kävelyä ja veneilyä mukavalla porukalla - siinä hermo lepäsi. Kalaakin saimme ja Salosen Jari taikoi niistä mahtavia herkkuja. Itse asiassa minä taisin napata koko reissun suurimman harjuksen vai pitäisikö sanoa, että se oli Amos Lumumba...
Amos on Samin roolihahmo, jota hän näytteli nuorten tv-sarjassa Boforissa -Onhan siitä saanut kuulla pientä kuittailua. Peltsi ja Juha lähettivät usein videotervehdyksiäkin, Sami naureskelee.
- Huomasin kyllä, että minun paikkani ei ole kameran edessä, vaan mielummin editin uumenissa. Kaikkea pitää silti kokeilla, kerran se vain kirpaisee.