YleX esittelee kaikki kaksikymmentä Kesäkumibiisiä juhlavuoden kunniaksi päivittäisessä juttusarjassa. Vuonna 1997 Kesäkumibiisinä soi Nuoret kemistit ja Nylon Beat -yhtyeiden yhteisbiisi Kesägummitus.
Mystinen, yhden kappaleen julkaissut Nuoret kemistit -yhtye koottiin huhujen mukaan Apulannanja Juustopäidenjäsenistä. Kesägummitus-kappaleen julkaisemisesta on kahdeksantoista vuotta aikaa, mutta Toni Wirtanen ei tahdo vieläkään paljastaa liikaa biisin taustoista.
- Olisihan se helppoa lähteä leikkaamaan huhulta siipiä, mutta emmehän me halua tietää totuttaa. Nuoret kemistit oli vaikutusvaltainen ryhmä taiteen ja kulttuurin vaikuttajia, media-anarkisteja ja harmaita eminenssejä, Wirtanen sanoo.
Vuonna 1997:
TV Nelonen aloittaa toimintansa Suomessa, Timo Soini siirtyy perussuomalaisten puoluesihteeristä puheenjohtajaksi ja Titanic saa Suomen ensi-iltansa.
Vuoden 1997 kesä oli Apulannalle vauhdikasta aikaa. Yhtye oli juuri julkaissut menestyneen Kolme-albumin ja bändi oli kovassa nousukiidossa. Wirtanen myöntää, ettei seksivalistuskampanjaan osallistuminen sopinut bändin julkiseen imagoon.
- Siihen aikaan me punkrockia vääntäneet henkilöt olimme aika sormi hanurissa sen oman uskottavuuden kanssa.
Wirtanen kehuu Kesägummitus-kappaletta raikkaaksi pop-punk rallatukseksi, muttei ota biisin sävellystyötä nimiinsä. Kuka vuoti julkisuuteen väitteet Apulannan ja Juustopäiden Kesäkumibiisistä?
- Nylon Beatin tytöt esittivät tästä aikanaan jonkun näkemyksen. Sitkeässä roikkuvat huhut, Wirtanen sanoo.
Onko se Toni? Kuuntele alta.
YleX esittelee kaikki kaksikymmentä Kesäkumibiisiä juhlavuoden kunniaksi päivittäisessä juttusarjassa. Seuraa kumien tarinaa täältä! Juhannusaattona 19. kesäkuuta YleX soittaa kaikki Kesäkumibiisit Sofia Thurénin juontamassa 20-vuotisjuhlalähetyksessä klo 15–17.