Hyppää pääsisältöön

Elektronimusiikki alkoi surista Ylessä jo 1950-luvulla

Äänitarkkailija Bengt Johanssonin kädet radiostudion äänipöydän ohjaimilla.
Äänitarkkailija Bengt Johanssonin kädet radiostudion äänipöydän ohjaimilla. Kuva: Yle kuvanauha äänipöytä

Suomalaiset radiokuuntelijat pääsivät jo varhain hämmästelemään sähkömusiikin futuristisia piippauksia ja kokeilevia hälykonserttoja. 1960-luvun myötä Yleisradiosta tuli elektronisen äänitaiteen tärkeä tukija ja työpaja, vaikka pioneerityötä tehtiinkin usein alkeellisissa oloissa.

Äänitaiteilija ja musiikkihistorioitsija Petri Kuljuntausta selvitti kotimaisen elektronisen musiikin vaiheita uraauurtavassa kirjassaan On/Off vuonna 2002. Seuraavassa esitellään Kuljuntaustan kirjassaan esille nostamia, Yleen liittyviä historiallisia merkkipaaluja.

1950-luvulla Yleisradio seurasi nykymusiikin virtauksia muun muassa radioyhtiöiden nauhavaihdon avulla.

Studiotekniikan parissa työskenteleviä houkuttivat uusien laitteiden tarjoamat mahdollisuudet äänenmuokkaukseen. Vuosikymmenen lopulla tehtiin ohjelmia esimerkiksi avaruuden äänistä ja äänitystekniikan taikatempuista.

Uuden musiikin asiaa edisti radion musiikkipäällikköjen suopea suhtautuminen. Virkaa vuonna 1958 hoitanut Kai Maasalo järjestikin aiheesta ensimmäisen radiokeskustelun, johon osallistui joukko eturivin säveltäjiä.

Maasalon ohjelmassa kuultiin näytteitä mm. Karlheinz Stockhausenin ja Luciano Berion teoksista. Lisäksi radion musiikkitarkkailijana toiminut säveltäjä Bengt Johansson esitteli sähkömusiikin ääniä ja sointeja.

Tämä musiikki on kuin filmiltä matkasta Marsiin.― Joonas Kokkonen 1958

Keskustelijoita pohditutti eniten, hyljeksikö elektroninen taide tunnetta. Johansson puolusti modernia musiikkia vankimmin, mutta monet muutkin pitivät kosmisilta kuulostavia soundeja vähintään mielenkiintoisina, ellei suorastaan "fantastisina".

Suomalaisen sähkötaiteen sarastus

Vuonna 1958 syntyi myös Suomen ensimmäinen sähköteos, kun eurooppalaisesta nykymusiikista innostunut lehtijournalisti Martti Vuorenjuuri toteutti radiosovituksensa Aldous Huxleyn antiutooppisesta romaanista Uljas uusi maailma.

Vuorenjuuren "akustisessa kompositiossa" oli erikoista, ettei siinä käytetty lainkaan elektronisesti synnytettyä musiikkia. Kaikki äänet – helikopteria ja ambulanssia myöten – muokattiin näyttelijöiden puheesta nopeuksia muuttamalla, kaiu'uttamalla, nauhalenkeillä, päällekkäisellä kopioinnilla ym.

Uljasta uutta maailmaa työstettiin uudessa kuunnelmastudio Iirossa yhteensä 2,5 kuukautta, mutta kooste voitiin lopulta esittää vain studioon kootuille kutsuvieraille.

Tekijänoikeusongelmien tähden ohjelman radiointi viivästyi aina vuoteen 1966, jolloin lähetettiin myös Vuorenjuuren oheinen esittely työstään.

Pioneerit studiossa ja portaikossa

Ensimmäinen kotimainen musiikkiteos, joka pohjautui puhtaasti elektronisesti tuotettuihin ääniin, kuultiin vuonna 1960, kun sähkömusiikkia jo radio-ohjelmissaan tunnetuksi tehnyt Bengt Johansson valmisti Kolme elektronista etydiään.

Ylellä ei tähän aikaan ollut mitään erillistä elektronisen musiikin yksikköä, ja Johansson pystyttikin työtään varten tilapäisen "studion" kokoamalla eri tarkkaamoista joukon äänigeneraattoreita, useita nauhureita sekä viisikanavaisen mikserin.

Työläästi syntyneet harjoitelmat merkitsivät kuitenkin suomalaisen sähkömusiikin lähtölaukausta, vaikka ne tyylillisesti olivatkin sidoksissa perinteisempään musiikkiin.

Draama oli erityisen kiitollinen alue uusille jännittäville soinneille. Sähköisen äänitaiteen kolmas merkittävä pioneerityö olikin Usko Meriläisen musiikki Eeva-Liisa Mannerin näytelmään Eros ja Psykhe. Orkesteriosuuksien lisäksi esityksessä käytettiin konkreettisiin ääniin perustuvaa nauhamusiikkia.

Huhuilin itse portaikossa tekstin taustaksi.― Usko Meriläinen kirjassa On/Off 2002

Meriläinen työsti musiikkinsa vielä primitiivisemmissä olosuhteissa kuin Johansson: omalla vaatimattomalla itäsaksalaisella magnetofonillaan, jonka nauhoja hän leikkeli keittiösaksilla.

Materiaalina oli radiovastaanottimen häiriöääniä, kerrostalon rappukäytävässä nauhoitettua ääntelyä ja lasten laulua, koiran haukuntaa jne. Teos ensiesitettiin kuunnelmana toukokuussa 1963.

Elektronitaidetta arki- ja tilaustöinä

Tähän aikaan elettiin muutenkin suomalaisen elektronisen musiikin virkeintä kautta. Lajin merkittäviksi tekijöiksi nousivat muun muassa "Suomen radikaaleimmaksi säveltäjäksi" tituleerattu Otto Donner, visionäärinen soitinrakentaja Erkki Kurenniemi sekä säveltäjä ja arvostelija Erkki Salmenhaara. Kaikki tekivät myös yhteistyötä Ylen kanssa.

Vuonna 1963 julkisti ensimmäiset sähkösävellyksensä niin ikään Reijo Jyrkiäinen, joka siviilissä toimi Ylen äänitarkkailijana. Arkityö tarjosi ihanteelliset mahdollisuudet teknisten laitteiden ja tehostearkiston käyttöön.

Jyrkiäinen oli tärkeä radiofonian kehittäjä, teki ohjelmia elektronisesta musiikista ja avusti muitakin säveltäjiä Ylen tekniikan käytössä.

Julkisuudessa puhuttiin jopa Jyrkiäisen Ylessä pyörittämästä "elektronisen musiikin studiosta", mutta todellisuudessa hänkin joutui nauhasävellyksiään varten haalimaan tarvittavat laitteet talon eri tarkkaamoista.

Jyrkiäisen elektronisista siniäänistä ja kohinoista koostama tilausteos Idiopostic I kuultiin Radion nykymusiikin päivillä lokakuussa 1963.

Idiopostic on hienoimpia saavutuksia suomalaisen sähkömusiikin alkutaipaleella.― Petri Kuljuntausta: On/Off 2002

Yle oli aloittanut konserttisarjan vuotta aiemmin ja toi modernia musiikkia esiin myös Musica Nova -tapahtumissaan. Vuonna 1967 Yle järjesti Jyrkiäisen johdolla erityiset tietokonemusiikin päivät.

Jyrkiäisen tavoin Erkki Salmenhaara esitteli nykymusiikin suuntauksia lukuisissa radio-ohjelmissaan 1960-luvun alkuvuosista alkaen.

Elektroniakustisen musiikin isoin aalto laantui vuosikymmenen puoliväliin tultaessa, mutta Salmenhaara teki laajahkoja sähkötöitä tämän jälkeenkin. Lajin harrastukselle Suomessa olivat olennaisia Ylen tilaustyöt, kuten esimerkiksi vuonna 1970 lähetetty tv-ohjelma Maan aurinko.

Ekologia-aiheinen Maan aurinko tuotettiin yhteistyössä Unescon kanssa. Puolituntinen ohjelma on miltei läpisävelletty. Musiikki koostuu runsaasta kahdestakymmenestä, yleensä alle minuutin mittaisesta elektronimusiikkikatkelmasta.

Soundeja asiaan ja viihteeseen

Radio viljeli outoja ääniä huomattavasti televisiota ahkerammin. Etenkin 1960-luvun lopulla niillä ryyditettiin kuunnelmien lisäksi monia puheohjelmiakin.

Muun muassa Kari Rydman, joka oli kuulunut 1960-luvun alun radikaaliin säveltäjäpolveen, opasti radiolaisia uudenlaisten äänimaailmojen rakentamisessa.

Radion kokeilut olivat joskus hilpeitäkin. Muuan niistä oli Vuokko Jarvan valoa ja aurinkoa käsitellyt asiaohjelma, johon Rydman valmisti varsin avantgardistisen musiikkitaustan.

Ohjelmassa luettiin muinaisesta mytologiasta kertovia tekstejä sähköisesti muokattujen äänien säestyksellä. Yksi lukijoista oli tuolloinen Ylen toimittaja Paavo Väyrynen.


1960-luvun alun johtava nimi Otto Donner valmisti vuosikymmenen puolivälin jälkeen sähkömusiikkia lähinnä elokuvien ja monien kuunnelmien tarpeisiin. Hänen elektronisin teoksensa sitten 1960-luvun kiihkeimpien vuosien oli radiofoninen dramatisointi Vihreä eläin.

Luonnonsuojeluaiheiseen Marja Vesterisen tekstiin perustuva ohjelma voitti kokeellisten viihdeohjelmien Prix Jean Antoine -palkinnon Monacossa vuonna 1971. Donner hyödynsi musiikissaan Erkki Kurenniemen Sähkökvartetti- ja DIMI-soittimia.

Kokeellisuus järjestäytyy

Kokeellinen toiminta Ylessä perustui 1960-luvulla paljolti yksittäisten asianharrastajien intoon, jos kohta myös yhtiön oma luonne kulttuurilaitoksena mahdollisti verrattain kummallisetkin kokeilut sen suojissa.

1960-luvun lopulla elektronimusiikista kiinnostuneille järjestettiin muutamina vuosina seminaareja. Vuonna 1970 Yle organisoi Elektrotapahtuman, jossa soi uusin uusi surina- ja piipitystaiteen saralta. Erkki Kurenniemi esitteli tilaisuudessa vastavalmistunutta DIMI-instrumenttiaan.

Vuosikymmenen taitteessa radion musiikkiosaston alaisuuteen perustettiin erityinen kokeellisen musiikin ryhmä, ja vuonna 1973 aloitti virallisesti toimintansa Ylen kokeilustudio.

Päätös kokeilustudiosta oli merkittävä, ja studio tuottikin seuraavien vuosikymmenten mittaan melkoisen osan suomalaisesta sähkömusiikista ja radiofonisista teoksista.

Toiminnan moottoreina olivat muun muassa Antero Honkanen, Jarmo Sermilä, Åke Andersson ja Pekka Sirén.

Antero Honkasen vuonna 1976 tekemä ohjelma Äänten äärillä oli eräänlainen yhteenveto äänitaiteen mahdollisuuksista ja työkentästä.

Sävellyksessä Ikuisuuden planeetta kaikki äänet on muokattu puheesta.Äänten äärillä 1976

Ohjelma kertoo äänimaailman erikoisuuksista, kuuntelutottumuksista, kokeellisesta kuunnelmatuotannosta ja äänten muokkaamisesta. "Radion mahtitekijä on äänellinen kuvittelumaailma", Honkanen toteaa.

Äänten äärillä kertasi myös eräitä radion erikoisimpia musiikki- ja draamakokeiluja vuosikymmenien varrelta – vuoden 1958 Uljaasta uudesta maailmasta 1970-luvun sukkapuikkokonserttoon.

Artikkelin lähteinä on käytetty Petri Kuljuntaustan kirjoja On/Off (Like 2002) ja First Wave (Like 2008), Jukka Ruohomäen artikkelia Pioneers And Explorers (Finnish Music Quarterly 3/1998) sekä Musiikin suunta -lehden teemanumeroa 3/2013. Viimemainittuun sisältyy mm. Pekka Sirénin artikkeli Kokeellisesta toiminnasta YLE:ssä.

Kommentit
  • Unelmien maa rakennettiin Norjaan öljyrahalla, ihmishengillä ja ympäristötuhoilla

    Norjan vaiheikas öljyhistoria synnytti menestyssarjan.

    Pohjanmerellä 1969 tehty ennätyssuuri öljylöytö käynnisti muutoksen, joka teki pienestä kalastajavaltiosta johtavan öljymaan. Uusi teollisuus ajoi Norjan yhteiskunnalliseen murrokseen, jota menestyssarja Unelmien maa (Lykkeland) kuvaa. Katastrofaalinen öljyvuoto ja yli sata ihmishenkeä vaatinut porauslautan kaatuminen muistuttivat norjalaisia, että öljyseikkailu ei ole pelkkää rahantuloa.

  • Hiihtokoulussa vedettiin sukset jalkaan ysäritunnelmissa

    Pikku Kakkosen hiihtokoulu opetti hiihdon saloihin.

    "Suk-suk-suk-sukset ja sau-sau-sau-sauvat" mukaan ja ladulle! Ysärimuotia ja -fiilistä tarjoileva Hiihtokoulu opetti lama-ajan lapsille hiihtämisen perusteita. Hiihtokoulu esitettiin Pikku Kakkosessa ensimmäistä kertaa vuonna 1996 ja sen oppeja voi katsoa nyt pysyvästi Areenasta.

  • ”Nyt sattu muuten Juhaa leukaan” – Kummelin Koistisen kootut kikkailut

    Legendaarinen ja hyväleukainen hätähousu vauhdissa.

    Juha Koistinen jos kuka on syntynyt muurahaisia housuissaan. Mies käyttää käytännössä kaiken vapaa-aikansakin holtittomaan kikkailuun ja heilumiseen. Maskuliinisella leukaluustolla varustettu veikkonen pitää kuitenkin koheltamisellaan työpaikkansa ilmapiirin keveänä. Timo Kahilaisen esittämän Koistisen kikkoja nähtiin Kummelissa vuosina 1993 sekä 1994.

  • Formulaliukua ja rokkia – Luisteluleikit Laura Lepistön, Valtter Virtasen ja muiden taitoluistelutähtien opastuksella

    Taitoluistelijat opettavat lapsille luistelua ja leikkejä.

    Miten sopii yhteen pingviinikävely ja luistelu? Taitoluistelijatähdet opettavat lapsille luistelua ja hauskoja leikkejä Pikku Kakkosen ja Suomen Taitoluisteluliiton ohjelmasarjassa vuodelta 2008. Luistimilla voi kokeilla vaikka formulaliukua, kisarokkia, merikotkahyppyjä tai rallijarrutusta. Luisteluoppaina ovat mm. Kiira Korpi, Laura Lepistö, Susanna Pöykiö ja Valtter Virtanen. Katsomisen jälkeen näitä temppuja voi lähteä jäälle testaamaan!

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto