Hyppää pääsisältöön

Sopraanotähden debyyttilevy kuuluu kevään kohokohtiin

Jontsheva
Jontsheva jonstheva
Joskus leipääntyneinkin levyarvostelija suo itselleen oikeuden innostua, ja uskaltaa vielä myöntääkin sen, kuten nyt tulette kuulemaan. Sain nimittäin käsiini levyn, joka pyöri soittimessani useamman kerran ympäri ja puhki ennen kuin raaskin suoda sille analyyttistä korvaa.

Tämän kevään henkilökohtainen levykohokohtani on 33-vuotiaan ukrainalaissopraano Sonja Jontshevan debyyttilevy, jota ei kyllä uskoisi debyytiksi. Live-maailmassa, siis levyjen ulkopuolisessa todellisuudessa, Yoncheva on niittänyt mainetta muun muassa Metropolitanin Gildana ja Violettana, joten mistään uudesta levytähtösestä ei ole kyse.

Barokkilaulajana aloittaneen ja sittemmin romanttiseen oopperaan siirtyneen Jontshevan äänessä yhdistyvät kummankin tyylin hyveet. Siinä on karismaa, tulkinnassa kuuluu kokemus ja lausunnassa syvä ymmärrys tekstin sisällöstä ja vivahteista.

Häiriötekijät puuttuvat oikeastaan kokonaan, mikä tekee kuuntelemisesta helppoa. Jontshevaa vähäisempi kuparikurkku tai vain suurenmoisella lavaolemuksellaan ratsastava diiva fuskaisi ylös menot portamentolla ja sinne päästyään alkaisi kuumeisesti hakea kohdesäveltä valtavalla vibratolla, mutta Jontsheva osuu ykkösellä maaliin olematta kuitenkaan kulmikas. Myös hänen ylä-äänensä väräjävät pehmeästi kuin kolibrin siiveniskut; tuskin havaittavasti, mutta ilmavuuden kannalta olennaisesti.

Jontshevan ohjelmistovalinta on hänelle suosiollinen, tai oikeammin: hän tekee siitä itselleen suosiollisen omaa taitavuuttaan. Levyn teemana olevat Pariisissa kantaesitetyt tai sinne sijoitetut oopperat 1800–luvun puolesta välistä vuosisadan loppuun rakentavat sopivan tiheätunnelmaiset raamit Jonsthevalle. Lemmenasiain raastavuus ja kuolon vääjäämättömyys muodokkaine mollimelodioineen luovat sankaritarten tunneroihuille synkän tulisijan, johon Jontshevan ilmeikäs äänenväri heittää polttonestettä tarkkaan säädetyllä paineella. Silloin harvoin, kun Jontsheva joutuu pinnistämään, esimerkiksi Gounod’n paikoin liian matalalta koukkaavassa Saphon aariassa, kuulostaa pienoinen puristeisuuskin tulkinnalta, ei pyristelyltä pakon edessä.

Kun solisti on näin valovoimainen, jää Orquestra de la Comunitat Valenciana Frédéric Chaslinin johdolla lähinnä tyhjiä hetkiä paikkaavaksi sideharsoksi siitä huolimatta, että soitossa kaikki on kohdillaan ja kuulostaa korrektilta. Baritoni Étienne Dupuis vierailee Thaïsin aariassa tarpeeksi värittömästi ja tenori Celso Albelo käy luikauttamassa pari alavireistä virkettä Violettan aariassa niin, ettei tämän kokonaisuuden valtiattaruus tule kyseenalaistetuksi. Lieneekö tässä Anna Netrebkolle seuraaja?

(Paris, mon Amour: mm. Jules Massenet, Charles Gounod, Jacques Offenbach. Sonya Yoncheva, soprano. Étienne Dupuis, baritoni; Celso Albelo, tenori; Orquesta de la Comunitat Valenciana, johtaa Fréderic Chasin. Sony 88875017202)

Kuuntele Uudet levyt 29.5.2015. Toimittajana Jaani Länsiö.

Kommentit
  • Eero Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Säveltäjä Eero Hämeenniemen (s. 1951) itsenäisen ajattelun tulokset ovat viime vuosikymmenten aikana löytäneet muotonsa niin soivassa ja kuin kirjallisessakin muodossa. Tällä kertaa puhuu muusikko Hämeenniemi, jonka pianoimprovisaatiot heijastelevat muun muassa jazz-, gospel-, barokki- ja karnaattista musiikkia.

  • Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Säveltäjä Erkki Melartinin (1875–1937) musiikkia ei äänitteillä tai konsertiohjelmistoissa liian usein vastaan tule. Tämä on tietysti harmillista, koska Melartinin herkkävireistä äänistöä kuulisi mielellään enemmänkin. Melartin hehkui etenkin orkesterisäveltäjänä, mutta muutakin kiinnostavaa hänen tuotannostaan löytyy.

  • Seitakuoro juhlii ensitaltoinneilla

    Seitakuoro juhlistaa neljällä uudella ensitaltoinnilla

    Rovaniemellä toimiva Seitakuoro on yksi pohjoisen tärkeistä kulttuuritoimijoista ja lappilaisen identiteetin ylläpitäjistä. Kadri Joametsin johtaman kokoonpanon uusin julkaisu huipentaa kymmenen vuotta sitten alkaneen Lappi-trilogian. Edeltävillä levyillä soi pääosin vuosien varrella kuoron konserteissa tutuksi tullut ohjelmisto.

  • Signe kurottelee lupaavasti mahdollisuuksien maailmassa

    Signe kurottelee lupaavasti mahdollisuuksien maailmassa

    Signe (laulajat Josefiina Vannesluoma, Riikka Keränen ja Selma Savolainen, sekä kontrabasisti Kaisa Mäensivu) jatkaa oman ilmaisunsa laajentamista ja kehittämistä. Ryhmän debyytillä liikuttiin tyylillisesti etenkin jazzin maailmassa. Uusimmalla, kolmen albumin kokonaisuuden ensimmäisellä osalla yhtye kurottelee uusien teosten myötä kohti aiemmin kartoittamattomia ilmaisualueita.