Petteri Riikonen
Yle
Saaristossa elämä saattaa olla karua ja työtäkään ei löydy helposti. Myös tavara- ja henkilökuljetukset luovat paikallisille haasteita. Tavataan taas -ohjelmassa tutustutaan Rosalan ja Hiittisen saaristokyliin sekä niiden asukkaisiin.
Saaristolaisten ainoa yhdysside mantereeseen kulkee meren kautta. Yhteysaluksena toimii pienikokoinen yhteyslautta M/S Rosala, joka kulkee väliä Kasnäs-Rosala, mutta talven kovina pakkasina sekään ei kulje ja liikkuminen mantereelta saareen suoritetaan jäiden päällä. Rosalan ja Hiittisen välinen etäisyys on noin kymmenen kilometriä. Hiittisten kirkonkylää ja Rosalaa yhdistää soratie ja pieni silta.
Hiittisillä sekä Rosalalla ovat pitkät perinteet. Asutusta on ollut jo viikinkiajalta lähtien. Hiittisten kylältä löytyy myös Suomen toiseksi vanhin säilynyt puinen ristikirkko, joka on valmistunut vuonna 1686.
Ohjelmassa kerrotaan saarten erikoisesta ikärakenteesta; 30–50-vuotiaiden ikäryhmä puuttuu saarelta täysin. Vaikka saaret kuuluvat kehitysalueiden lisätuki aluevyöhykkeeseen, se ei ole estänyt asukkaita muuttamasta pois.
Paikallisen pankkitoimihenkilön mukaan nuorten on vaikeaa löytää varsinaista kuukausipalkkaista työtä, joten heidän tulee työllistää itse itsensä. Tyypilliseksi elinkeinoksi saarella hän mainitsee muun muassa kalastuksen, kaupan ylläpitämisen ja veneiden kanssa työskentelyn.
Vivian Söderström työllistää itsensä kotiavustajana, joka auttaa saaren vanhempia asukkaita. Tämä onkin erittäin tärkeää työtä, sillä vanhukset tarvitsevat apua arkiasioissa ja valitettavan usein heidän omaisensa ovat muuttaneet mantereelle.
Hyvää ja arvokasta silakkaa syötetään eläimille rehuna, kun se ei ihmisille kelpaa.
"Meri on saaristolaisten vilja-aitta ja kalastus muodostaa tämänkin saaren peruselinkeinon, joka on kuitenkin uhattuna, Nuoria kun ei kalastajan ammatti tunnu houkuttelevan, vaikka työtä riittäisi", kertoo ohjelman selostaja.
Paikallisen kalastajan mielipiteet ammatista eivät ole mairittelevia. "Työ on raskasta, merellä on kylmää, pimeää sekä kurjaa. Mutta sen on vain pakko kelvata". Kalastaminen tuo leivän pöytään mutta se on kausiluontoista. Hän kertoo kalastavansa noin kahdeksan kuukautta vuodesta. Talvella jäät estävät kalojen kaupallisen narraamisen, joten silloin ei juurikaan tuloja ole.
Ohjelmassa kerrotaan, että kalan arvostus koetaan saarella kielteisenä. "Esimerkiksi hyvää ja arvokasta silakkaa syötetään eläimille rehuna, kun se ei ihmisille kelpaa. Ohjelmantekijöille se tosin maistui."
Maanviljelyä ei pidetä saaristossa kannattavana toimintana, vaikka joidenkin asukkaiden mielestä saarten eteläisen sijainnin vuoksi erikoisviljelylle olisi mahdollisuus. Peltojen pinta-alat ovat pienet ja karjaa on vähän. Koko saarella on vain muutama lypsylehmä ja pääosin maanviljely on omavaraista.
Jos ei olisi kesiä, ei olisi kauppaakaan.
Saaristokauppiaat Mats ja Britt-Marie Wilson kertovat kaupankäynnin olevan kelvollista kesällä, mutta talvella on hiljaisempaa. Kyläkaupan kerrotaan olevan myös tärkeä kohtauspaikka paikallisille, jotka tulevat sinne tapaamaan toisiaan.
Telakanpitäjä on optimistinen. Hän on paluumuuttajia, joka toiminut yrittäjänä kolme vuotta. Hänen mukaansa ihminen, jolla löytyy halua yrittää, pärjää saarella oikein mukavasti.
Ohjelmassa tutustutaan myös saaren kyläkouluun, jossa toimii yksi opettaja ja yhdeksän oppilasta. Opettaja Paula Wilsonin mukaan järjestely toimii hyvin. "Tämä on hyvä koulumuoto, koska täällä voi harjoittaa yksilökeskeistä opetusta. Jokaiselle oppilaalle jää hyvin aikaa ja täten he tuntevat itsensä tärkeiksi". Koululla on myös tärkeä asema koko kyläyhteisön kannalta. Siellä pidetään jumalanpalveluksia, lääkärin vastaanottoa, kokouksia sekä juhlia. Tulevaisuuden kannalta Wilson näkee tärkeänä sen, että nuoret kouluttautuisivat sellaisille aloille, jotka soveltuvat saaristoon.
Ohjelma sisältää ruotsinkielisiä haastatteluita, joihin ei ole käännöstekstejä.
Saaristolaisten elämää kuvina
