Millaiset lapsuusvuodet ja nuoruuskokemukset sytyttävät innon tutkia nuoruutta? Nuorisotutkimuksen professori Tommi Hoikkala vaihtoi itse suuntaa monta kertaa. Hän kaasutti Vespallaan Munkkiniemen snobien rinnalla ja hurmaantui lukioluokan ihanista anarko-marxistimimmeistä. Mitä hän ajattelee biletysvuosistaan ja maailmantuskavuosistaan nyt, 62-vuotiaana?
Huhtikuussa 1953 herra ja rouva Hoikkala lähtivät synnyttämään Helsingin Bulevardille, yksityissairaalaan, mutta poika ei suostunut vielä maailmaan. Sairaalamaksut olivat kalliita ja muutaman päivän odottelun jälkeen perhe palasi kotiin, jossa Laila-täti oli hoitamassa pientä isosiskoa. Heti seuraavana yönä synnytys käynnistyi kotona ja faija Hoikkala meni paniikkiin. Täti ja tuleva isä säntäsivät etsimään naapurustosta apua. Hakureissu kesti kauan. Äiti synnytti lopulta poikansa aivan yksin, omassa keittiössään.
Äiti synnytti minut keittiössä, yksin.
— Minulle on kerrottu, että me oltiin äidin kanssa kahdestaan ainakin pari pitkää tuntia. Olimme henkitoreissa kumpikin. Naapurista löytyi lopulta puolalaissyntyinen mies, joka oli kotimaassaan avustanut lampaiden poikimisessa. Tämä lammaskätilö, Sapo nimeltään, leikkasi minun napanuorani.
Isä oli evakko Koivistolta, äiti taas ummikko ruotsinkielinen Länsi-Suomesta, Tenholasta. Perheen kotiseutua oli Repoahon alue Espoon Mankkaalla.
Puolalainen lammaskätilö leikkasi napanuorani.Entisen kettutilan maille rakennettiin sotien jälkeen 22 suurin piirtein samanlaista rintamamiestaloa ja yksi kunnianhimoinen tiilipytinki. Se oli Tommi Hoikkalan faijan “alvaraaltoilu”-projekti, jonka rakennustyö kesti 15 vuotta.
— Faija oli rakennusmestari, jolla oli jonkinlainen “köyhän miehen Alvar Aalto -syndrooma”. Hän suunnitteli ja piirsi talon, huonekaluja myöten. Huonekalut valmistutettiin puusepän liikkeessä, mutta talon hän rakensi omin käsin. Se oli valtava työ, sillä talolla oli kokoa yli 200 neliötä. Rakennustyö alkoi vuonna -56 ja me muutettiin siihen keskeneräiseen taloon jouluna -61, mutta kokonaan talo valmistui vasta -71 siskon lakkiaisiin.
Faijalla oli köyhän miehen Alvar Aalto -syndrooma.
Perhe asui siis tavallaan isän työmaalla kymmenen vuotta.
— Faija rakensi 15 vuotta perheelle taloa, aina työpäivien jälkeen iltaisin. Hän tuli duunista viideksi syömään, otti pienet ruokalevot ja lähti “naputtelemaan”. Kyllä mä ihailen hänen taitojaan. Harmikseni hän ei ottanut minua mukaan eikä kasvattanut minusta kätevä-Erkkiä.
Tommi Hoikkalan nuoruus oli kiihkeää ja uteliasta. Hän kokeili Kokoomusta, mutta hurahti kunnolla taistolaisuuteen. Hän oli kuumeinen käännynnäinen.
— Se oli jotenkin niin vahvaa, se konteksti imi. Pärähdin taistolaisuuteen ja minusta tuli täydellinen käännynnäinen. Se oli uskonnolliseen kokemukseen verrattava kääntyminen, pikkuporvarillisesta taustasta Komsomol-kouluun Moskovaan. Taistolaisuus oli niin vahva kokemus minulle, että olen varmasti lopun elämääni taistolaismuistelija. Käyn tätä omaa totuuskomissiotani loppuun saakka. Eläkkeellä tämä pohdinta varmasti vain kiihtyy.
Pärähdin taistolaisuuteen kuumeisesti. Olin täydellinen käännynnäinen.
Omia käänteitään Hoikkala ei häpeä eikä piilottele, mutta isän nuoruuden ajatteleminen tekee surulliseksi.
— Isä ei ollut tyypillinen iloinen ja hauska karjalainen, vaan hiljainen, pidättyväinen, kunnollisuuteen pyrkivä. Hän syntyi vuonna 1923 ja oli vasta 16-vuotias kun talvisota alkoi. Hän halusi mennä vapaaehtoisena sotaan, mutta vanhemmat eivät päästäneet. Niinpä isäni kävi intin ja RUKin ja pääsi tai joutui sitten suoraan kapteeniksi rintamalle siihen vuoden 1943 asemasotavaiheeseen. Hän soti loppuun saakka, oli ajamassa saksalaisia Lapista. Sota on ollut isälle rankka kokemus ja minua surettaa, että en omien nuoruuden käänteideni vuoksi koskaan päässyt puhumaan sotakokemuksen tästä inhimillisestä ulottuvuudesta isän kanssa. On hurjaa ajatella: sellainen oli isäni nuoruus! Samanikäisenä minä ajelin Vespalla.
Isä halusi 17-vuotiaana sotaan, minä ajelin samanikäisenä Vespalla.
Millainen nuoruus tekee nuorisotutkijan? Kuuntele ohjelma ja katso kuvat!