Hyppää pääsisältöön

Masturbaatiomateriaalia feministeille

Saara Cantell
Saara Cantell Kuva: Yle/Jyrki Valkama saara cantell

Hyvät Lasse, Julle ja Kalle sekä nimimerkit Antifeministi, Leikkauslista, Opettaja ja Kristitty – samoin kuin muut kolumnejani joko Ylen nettisivuilla tai muissa foorumeissa kommentoineet. Kiitos palautteesta! Olen harvoin reagoinut kommentteihin, mutta ajattelin nyt vastata yhteiskirjeellä.

Suuri osa antamastanne palautteesta on ollut, kuten kauniisti sanotaan, varsin kriittistä. Kiinnostavaa on myös, miten tarkoin se on kohdennettua: saan palautettua lähes yksinomaan silloin, kun käsittelen feministiseksi luokiteltavia aiheita kuten elokuvien naiskuvaa, tasa-arvokysymyksiä tai stereotypioiden osuutta ajattelussamme.

Olen saanut kuulla kirjoittavani feminististä paskaa ja edustavani suojatyöpaikassa tuotettua räkänokkajournalismia.

Olen saanut kuulla kirjoittavani feminististä paskaa ja edustavani suojatyöpaikassa tuotettua räkänokkajournalismia. Usein kolumnin ohella on arvioitu myös persoonaani, joka on määritelty niin pienimieliseksi, pienisieluiseksi ja narsistiseksi kuin oikkujen varassa prinsessakohtelua vaativaksi. Olette todenneet myös, etten ole oikeassa missään, ja että kolumnini toimivat ainoastaan masturbaatiomateriaalina joillekin feministeille. Näin pääasiat viesteistänne vapaasti kiteyttäen siis.

Antamanne negatiivinen palaute on koskettanut minua tunnetasolla: se on onnistunut niin huvittamaan kuin satuttamaan, useimmiten turhauttamaan.

Olette todenneet myös, että kolumnini toimivat ainoastaan masturbaatiomateriaalina joillekin feministeille.

Mutta aivan vilpittömästi se on laittanut minut ajattelemaan. Kiitos palautteenne, olen huomannut pohtivani sitä, miten vaikeaa on päästä rakentavaan keskusteluun lähtökohtaisesti eri lailla ajattelevan ihmisen kanssa. Kuinka helppoa on suhtautua vihamielisesti ja halutakin käsittää kaikki ikävimmän mahdollisen tulkinnan kautta.

Olen huomannut, miten helposti sorrun tähän itsekin lukiessani mielipiteitä ja puheenvuoroja, joiden kirjoittaja ajattelee arvokysymyksistä täysin toisin kuin mitä itse teen. Olen tullut tietoiseksi siitä, miten vaikea minun itseni on tunnistaa järkevää argumentointia tai varteenotettavia näkökulmia, jos niiden esittäjä on henkilö, jonka olen jo valmiiksi luokitellut ”vastapuolelle” kuuluvaksi.

Hurskastelisin raskaasti, jos väittäisin tämän oivalluksen myötä kasvaneeni ihmisenä tahallisen väärinymmärtämisen yläpuolelle. Mutta joutuminen mustavalkoiselta ja pahantahtoiselta tuntuvan tyrmäyksen kohteeksi on saanut minut ainakin vähän tietoisemmaksi siitä, missä määrin itse sorrun samaan. Erilaisuuden ymmärtäminen on vaikeaa, ja eron tekeminen ymmärtämisen ja hyväksymisen välillä hämmentävänkin hankalaa.

Huomaan miettiväni myös, antaisitteko samanlaista palautetta, jos tapaisimme kasvotusten.

Huomaan miettiväni myös, antaisitteko samanlaista palautetta, jos tapaisimme kasvotusten. Kokemukseni mukaan alkuun ärsyttäviltä ja omituisiltakin tuntuvia uusia ihmisiä kohdatessa on helpompi päätyä hymyilemään ja kuuntelemaan kuin hyökkäämään. Kasvottoman kommunikoinnin voi toki ajatella olevan rehellisempää, mutta en ole ihan varma siitä. Onko mielipide-eron korostaminen rehellisempää kuin kunnioittavaan vuorovaikutukseen pyrkiminen?

Tekikö antamanne kritiikki minusta paremman kolumnistin? Valitettavasti joudun epäilemään sitä. Joiltakin osin se on haastanut hyvässä mielessä huomaamaan, miten kirjoittaessa kirkkailta tuntuneet ajatukset voivat tulkinnassa vääristyä tunnistamattomaksi.

Muuttiko palautteenne maailmankuvaani? Eipä juurikaan. Olisinko siis pärjännyt ilman sitä? Omasta mielestäni tietenkin kyllä. Mutta toisaalta tällaisen kommentoinnin koko ideahan on kertoa kirjoittajalle jotain sellaista, mitä tämä ei ole halukas kuulemaan.

Vähän yleisemmällä tasolla huomaan kuitenkin pohtivani kuinka tarpeellista oman halveksunnan kertominen sen aiheuttajalle ylipäänsä on. Rakennetaanko sillä maailmaa paremmaksi paikaksi? Voisiko tuohtumustaan purkaa toisin?

Tiedän hyvin itsekin, miten tyydyttävää voi olla ruotia toisen puutteita. Samanmielisessä seurassa kolmannen osapuolen typeryyden läpikäyminen on parhaimmillaan erittäin terapeuttista. Selän takana pahan puhuminenhan on kestävimpiä kansanperinteitä maassamme, eikä syyttä. Siinä kun pääsee purkamaan oman ärsytyksensä loukkaamatta ketään. Mutta ei sekään aivan harmitonta ole.

Älkäämme siis viskoko niitä vihapäissämme toinen toistamme vasten.

Sanat, joita käytämme sekä määrittävät että muokkaavat meitä. Ne rajaavat todellisuuden ympärillämme ja piirtävät näkyviin sen mihin uskomme. Pahimmillaan ne nousevat näkösuojaksi silmiemme eteen ja lopulta pienentävät meitä ihmisinä.

Älkäämme siis viskoko niitä vihapäissämme toinen toistamme vasten.

Muistakaamme myös sanojen mahdollisuus toimia rakennuspalikoina, siltoina ja siteinä.

Kaunista kesän alkua toivottaen,
Saara

Kommentit
  • Avaruusromua: Meri on vapauden symboli

    Metalliset kuulat ovat muistoja menneistä kokemuksista.

    Meren aallot lupaavat vaihtelua elämään. Ne lupaavat uusia asioita. Näin kertoo eräs unikirja meren symboliikasta. Metalli puolestaan symboloi unessa lujuutta ja päättäväisyyttä. Metalliset kuulat ovat muistoja menneistä kokemuksista, kertoo toinen kirja. Jokainen ihminen näkee vähintään kolme unta joka yö, sanovat unitutkijat. Kaikki näkevät unia, mutta kaikki eivät niitä muista. Unet puhuvat meille kuvin ja symbolein. Ja unet voivat myös muuttua musiikiksi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Arkielämän taistelusignaalit eivät anna meille rauhaa

    Pitkien vapaiden jälkeen moni kokee arjen taisteluna.

    Vanhoissa lännenelokuvissa saapuvan ratsuväen tunnusmerkki oli signaalitorvi, mutta nykyajan soturin ympärillä on paljon erilaisia signaaleja varoittamassa ja ohjaamassa.

  • Avaruusromua: Muuttaako kulttuuri koneita vai koneet kulttuuria?

    Uudet laitteet vaativat käyttäjiltään uusia asioita.

    Nykyinen tekniikka vaatii käyttäjältään enemmänkin tietoa kuin taitoa. Tietoa siitä, mitä täytyy tehdä ja missä järjestyksessä. Uudet laitteet vaativat käyttäjiltään uusia asioita, uudenlaista osaamista. Kun taito korvautuu tiedolla, meidän suhteemme tekniikkaan muuttuu. Pelkän käytön osaaminen ei ole lainkaan yhtä hauskaa kuin tekeminen, kirjoittaa professori Timo Airaksinen. Avaruusromussa kuunnellaan poimintoja vuoden 2019 ulkomaisesta musiikista. Toimittajana Jukka Mikkola.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri