YleX esittelee kaikki kaksikymmentä Kesäkumibiisiä juhlavuoden kunniaksi päivittäisessä juttusarjassa. Vuonna 1999 Kesäkumibiisinä soi Juustopäät-yhtyeen Kumimuumi.
Punk-bändi Juustopäät muistetaan parhaiten Voit sä lopettaa -hitistä. Vuosituhanteen vaiheessa yhtyeellä meni lujaa. Bändi oli julkaissut neljä vuoden sisällä neljä levyä ja keikkaillut enemmän kuin jaksamista riitti.
- Me oltiin silloin loppuun palaneita tähän touhuun, yhtyeen laulaja-basisti Harri ”Hade” Tuovinen sanoo.
Radiomafian Kesäkumikappale Kumimuumi jäi bändin viimeiseksi nauhoitukseksi 1990-luvulla. Syksyllä yhtye päätti yhteisymmärryksessä lopettaa.
- Meillä oli levytyssopimus olemassa ja muuta. Joku voisi sanoa, että vi*tun hullut, mutta se vain tuntui oikealta, rumpali Jani "Jansku" Tanskanen kertoo.
Vuonna 1999:
Salattujen elämien ensimmäinen jakso lähetetään, Yleisradio käynnistää digitaalisen Radio Aino -kanavan ja talvisodan syttymisestä tulee täyteen 60 vuotta.
Tanskanen ei kuitenkaan usko, että bändin väsähtänyt meininki kuuluu Kesäkumibiisillä. Kappale toimi Juustopäiden mielestä erityisesti livenä ja sitä on esitetty festareilla muun muassa Radiomafia-juontaja Jusu Lounelan ilmakitaran säestyksellä.
- Biisissä on tymäkkä soundi, sellaista Weezer-henkeä. Sitä me olemme tänäkin päivänä, Tuovinen sanoo.
Juustopäät piti yli vuosikymmenen mittaisen tauon, mutta 2014 bändi ilmoitti jatkavansa uuden kitaristin Tero "Terttu" Arnbergin kanssa.
- Mitään ei opittu. Taas me tehdään samaa, Tanskanen sanoo.
Kuuntele yleisön sanoittama kappale alta! Juustopäät: Kumimuumi
YleX esittelee kaikki kaksikymmentä Kesäkumibiisiä juhlavuoden kunniaksi päivittäisessä juttusarjassa. Seuraa kumien tarinaa täältä! Juhannusaattona 19. kesäkuuta YleX soittaa kaikki Kesäkumiibiisit Sofia Thurénin juontamassa 20-vuotisjuhlalähetyksessä klo 15–17.