Hyppää pääsisältöön

Mitä mieltä olet TJH87:n (feat. Guy Brown) kappaleesta Lost Into The Night?

Äänestä päivän Rytmibarometrikappaletta täällä.

Kuka? TJH87 feat. Guy Brown - Lost Into The Night

Mitä? Oulun Justice -vertauksen voi alkaa unohtaa TJH87:sta puhuttaessa, sillä Timo Juuti ja Hector 87 ovat onnistuneet luomaan jo oman musiikillisen maisemansa. Cheap Bad Moves, Dreadlock ja Good Life -kappaleistaan tutuksi tullu elektroduo viihtyy helposti tanssittavan ja tarttuvan musiikin pauloissa. Lost In To The Night on uutta materiaalia YleXPopissa TJH87:lta. Yhtye saapuu tänään Rytmibarometrivieraaksi esittelemään kappalettaan. Biisi tulee löytymään odoteltuta Lost Into The Night  EP:ltä, joka julkaistaan 30. päivä kesäkuuta.

Hä? Lost Into The Night -kappaleessa feattaa haikeaääninen australialaisartisti Guy Brown, jonka oma musiikillinen projekti kulkee nimellä Mammals. Aktia ei pidä kuitenkaan sekoittaa australialaiseen jo hajonneeseen Mammal -yhtyeeseen, tai amerikkalaiseen The Mammalsiin.