Hyppää pääsisältöön

Nikke Ankara palaa lavoille uusien biisien myötä – ensimmäinen keikka kotikaupungissa

Paluustaan toukokuun alussa ilmoittanut Nikke Ankara tekee comeback-keikkansa kotiyleisönsä edessä Summer Upissa lauantaina 4. heinäkuuta.

Nikke Ankara // Kuva: JP Panttila

Nikke Ankaran paluukeikan myötä show'ssa tullaan kuulemaan myös täysin uutta musiikkia, sillä räppäri julkaisee keskiviikkona 27. toukokuuta Spotifyssa kaksi uutta kappaletta Koska sä eroot ja Leima, joiden viralliset musiikkivideot ilmestyvät perjantaina.

- Niin läheiset, ystävät kuin koko kotimainen hip hop -skene ovat iloisia ja helpottuneita siitä, että Nikke on taas kunnossa ja valmis astumaan yleisön eteen. Olemme hyvin otettuja hänen tahdostaan tehdä ensimmäinen paluukeikka Summer Upissa kotiyleisön edessä. Uskon, että lavalla tullaan näkemään Nikke energisempänä kuin koskaan aikaisemmin ja hienoa saada nähdä tätä lahjakkuutta jatkossakin, kommentoi festivaalijohtaja Martin Mustonen.

Nikke Ankaran lisäksi Summer Upissa nähdään jo julkaistuista esiintyjistä muun muassa Nicki Minaj (USA), Rae Sremmurd (USA), Elastinen, Robin, Kasmir, Mikael Gabriel, Brädi sekä ainutlaatuisia yhteiskeikkoja mukaan lukien JVG:n ja Tippa T:n yhteislive sekä Teflon Brothersin, Ruger Hauerin, Heikki Kuulan ja Paperi T:n yhteislive. Kaiken kaikkiaan viikonlopun aikana nähdään yli 40 genren kärkinimeä. Tapahtumaan odotetaan 30 000 kävijää neljännen kerran peräkkäin.