Hyppää pääsisältöön

Kaksi geishaa

A Japanese geishas performing a  traditional dance at a temple in Kyoto, Japan, 20 October 2014.
A Japanese geishas performing a traditional dance at a temple in Kyoto, Japan, 20 October 2014. Kuva: EPA / EVERETT KENNEDY BROWN kioto

Kun Yasunari Kawabatan geisha Komako valloitti kirjallista väkeä, niin meillä Tampereella ihasteltiin ihan toisenlaista geishaa – Kioton geishaa.

”Oon tyttö Kiotossa”

Kalevan kaupunginosan takapihoilla lapset renkkuivat mattotelineillä ja rallattivat Brita Koivusta matkien että ”mä olen geisha Kioton enkä itkeä saa”. Saukin eli Sauvo Puhtilan sanat toivat silmien eteen jotain uutta ja jännää. ”Saa bambu uuden lehden / taas kevät saapuu tehden / kaikki kirsikkapuut täyteen ihanaa kukkaa…” Vaaleanpunainen kirsikkapuu oli tuttu Sakura-väriliitujen kannesta. Muuten Sakura-liidut olivat kurjat, ne tuhrasivat sormet ja tahmasivat paperin eikä piirrustukseen jäänyt yhtään herkkää viivaa. Mutta laulussa niitä oli: ”Mut joskus hiljaa aivan / puut on kuin purjeet laivan…” Kioton geisha oli ensimmäinen kosketukseni japanilaiseen kulttuuriin.

Muutamaa vuotta myöhemmin tartuin Kawabatan Lumen maahan. Ja Japani olikin ihan toista kuin iskelmässä – vai oliko? Komako työskentelee vuoriston kylpyläkylässä geishana eikä kaunistele työtään: hän pitää seuraa, pelaa korttia, ryyppää. Vieraita on monia, mutta vain yhteen hän on rakastunut. Mies vierailee kuumien lähteiden kylässä kolme kertaa. ”Te olette siis niitä, jotka tulevat yhden kerran vuodessa”, sanoo Komako ja toteaa myöhemmin: ”Minun on jokus kauhea ikävä…”

”vei laiva kauaksi pois / miehen jota vain lemmin”

Komako ei ole hiljaa kaipaava iskelmägeisha. Komako hoippuu, hoipertaa, tulee kutsumattakin. Hän on meluisa, kompastelee kimonoonsa, kaatuilee miehen päälle. ”Juopumus hehkui hänen kasvoistaan…Join viime yönä liikaa… Olenko humalassa?” Komakon iho hohkaa kuumaa geishapuuterin alla. ”Tulinen tyyny, vai? Varokaa ettette pala!”

Mutta myös Komako ottaa syliin samisenin ja soittaa. Hänen soittonsa on pelottavaa. Hän soittaa vuoristotytön yksinkertaisella karhealla tavalla ja voimalla. ”Mihin veisikään hänet tämä voimakas, luja ote?” ajattelee tokiolainen mies ja ” huokaisi helpotuksesta kun laulu loppui. Ah, tuo nainen rakastaa minua – ja samassa hän häpesi ajatustaan”.

Niin, iskelmä ja kaunokirja kertovat kuitenkin samaa tarinaa. ”… syliin saan samisein / jolla ikävän soitan / niin kauas pois / jotta kuulla vois / hän ken lähti meren taa.” Kirjaa en olisi voinut ymmärtää 9-vuotiaana. Mutta iskelmä sytytti ja viritti odotuksen – Kawabata täytti odotuksen, ja ylitti sen satakertaisesti. Kummasta pidän enemmän? No tietenkin! Mutta myös laulu saa edelleen aikaan pienen väreen.

Kawabata: Lumen maa. 1935-37. Suom.Yrjö Kivimies. Tammi 1958.
Kawabata: Kioto. 1962. Suom. Eeva-Liisa Manner. Tammi 1968.

Sukiyaki.
säv Hachidai Nakamura , suom san Saukki.
Esittäjä Jaakko Salon yhtye ja Brita Koivunen.
Scandia 1963.

  • Avaruusromua: Koneilla, prosesseilla, härveleillä ja softalla!

    Oletko kuullut soittimesta nimeltä Ventorgano?

    Oletko kuullut soittimesta nimeltä Ventorgano? Tai laitteesta nimeltä Organelle? Miltä kuulostaa melupöytä eli noise table tai no-input mixing setup? Tai itse kehitelty generatiivinen musiikkikone? Tuntuu siltä, että kun on kyse soittimista, niiden keksimisestä ja rakentelusta, rajana ei suinkaan ole ihmisen mielikuvitus, vaan pikemminkin tämä aineellinen maailma ja sen asettamat rajoitukset. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kalevala on fantasiakirjallisuutta, jopa scifiä – tule mukaan Lukupiiriin keskustelemaan teoksen erilaisista tulkinnoista!

    Tule mukaan radion Lukupiiriin 7.12. klo 19!

    Kalevalassa taotaan kultainen nainen sekä onnea ja varallisuutta tuottava ihmeellinen Sampo. Eepoksessa on kyse siitä, mihin ihminen ja ihmisen teknologia pystyvät. Toisaalta se on myös magian ja shamanismin kuvausta. Ehkä juuri näistä syistä Kalevala on villinnyt metallimuusikoita ja J. R. R. Tolkienia. Kalevalaa on tulkittu monin eri tavoin.

  • Avaruusromua: Nuo kahdeksanjalkaiset ystävämme!

    Uskokaa, että ne ovat outoja otuksia.

    Hän väitti olevansa maailman paras ja taidokkain kutoja. Hänen nimensä oli Arakhne ja hän eli muinaisessa Kreikassa. Mutta miten hän muuttui hämähäkiksi? Ja miksi italialainen Jarguna tahtoo tänään kutoa verkkoa erilaisten muusikoiden välille? Kutoa symbolista verkkoa, johon hän sitten pyydystää mitä erilaisimpia muusikoita, kuten hän itse asian ilmaisee. Toimittajana Jukka Mikkola.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri