Hyppää pääsisältöön

”Kun Klamydia jakaa kortsuja, kaikilla on hymy herkässä” – puujalkabiisi myi kultaa ja jäi ihmisten mieleen

YleX esittelee kaikki kaksikymmentä Kesäkumibiisiä juhlavuoden kunniaksi päivittäisessä juttusarjassa. Vuonna 1998 Kesäkumibiisinä soi Klamydian Onnesta soikeena.

Klamydia

Huumoripitoisesta punkista tunnettu vaasalaisyhtye Klamydia jakoi seksivalistusta ja kondomeja nuorisolle kesällä 1998. Bändin keulahahmo Vesku Jokinen muistaa, että Kesäkumibiisi Onnesta soikeena toimi hienosti festaribiisinä.

Vuonna 1998:

Nykytaiteen museo Kiasma avataan Helsingin keskustaan, Suomenlinna täyttää 250 vuotta ja Tiibetin hengellinen johtaja Dalai-lama saapuu vierailulle Suomeen.

- Paiskattiin nuorisolle kortsuja lavalta. Siellä näkyi kiimaa poikien ja tyttöjen silmissä, Jokinen kertoo.

Onnesta soikeena on historian kolmas Kesäkumibiisi, eikä kappaleen sanoituksissa kierrellä turhaan itse aihetta. 

Mä tein ratkaisun aika terveellisen,
hoidin Kesäkumeja paketillisen
Onnesta soikeena mä tupatarkastin
sun eteisen ja peräkammarin
, kappaleessa lauletaan.

Jokinen sanoo, että biisin sanoitukset syntyivät puolessa tunnissa. Klamydialla on paljon seksiaiheisia kappaleita, joten Kesäkumibiisin säveltäminen oli muusikolle helppoa.

- Jos ruvetaan laulamaan Kesäkumista, siinä lauletaan panemisesta ja sanotaan, että kannattaa suojata itsensä, kun menee panemaan. Vähän hienommin sanoin tietysti.

Monia nauratti sukupuolitaudin mukaan nimetyn yhtyeen antama seksivalistus. Jokinen ei kuitenkaan muista, että asiasta olisi erityisesti väännetty huumoria.

- Mutta kun Klamydia jakaa kortsuja, tietysti kaikilla oli vähän hymy herkässä, Jokinen sanoo.

Kaikkien aikojen Kesäkumibiisi

Kapple on kaupallisesti Klamydian menestyneimpiä biisejä. Yhtyeen lähes kolmekymmenvuotisen historian aikana ainoastaan Kosketus- ja Perseeseen-sinkut ovat ylittäneet Onnesta soikeena -kappaleen myyntiluvut.

Seitsemäntoista vuotta vanha biisi muistetaan yhä myös yleisön keskuudessa. Kun YleX vuonna 2013 järjesti Kaikkien aikojen kesäkumibiisi -äänestyksen, Klamydian Onnesta soikeena voitti kisan ylivoimaisesti.

- Totta kai se tuntui hyvältä, kiva kun jengille kolisi. Tietysti se vähän yllättää, kun ei Klamydia ole YleX:n kuulijakunnan suurin suosikki, Jokinen sanoo.

Kuuntele kappale alta! Klamydia: Onnesta soikeena
YleX esittelee kaikki kaksikymmentä Kesäkumibiisiä juhlavuoden kunniaksi päivittäisessä juttusarjassa. Seuraa kumien tarinaa täältä! Juhannusaattona 19. kesäkuuta YleX soittaa kaikki Kesäkumiibiisit Sofia Thurénin juontamassa 20-vuotisjuhlalähetyksessä klo 15–17.