Hyppää pääsisältöön

Kunhan se ei maksa!

Otso Kantokorpi
Otso Kantokorpi Kuva: Yle/Jyrki Valkama kultakuume,kolumnistit,kriitikot

Olemme viime vuosina tottuneet käyttämään käsitettä ’fundamentalismi’ arkikielemme osana. Useimmiten sillä viitataan uskontoon – ja uskonnosta se on peräisinkin: 1880-luvulla alkoi Yhdysvalloissa liikehdintä, jossa korostettiin Raamatun erehtymättömyyttä.

Kristinuskon sijaan puhumme kuitenkin enemmän islamilaisesta fundamentalismista, jota pidetään yhtenä länsimaisen sivistyksen suurimmista uhista. Latinan ’perustusta’ ja ’pohjaa’ merkitsevällä sanalla (fundamentum) viitataan ideologiaan, joka lähtee siitä olettamuksesta, että jokin ajatusten lähde on erehtymätön ja täydellinen – esimerkkeinä Raamattu ja Koraani.

Viime vuosina on puhuttu myös ’talousfundamentalismista’, jonka jotkut piirit kokevat myös yhtenä länsimaisen sivistyksen suurimmista uhista. Pahin uhka lienee siinä, että koko inhimillinen elämä alistetaan vain taloudelle.

Mitä käytännönläheistä on ideologiassa, jossa ensin huomioidaan taloudelliset realiteetit ja vasta sitten realiteetit.

Monen mielestä pitäisi olla juuri toisinpäin. Talousmetafysiikan kritiikistä väitellyt Jakke Holvas on todennut: ”Nimenomaan talouden avulla poliitikot luokittelevat eri vaihtoehdot realistisiksi tai epärealistisiksi. Tätä perustellaan pragmaattisuudella, käytännönläheisyydellä. Voi kuitenkin kysyä, mitä käytännönläheistä on ideologiassa, jossa ensin huomioidaan taloudelliset realiteetit ja vasta sitten realiteetit.”

Fundamentalistit ovat yleensä taidokkaita retoriikan käyttäjiä. Talousfundamentalistit käyttävät usein esimerkiksi ilmaisua ’vastuullinen talouspolitiikka’. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että minunkaltaisiani ihmisiä, joita kiinnostavat enemmän muut kuin talouteen liittyvät elämänarvot, nimitetään selvästikin – joskin ovelan peitellysti – vastuuttomiksi.

Fundamentalismiin liittyy usein moraalinen dualismi: todellisuuden jako hyvään ja pahaan. Vastuullisiksi (= hyvä) itseään nimittävät ihmiset antavat samalla implisiittisesti ymmärtää, että asioista toisin ajattelevat ihmiset ovat vastuuttomia (= paha).

Toisin ajattelevat ihmiset ovat vastuuttomia.

Talousfundamentalismi ei perustuu mihinkään yksittäiseen kirjaan. Talousfundamentalismin ajatusten peruslähteenä ovat pikemminkin raha ja ennen kaikkea sitä liikuttavat markkinat. Markkinavoimat koetaan erehtymättömyyden lähteeksi: markkinat korjaavat itseään, kunhan niitä ei säädellä liikaa, kunhan niillä on vapaus.

Myös taiteilijat vannovat vapauden nimeen. Onpa tämä vapaus jopa kirjattu perustuslakiimmekin. Perustuslain sivistyksellisiä oikeuksia koskevassa 16. pykälässä todetaan: ”Tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaus on turvattu.” On siis yksi lause, jonka varaan voisi perustaa taidefundamentalistisen liikehdinnän, onhan se laki, jossa esiintyy nimenomaan sana ’perustus’ (fundamentum).

Olemme kuitenkin nähneet satoja vuosia, että niin monella taholla on ollut niin erilaisia tulkintoja yhden lähteen – vaikkapa Raamatun ja Koraanin – perustotuuksista, että sadat miljoonat ihmiset ovat joutuneet menettämään henkensä. Raamatun ja Koraanin musta kirja olisi kammottavaa luettavaa.

Pelkästään yhden peruslauseen tulkinta ja täytäntöönpano nykymaailmassa on mahdottoman tuntuinen urakka. Mitä on taide? Kenellä on valta määritellä se? Mitä on vapaus? Onko kyse negatiivisesta vai positiivisesta vapaudesta: vapaudesta jostakin vai vapaudesta johonkin. Talousfundamentalistit liputtavat todennäköisesti negatiivisen vapauden puolesta.

Heille vapaus on vapautta yhteiskunnan instituutioiden säätelystä. Taidefundamentalistit – jos heitä olisi – liputtaisivat puolestaan positiivisen vapauden puolesta. Heille kyse olisi siitä, että yhteiskunnan tehtävä on mahdollistaa taiteen vapauden toteutuminen.

Mitä on se ’turvaaminen’, johon valtiolla perustuslain mukaan on velvollisuus? Miten turvaaminen on varmistettava käytännön toimenpiteillä? Yksi valtion keskeisimmistä turvaamistavoista on tietenkin laki. Meillä onkin säädetty useita lakeja, jotka liittyvät taiteen ja kulttuurin demokraattiseen saatavuuteen ja sen turvaamiseen.

Yksi näistä on esimerkiksi Laki kuntien kulttuuritoiminnasta. Sen ensimmäisessä pykälässä todetaan: ”Kunnan tehtävänä on edistää, tukea ja järjestää kulttuuritoimintaa kunnassa. Kunnan tehtävänä on myös järjestää kunnan asukkaille mahdollisuuksia taiteen perusopetukseen sekä harrastusta tukevaan opetukseen taiteen eri aloilla.”

Kunnat eivät ole velvollisia noudattamaan mainituissa laeissa tai niiden nojalla annetuissa asetuksissa säädettyjä velvoitteita .

Taas pitää esittää kysymyksiä: Mitä ovat ’edistäminen’, ’tukeminen’ ja ’järjestäminen’? Vai pitääkö sittenkään? Laki kuntien kulttuuritoiminnasta kuuluu nimittäin 13 muun lain tavoin joukkoon, josta uusi strateginen hallitusohjelma sisältää oudon toteamuksen: ”Kunnat eivät ole velvollisia noudattamaan mainituissa laeissa tai niiden nojalla annetuissa asetuksissa säädettyjä velvoitteita tai suosituksissa mainittuja menettelytapoja palveluiden toteuttamiseksi.”

Tämä lienee liberalismille ominaisen negatiivisen vapauden riemuvoitto: ”Tehkää ihan mitä haluatte. Kunhan se ei maksa mitään.”

Kommentit
  • Onko rivous uusi musta?

    Rivot jutut huvittavat, koska ne ovat tabu.

    Äitini korvat menevät välittömästi lukkoon, jos hän kuulee v-sanan. Hän ei hyväksy kiroilua tai alapääjuttuja lainkaan. Monille muillekin hänen sukupolvensa edustajalle tämä tabu on ehdoton. Hänen mukaansa törkeyksiä ja rivoa kieltä kuulee yhä useammin ja kaikkialla. Toisaalta monet nauttivat tabujen rikkomisesta. Kielletty kiinnostaa, estottomuus ja häpeästä vapautuminen tuottaa mielihyvää.

  • Avaruusromua: Musiikki on kummallinen asia!

    Musiikki virkistää aivoja.

    Kummallista on se, miten me vastaanotamme musiikkia ja miten se vaikuttaa meihin. Musiikkia kuuntelevan ihmisen aineenvaihdunta ja aivojen verenkierto vilkastuvat. Musiikki vaikuttaa hengitykseen, lihasjännitykseen, verenpaineeseen, pulssiin, ihon sähkönjohtavuuteen sekä elimistön hormonipitoisuuteen. Kiinnostavaa on se, kuinka moneen paikkaan hermoimpulsseiksi muuttuneet äänet kulkevat meidän aivoissamme. Musiikki virkistää aivoja. Kokeillaanko? Toimittajana Jukka Mikkola.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri