Hyppää pääsisältöön

Reino Nordin: Ostakaa musaa, älkää pelkästään kuunnelko sitä Spotifystä

Reino Nordinin mukaan euron voi käyttää huonomminkin kuin hyvän kappaleen ostamiseen.

Reino Nordin uskoo tienaavansa Spotifyn avulla noin 25 euroa vuoden aikana. // Kuva: YleX

Muusikko-näyttelijä Reino Nordin kertoo YleX Aamun haastattelussa, että hyvän kappaleen kuultuaan hän ostaa sen iTunesista tai vastaavasta palvelusta, vaikka voisi kuunnella sitä Spotifystä tai muusta suoratoistopalvelusta. Näin Nordin kiittää ja osoittaa kunnioitusta kappaleen tekijää kohtaan.

- Jos euro ei ole liikaa, niin se kannattaa hyvästä biisistä droppaa. Vaikka kuuntelisit biisiä Spotifystä, niin voit silti käydä ostamassa biisin vaikka Nokia-kaupasta, Nordin sanoo.

Nordin kertoo, että vaikka hänen yhtyeensä Spotify-kuuntelukerrat ovat hyvässä nousussa, niin suuria rahasummia hän ei niistä odota.

- Voi hyvin olla, et mä saan sieltä tänä vuonna jonkun 25 euroa. Se on ihan mieletöntä, Sillä saa vaikka neljä askia röökiä.

Nordinin mukaan ihmiset käyttävät rahojaan paljon turhempiinkin asioihin kuin hyvän musiikin ostamiseen. Nordin viittaa erilaisiin pipipaliostoksiin tai rahapeleihin, joiden pelaamisen jälkeen voi jäädä fiilis, että oliko tuo nyt euron arvoinen juttu.

Nordin sanoo kuitenkin ymmärtävänsä ihmisiä, jotka jättävät musat ostamatta ja kuuntelevat sitä vain Spotifyn kautta.

- Tajuan, että kaikki pitää saada nyt ja heti. Mutta onko se nyt niin paha dropata sen euron verran, Nordin kysyy.

- Kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, että mun musaa kuunnellaan.

Kuuntele Reino Nordinin haastattelu alta

Lue myös:

Reino Nordin on pettynyt Suomeen: Emme elä samassa totuudessa muun maailman kanssa

Reino Nordin: Häävalssin soittamisesta saa yhtä paljon fiilistä kuin stadionkeikasta