Hyppää pääsisältöön

Black Cab Sessions USA

Black Cab Sessions. Kuvassa Wanda Jackson ja Jack White Nashville-jaksossa.
Black Cab Sessions: taksin takapenkillä Nashvillessä Wanda Jackson ja Jack White. Black Cab Sessions. Kuvassa Wanda Jackson ja Jack White Nashville-jaksossa. Kuva: Yle Kuvapalvelu / Black Cab Sessions. wanda jackson

60 artistia, kuusi amerikkalaista kaupunkia, yksi musta lontoolaistaksi. Siinä ainekset kulttisarjalle, jossa tutustutaan eri kaupunkien musiikkiskeneen ja musisoidaan taksin takapenkillä.

Vuonna 2007 internetissä lanseerattu Black Cab Sessions on tarjonnut artisteille intiimiin, mutta akustisesti hyvin toimivan esiintymispaikan: mustan lontoolaistaksin takapenkin. Sinne mahtuu parhaimmillaan viisikin artistia soittimineen. Hieman sovittelua ja improvisointia toki voidaan tarvita, ja kaverin kitara voi osua suuhun, mutta lontoolaisessa taksissa on perinteisesti riittänyt korkeutta vaikka silinterihattuisille herroille. Musisointia harrastetaan taksin liikkuessa, katsellaan maisemia, kuullaan tarinoita ja ajetaan taksilla muusikoiden kotikaupunkien musiikkimestoihin.

Teemalla kesällä 2015 nähtävissä kuudessa jaksossa ohjelman tekijät ja taksi matkaavat ensi kertaa Yhdysvaltoihin ja laajentavat konseptin puolituntisiksi kaupunkiajeluiksi. Tarjolla on kuusi sympaattista, monipuolista, opastettua ja ohjelmallista kiertoajelua kuuden erilaisen kaupungin musiikkiskeneihin iloineen ja suruineen.

Black Cab Sessions USA:n kiertoajelukohteet ovat Philadelphia, New Orleans, Athens, Memphis, Nashville ja New York.

Osa 1/6: Philadelphia

Erilaisista ongelmista kärsivä kaupunki etsii uutta voimaa musiikista. Folk-laulaja Meg Baird laulaa takapenkillä ja vie meidät suosittuun levykauppaan. Kohdalle sattuvat myös The Morning Benders, Grandchildren, Reading Rainbow, Rain Machine, Tone Trump, Plastic Little ja Spank Rock. Käymme myös rap-taistelussa.

Osa 2/6: New Orleans

Hurrikaani Katrina runteli pahoin New Orleansia vuonna 2005 ja vei lähes 2000 ihmisen hengen. Ongelmista kuitenkin toivutaan yhteishengen ja musiikin parantavan voiman avulla. Tapaamme useita Treme-sarjasta tuttuja muusikoita, mm. laulaja John Boutten, joka esiintyy taksin takapenkillä yhdessä kitaristi Paul Sanchezin kanssa. Blues-laulaja John Thomas King vie meidät Katrinan tuhoamaan kotiinsa ja laulaa viskilaulun. Mukana myös vetopasunisti Trombone Short ja hänen oppi-isänsä Wolf, pyykkilaudalla operoiva Washboard Chaz sekä kuuluisa Rebirth Brazz Band ja sen kantajäsen trumpetisti Kermit Ruffins. Klarinetisti Dr. Michael White antaa näytteen taidoistaan. Tutustumme myös käsitteeseen Mardi Gras Indians ja opimme, mitä on huippusuosittu hip hop -laji bounce, jossa peput pyörivät villisti. Siitä kertovat DJ Jubilee ja bounce-tähti Big Freedia.

Osa 3/6: Athens

Georgian osavaltiossa sijaitseva Athens tunnetaan mm. REM- ja B52-bändien kotikaupunkina. Siellä on enemmän muusikkoja asukaslukua kohti kuin missään muussa USA:n kaupungissa. Athensiin tullaan mm. opiskelemaan yliopistoon ja soittamaan. Kaupungissa on edullista asua, tiskaamalla elää ja voi musisoida. Vallitsee luomisen vapaus. Tapaamme mm. Kings of Leonin ja REM:n lämppärit The Whigs ja Dead Confederate. Secret Squirrel on varsin originelli keikkapaikka. Toinen legendaarinen mesta on Georgia Theatre. (Se paloi 2009 mutta avattiin uudestaan 2011.) Piipahdamme myös Orange Twin -yhteisössä. Taksin takapenkillä soittelevat myös Venice is Sinking, Quiet Hooves, Reptar ja Washed Out.

Osa 4/6: Memphis

Bluesin kehto, populaarimusiikin äiti. Elvis, B.B. King, Isaac Hayes, Stax Records… Mutta onko nyky-Memphis enää vanhan maineensa veroinen? Ohjelmantekijöitä onnistaa. Vielä löytyy alkuperäisen delta bluesin taitaja RL Boyce. Tapaamme myös roskapönttö-Elvikseksi kutsutun Bosco Delreyn. Goner-levykauppa on kaupungin musiikin kivijalka. Memphisin rock-skenen kärkihahmoja on Alicja Trout. Asiaan kuuluu myös vierailu legendaarisella Sun-studiolla. Mitä ihmeitä teki dollarin seteli Johnny Cashin kitaran kaulalla? Entinen Stax-tähti, kitaristi Skipp Pitts kertoo Isaac Hayesin Shaft-riffin tarinan. Garage-bändi The Oblivians on Memphisin toivoja. Muistellaan Mississippi-jokeen hukkunutta laulaja Jeff Buckleya. Taksin kyydissä ovat myös trubaduuri Harlan T Bobo, Nashvillestä ohikulkumatkalla oleva Caitlin Rose ja Justin Townes Earle. Käväistään avomielisessä The Hi Tone Cafe -keikkapaikassa, jonka Elvis aikanaan osti karateopettajalleen. Lopuksi Gospel-blues-artisti Rev. John Wilkins laulaa ja vie meidät kirkkoonsa.

Osa 5/6:Nashville

Harvan kaupungin nimi on brändi. Nashville, "Music City USA", on kaupallisen countryn keskus, mutta sen pinnan alta löytyy myös aivan toisenlainen musiikkimaailma. Taksin kyytiin astuvat folkduo Kort ja rockbändi The Ettes. Heypenny-bändi vie meidät Robert'sin keikkamestaan. Mukana myös Those Darlins ja Daniel Pujol, joka näyttää meille keikkakellariluolansa. Grimeys-levykauppa on indieskenen äiti. Hienoääninen Tristen bändeineen astuu myös kyytiin. Jakson huipennuksessa taksissa duetoivat Jack White ja ensimmäisenä naispuolisena rockabillylaulajana tunnettu Wanda Jackson.

Osa 6/6: New York

Taksimatkan päätepisteenä on Iso Omena, josta löytyy jopa kantrilaulaja, nahkatöitä värkkäävä Johnny Corndawg. The Nationalin kitaristi Aaron Dessner suosittelee ohjelmaan mukaan laulajatar Sharon van Etteniä. Teemme kiertoajelun luomisvoimaisella Williamsburgin alueella. Acrylics-bändi on Brooklynin kasvatteja. Suzanne Vega kertoo Tom's Dinerin tarinan ja laulaa My Name is Luka. Rosanne Cash pohtii, mitä New York hänelle merkitsee. Moninkertainen Grammy-voittaja John Legend istuu esiintymään takapenkille, samoin legendaarinen The Roots.

Black Cab Sessions USA Teemalla sunnuntaisin 28.6.–2.8. noin kello 21.25. Uusinnat perjantain myöhäisilloissa.

jaksojen esittelyt kirjoitti Ylen ohjelmahankkija Jyrki Nokkonen.

  • Black Cab Sessions USA (2012). Kuusi jaksoa. Tuotanto Love Live TV Ltd / Babel Networks Ltd.
Black Cab Sessions. Kuvassa Tone Trump.
Tone Trump astuu taksiin Philadelphiassa. Black Cab Sessions. Kuvassa Tone Trump. black cab sessions

Lisää ohjelmasta

Yle Teema

Teema Twitterissä ja Facebookissa