Hyppää pääsisältöön

Masturbaatiomateriaalia feministeille

Saara Cantell
Saara Cantell Kuva: Yle/Jyrki Valkama saara cantell

Hyvät Lasse, Julle ja Kalle sekä nimimerkit Antifeministi, Leikkauslista, Opettaja ja Kristitty – samoin kuin muut kolumnejani joko Ylen nettisivuilla tai muissa foorumeissa kommentoineet. Kiitos palautteesta! Olen harvoin reagoinut kommentteihin, mutta ajattelin nyt vastata yhteiskirjeellä.

Suuri osa antamastanne palautteesta on ollut, kuten kauniisti sanotaan, varsin kriittistä. Kiinnostavaa on myös, miten tarkoin se on kohdennettua: saan palautettua lähes yksinomaan silloin, kun käsittelen feministiseksi luokiteltavia aiheita kuten elokuvien naiskuvaa, tasa-arvokysymyksiä tai stereotypioiden osuutta ajattelussamme.

Olen saanut kuulla kirjoittavani feminististä paskaa ja edustavani suojatyöpaikassa tuotettua räkänokkajournalismia.

Olen saanut kuulla kirjoittavani feminististä paskaa ja edustavani suojatyöpaikassa tuotettua räkänokkajournalismia. Usein kolumnin ohella on arvioitu myös persoonaani, joka on määritelty niin pienimieliseksi, pienisieluiseksi ja narsistiseksi kuin oikkujen varassa prinsessakohtelua vaativaksi. Olette todenneet myös, etten ole oikeassa missään, ja että kolumnini toimivat ainoastaan masturbaatiomateriaalina joillekin feministeille. Näin pääasiat viesteistänne vapaasti kiteyttäen siis.

Antamanne negatiivinen palaute on koskettanut minua tunnetasolla: se on onnistunut niin huvittamaan kuin satuttamaan, useimmiten turhauttamaan.

Olette todenneet myös, että kolumnini toimivat ainoastaan masturbaatiomateriaalina joillekin feministeille.

Mutta aivan vilpittömästi se on laittanut minut ajattelemaan. Kiitos palautteenne, olen huomannut pohtivani sitä, miten vaikeaa on päästä rakentavaan keskusteluun lähtökohtaisesti eri lailla ajattelevan ihmisen kanssa. Kuinka helppoa on suhtautua vihamielisesti ja halutakin käsittää kaikki ikävimmän mahdollisen tulkinnan kautta.

Olen huomannut, miten helposti sorrun tähän itsekin lukiessani mielipiteitä ja puheenvuoroja, joiden kirjoittaja ajattelee arvokysymyksistä täysin toisin kuin mitä itse teen. Olen tullut tietoiseksi siitä, miten vaikea minun itseni on tunnistaa järkevää argumentointia tai varteenotettavia näkökulmia, jos niiden esittäjä on henkilö, jonka olen jo valmiiksi luokitellut ”vastapuolelle” kuuluvaksi.

Hurskastelisin raskaasti, jos väittäisin tämän oivalluksen myötä kasvaneeni ihmisenä tahallisen väärinymmärtämisen yläpuolelle. Mutta joutuminen mustavalkoiselta ja pahantahtoiselta tuntuvan tyrmäyksen kohteeksi on saanut minut ainakin vähän tietoisemmaksi siitä, missä määrin itse sorrun samaan. Erilaisuuden ymmärtäminen on vaikeaa, ja eron tekeminen ymmärtämisen ja hyväksymisen välillä hämmentävänkin hankalaa.

Huomaan miettiväni myös, antaisitteko samanlaista palautetta, jos tapaisimme kasvotusten.

Huomaan miettiväni myös, antaisitteko samanlaista palautetta, jos tapaisimme kasvotusten. Kokemukseni mukaan alkuun ärsyttäviltä ja omituisiltakin tuntuvia uusia ihmisiä kohdatessa on helpompi päätyä hymyilemään ja kuuntelemaan kuin hyökkäämään. Kasvottoman kommunikoinnin voi toki ajatella olevan rehellisempää, mutta en ole ihan varma siitä. Onko mielipide-eron korostaminen rehellisempää kuin kunnioittavaan vuorovaikutukseen pyrkiminen?

Tekikö antamanne kritiikki minusta paremman kolumnistin? Valitettavasti joudun epäilemään sitä. Joiltakin osin se on haastanut hyvässä mielessä huomaamaan, miten kirjoittaessa kirkkailta tuntuneet ajatukset voivat tulkinnassa vääristyä tunnistamattomaksi.

Muuttiko palautteenne maailmankuvaani? Eipä juurikaan. Olisinko siis pärjännyt ilman sitä? Omasta mielestäni tietenkin kyllä. Mutta toisaalta tällaisen kommentoinnin koko ideahan on kertoa kirjoittajalle jotain sellaista, mitä tämä ei ole halukas kuulemaan.

Vähän yleisemmällä tasolla huomaan kuitenkin pohtivani kuinka tarpeellista oman halveksunnan kertominen sen aiheuttajalle ylipäänsä on. Rakennetaanko sillä maailmaa paremmaksi paikaksi? Voisiko tuohtumustaan purkaa toisin?

Tiedän hyvin itsekin, miten tyydyttävää voi olla ruotia toisen puutteita. Samanmielisessä seurassa kolmannen osapuolen typeryyden läpikäyminen on parhaimmillaan erittäin terapeuttista. Selän takana pahan puhuminenhan on kestävimpiä kansanperinteitä maassamme, eikä syyttä. Siinä kun pääsee purkamaan oman ärsytyksensä loukkaamatta ketään. Mutta ei sekään aivan harmitonta ole.

Älkäämme siis viskoko niitä vihapäissämme toinen toistamme vasten.

Sanat, joita käytämme sekä määrittävät että muokkaavat meitä. Ne rajaavat todellisuuden ympärillämme ja piirtävät näkyviin sen mihin uskomme. Pahimmillaan ne nousevat näkösuojaksi silmiemme eteen ja lopulta pienentävät meitä ihmisinä.

Älkäämme siis viskoko niitä vihapäissämme toinen toistamme vasten.

Muistakaamme myös sanojen mahdollisuus toimia rakennuspalikoina, siltoina ja siteinä.

Kaunista kesän alkua toivottaen,
Saara

Kommentit
  • Avaruusromua: Ajatuksista tekoihin!

    20-vuotias DiN-merkki on elektronisen musiikin merkkituote.

    Ian Boddy istuskelee pubissa. Istuu, miettii ja puhuu. Miettii ja puhuu lisää. Ollaan Newcastlessa Iso-Britanniassa. Eletään 1990-luvun loppua. Ian Boddylla on idea. Se on jännittävä, mutta samalla hieman vaarallinen ajatus. Hän aikoo perustaa levymerkin. "OIen ehkä vähän hullu", hän sanoo virne naamallaan. Nyt 20 vuotta myöhemmin hänen luotsaamansa DiN-merkki on kokeellisen ja elektronisen musiikin kansainvälinen merkkituote. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Avaruusromua: Se on vain hieman muuttunut

    Laurie Anderson teki omituisen laulun.

    1980-luvun alussa New Yorkin downtownissa elettiin jännittäviä aikoja. Performanssitaide ja monenlaiset poikkitaiteelliset kokeilut olivat alkaneet kerätä yhä suurempia yleisöjä, ja saada myös taiteellista tunnustusta. Eräs nuorista poikkitaiteilijoista oli Laurie Anderson. 1980-luvun alussa hän teki erään omituisen laulun, joka elää edelleen, hieman muotoaan muuttaneena. Toimittajana Jukka Mikkola.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Tommi Uschanov: Marx ja meemit määrittelevät nykyvasemmiston

    Vasemmiston tilan analyysi.

    Esseisti Tommi Uschanov julkaisi vuonna 2008 Mikä vasemmistoa vaivaa? -nimisen kirjan. Vasemmiston alennustilaa ruotinut teos toi Uschanovin nimen laajemman yleisön tietoisuuteen. Kun Suomeen on tullut vasemmistolaisin hallitus pitkään aikaan, KulttuuriCocktail pyysi esseistiä lukemaan vanhan kirjansa uudelleen ja pohtimaan, millaisen kirjan hän kirjoittaisi samoista lähtökohdista tänä päivänä.

  • Hylätyksi itsensä tuntenut Jari Ahola koki fyysistä kipua, kun näyttelijyys uhkasi jäädä pelkäksi unelmaksi

    Näyttelijän ura oli Jari Aholan elämää suurempi unelma.

    Kun Jari Aholan ahdistava pääsykoepuristus Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitokselle 90-luvun lopussa karahti kiville aivan kalkkiviivoilla, nuori mies menetti toivonsa satojen roolien täyteisestä tulevaisuudesta. Hän harkitsi jopa omien päiviensä päättämistä. Itkuista puhelua äidille seurasi kuitenkin orastaneen Turan tärkeimpien mentorien tsemppaukset, joiden voimalla kapinallinen poika ponnisti ensiksi Teatterikorkeakouluun ja lopulta koko kansan rakastamaksi Mauno Pepposeksi Tampereen Työväen teatterin menestysmusikaalissa Vuonna 85.

  • Gasellien Päkä ja Hätä-Miikka: Tähdet ei sammu, ne kuluu loppuun

    Keskustelua artistien uupumisesta.

    "Hurja ajatus, ettei jaksa täyttää muiden ihmisten odotuksia ja oletuksia itsestään. Siinä on asiakaspalveluasenne viety aika pitkälle, jos oma persoona yrittää vastata ihmisten oletuksiin susta jatkuvasti." Gasellit-yhtyeen Miikka Niiranen ja Pekka Salminen, eli Hätä-Miikka ja Päkä, keskustelevat artistien uupumisesta.

  • Avaruusromua: Ajatuksista tekoihin!

    20-vuotias DiN-merkki on elektronisen musiikin merkkituote.

    Ian Boddy istuskelee pubissa. Istuu, miettii ja puhuu. Miettii ja puhuu lisää. Ollaan Newcastlessa Iso-Britanniassa. Eletään 1990-luvun loppua. Ian Boddylla on idea. Se on jännittävä, mutta samalla hieman vaarallinen ajatus. Hän aikoo perustaa levymerkin. "OIen ehkä vähän hullu", hän sanoo virne naamallaan. Nyt 20 vuotta myöhemmin hänen luotsaamansa DiN-merkki on kokeellisen ja elektronisen musiikin kansainvälinen merkkituote. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Toivo runoa, jossa piilee yllätys

    Yle Radio 1:ssä kuunnellaan toiverunoja.

    Tämän runon haluaisin kuulla –ohjelma toteuttaa yllättäviä runotoiveita. Haastamme sinut toivomaan runoa, joka yllättää: johon liittyy yllättävä tarina, rytmi, kielikuvia, aihe tai jonka mukana haluat lähettää yllättävän viestin maailmalle. Kenet sinä haluaisit yllättää runolla? Tämän runon haluaisin kuulla -ohjelma Yle Radio 1:ssä runon ja suven päivänä 6.7.

  • Testaa kuinka nolo netinkäyttäjä olet!

    Verkonkäyttösi paljastaa kuinka pihalla olet.

    Kehitys kehittyy ja kaikki muuttuu koko ajan. Vaikka kuinka yrittäisit olla perillä asioista, saatat silti epäonnistua. Tällä testillä voit testata oletko jo tippunut kärryiltä.

  • Avaruusromua: Se on vain hieman muuttunut

    Laurie Anderson teki omituisen laulun.

    1980-luvun alussa New Yorkin downtownissa elettiin jännittäviä aikoja. Performanssitaide ja monenlaiset poikkitaiteelliset kokeilut olivat alkaneet kerätä yhä suurempia yleisöjä, ja saada myös taiteellista tunnustusta. Eräs nuorista poikkitaiteilijoista oli Laurie Anderson. 1980-luvun alussa hän teki erään omituisen laulun, joka elää edelleen, hieman muotoaan muuttaneena. Toimittajana Jukka Mikkola.