Hyppää pääsisältöön

Parasta aikaa: Hymyile

Menneenä viikonloppuna jaettiin todistusten ja stipendien lisäksi hymypoika- tai hymytyttöpatsaita. Tämä perinteinen tunnustuspalkinto reilusta ja ystävällisestä toiminnasta kouluyhteisössä äänestetään luokkatovereiden toimesta. Patsaat ovat olleet palkintona Suomen kouluissa aina 50-luvulta lähtien. Mutta mistä hymyilemisessä on ylipäätään kysymys? Miksi siihen kannustetaan?

Hymy tunnistetaan nopeammin kuin muut perusilmeet. Se on universaalia kieltä, joka ymmärretään kielestä, kulttuurista ha kansallisuudesta huolimatta. Se välittyy ihmisen ääneen asti, eli me kykenemme myös kuulemaan hymyn. Kasvojen ilmeet ovat osittain synnynnäisiä ja osittain vuorovaikutuksessa opittuja. Jo parikuinen vauva hymyilee nähdessään esimerkiksi omat vanhempansa.

Boligisti Aino Venna ohjelmassa Parasta aikaa
Boligisti Aino Venna ohjelmassa Parasta aikaa Kuva: Emmi Jormalainen parasta aikaa

Nykyään positiivisuudesta ja myönteisestä ajattelusta puhutaan paljon: “Ajattele myönteisesti. Hymyile! Positiivisesti asioihin ja elämään suhtautuvan on helpompi päästä päämääräänsä. Myönteisten tunteiden vallassa toiminta on sujuvaa ja helppoa ja niin edelleen”. Näin kannustavat valtiovalta, itsehoito-oppaat ja konsultit. Se tuntuu paikoin hieman uuvuttavalta.

Me suomalaiset olemme luontaisesti totista kansaa, emmekä me hymyile herkästi, varsinkaan vieraille. Suu virneessä kulkevaa on pidetty perinteisesti hieman höyrähtäneenä ja harvassa kielessä löytyy termi tyhjän nauraja. Myös liikaa hammaskalustoa paljastaviin kauppamiehiin on suhtauduttu varauksella kuten muihinkin tuntemattomiin ihmisiin. Eli syy vakavaan katsantoomme on vankasti sosiaalishistoriallinen. Olemme tavallaan syyntakeettomia!

Vaikka itse olen kova hymyilemään ystävien keskelle, tuntuu uppo-oudoille ihmisille hymyily tungettelevalta.

Varaamme hymymme perheelle ja lähipiirillemme ja osa meistä säilöö hymyn kotiin myös työpaikalta. Venäläiseen työkulttuuriin hymy ei kuulu olenkaan. Kun suoritetaan tärkeää tehtävää, hymy pysyy poissa, ellei vastaan kävele tuttu ihminen.

Vaikka itse olen kova hymyilemään ystävien keskelle, tuntuu uppo-oudoille ihmisille hymyily tungettelevalta. Lapset ja koirat ovat tähän poikkeus ja olenkin kutsunut itseäni pitkään “koirille hymyilijäksi”. Ne harvemmin ajattelevat, että minulla on ketunhäntä kainalossa tai että olen kauppaamassa mitään.

Hymyä tuputtavien konsulttien tueksi astuu kuitenkin tiede. Toisen ihmisen hymyn näkeminen stimuloi sydäntä ja aivoja jopa paremmin kuin suklaan syöminen.

Näiden kovien aikojen ja koventuvien arvojen keskellä ei aina löydy syytä aitoon hymyyn. Tästäkään ei tarvitse huolehtia, avuksi tulee jälleen tiede. Se kertoo, että aivojamme voi huijata sangen helposti. Riittää, että hymylihaksesi aktivoituvat kasvoissa niin aivosi luulevat, että jossakin on jotain hymyilyttävä ja alkavat varustautua hymyilyttävään olotilaan.

Vaikka kyseessä on huijaus, se toimii. Eli tässä kohtaa amerikkalaisten lanseeraama Fake it until You make it –lausahdus pitää paikkaansa. Hymyile, kunnes sinua hymyilyttää! Apuna voi käyttää vaikkapa kynää etuhampaiden välissä. Tämä kikka riittää aivojemme puijaamiseen. Miten ihmeellistä! Pitääkin muistaa varata kynä taskuun alkavaa hallituskautta varten!

Nyt vakavat kotiharjoitukset käyntiin ja mielialaa korkeuksiin kesän kunniaksi!

Teksti: Aino Venna

Lue myös - yle.fi:stä poimittua