Hyppää pääsisältöön

Forbes listasi jälleen maailman vaikutusvaltaisimmat naiset

Viime vuoden ykkönen pitää paikkansa listan kärjessä. Laulaja Taylor Swift on nuorin listalle päässyt nainen.

Taylor Swift MTV Video Music Awardseissa 2014. // Kuva: EPA / Paul Buck

Talouslehti Forbesin mukaan Saksan liittokansleri Angela Merkel on yhä maailman vaikutusvaltaisin nainen. Lehti tekee vuosittain listauksen politiikan, talouden ja median johtohahmoista. Sijoitukseen vaikuttaa varallisuus, mediahuomio ja vaikutuskentän laajuus.

Merkel oli listan kärjessä myös vuonna 2014. Forbes pitää toiseksi vaikutusvaltaisampana Yhdysvaltain entistä ulkoministeriä Hillary Clintonia ja nimeää kolmanneksi hyväntekijä Melinda Gatesin.

Politiikan ja talouselämän vaikuttajien lisäksi listauksessa on mukana poptähtiä ja muita julkisuuden henkilöitä. Muiden muassa Beyoncé, Shakira ja Modern Family -sarjasta tuttu näyttelijä Sofia Vergara ovat mukaan maailman vaikutusvaltaisimpien naisten joukossa.

Listauksen nuorin sijoittuja on 25-vuotias laulaja Taylor Swift. Artisti teki 1989-albumillaan levynmyyntiennätyksiä ympäri maailmaa sen jälkeen, kun Swift poisti kaiken materiaalinsa Spotify-musiikkipalvelusta.

Katso koko listaus Forbesin sivuilta.