Hyppää pääsisältöön

Yhteiskuntasopimus ja Suomi – pohdintoja sivistysvaltion takamailta

Valistusajan filosofeja.
Valistusajan filosofeja. Valistusajan filosofeja. Kuva: Wikimedia Commons tiede

Päivänpoliittiseen retoriikkaan on viime aikoina aivan ennennäkemättömällä tavalla iskostunut käsite yhteiskuntasopimus. Nyky-Suomessa sen tavoitteena on ”hintakilpailukykyhyppy”, kuten termiä viljelevä tuore pääministeri Juha Sipilä sen määrittelee, ja sitä käytetään luontevasti yhteiskuntapoliittisen "kiristyksen" välineenä. Mutta mikä olikaan se ihan alkuperäinen yhteiskuntasopimus? Eikös se alun alkaen liittynyt jotenkin sivistyneen yhteiskunnan luomiseen? Ja ei kai sitä sentään ihan noin voi käyttää kuin nyt tehdään, ihmettelen.

Kansa saa turvan – valtio saa vallan

Käsite yhteiskuntasopimus omaa pitkälle historiaan ulottuvat juuret. Se on 1600-luvun puolivälistä aina 1700-luvun loppuun vallinneen valistusajan tuotoksia, ja sen alkuperäistä versiota olivat luomassa etupäässä filosofit Thomas Hobbes (1588–1679), John Locke (1632–1704) ja Jean-Jacques Rousseau (1712–1778).

Hobbesilla, Lockella ja Rousseaulla oli kaikilla sinänsä hieman erilaiset näkemykset siitä, miten maailma makasi, mutta yhteistä heille oli ajatus siitä, että pystyäkseen elämään rauhassa, turvassa ja sivistyneesti ihmisten oli tehtävä keskenään yhteiskuntasopimus. Tämän sopimuksen myötä oli sitten mahdollista muodostaa valtio ja tälle hallinto, joka puolestaan antoi kansalaisille oikeusturvan ja yhteiskunnallisen järjestyksen.

Toisin sanoen: Kansa teki sopimuksen, jonka myötä jokainen yksilö alisti itsensä yhteisölle ja tämän yhteiselle hyvälle. Solmittu sopimus antoi oikeutuksen synnytetylle valtiovallalle.

Nyt onkin eriskummallista, että Suomessa on syntynyt tilanne, jossa valtiovalta uhkailee kansalaisia ja tämän edusjärjestöjä sillä, että jos ette suostu sopimukseen, saatte tuntea sen nahoissanne! Kuten esimerkiksi Kauppalehti äskettäin (27.5.) uutisensa otsikoi: "Jos ei yhteiskuntasopimusta, vuorotteluvapaa loppuu, lapsilisät pienenevät ja korkovähennys poistuu". Nyt ainakin ammattiyhdistysliikkeen ja opposition taholla katsotaan, että valtio suorastaan kiristää kansaa. Lisäksi maamme hallitus, paitsi lähtökohtaisesti heikentää tämän oloja, myös eriarvoistaa ihmisryhmiä.

Ymmärrän kyllä, että näkemyksiä maan asioiden hoitamisen keinoista on moneksi, mutta miten ihmeessä tämä nykyinen linja on mahdollista nimenomaan ”yhteiskuntasopimuksen” nimissä? Sitä ihmettelen. Eikös tässä nyt ole koko yhteiskuntasopimuksen ajatus kääntynyt aivan päälaelleen?

Valintana hobbesilainen absolutismi?

Thomas Hobbes
Thomas Hobbes. Thomas Hobbes Kuva: Wikimedia Commons tiede
No, itse asiassa, ei välttämättä. Kuten tuli todettua, valistusfilosofeillamme oli eroja, ja ainakin Thomas Hobbesin ajatuksista nykymenolle voisi löytyä jonkinlaista tukeakin.

Hobbes oli nimittäin sitä mieltä, että yhteiskuntasopimuksen valvojaksi ja täytäntöönpanijaksi tarvittiin hallitsija, jolla olisi absoluuttinen valta. Sen jälkeen, kun hallitsija olisi asemaansa yhteisymmärryksessä asetettu, ei kenelläkään olisi enää mukisemista siihen, kuinka hän valtaansa käyttäisi.

Niinpä, tältä pohjalta, jopa uusi suomalainen yhteiskuntasopimus-mentaliteetti voidaan haluttaessa nähdä ihan linjassa yhden sen isähahmon pohdintojen kanssa. Mutta haluammeko me? Haluaako kukaan? Edes pääministeri Sipilä?

Hobbesin ajatuksenjuoksun taustalla vaikutti hänen yltiöpessimistinen ihmiskuvansa. Hän uskoi, että se alkuperäinen, luonnollinen tila, jossa ihminen alkujaan eli ja kehittyi, oli äärimmäisen julma. Maailmassa vallitsi jatkuva ja väistämätön kaikkien sota kaikkia vastaan. Ja jos yhteiskuntasopimusta ei olisi, edessä olisi paluu tähän tilaan. Ilman sopimusta ihminen yksinkertaisesti, mitään tälle voimatta, antautuisi alkukantaisille ja vaarallisille himoilleen ja peloilleen, ja lopputuloksena olisi silkkaa aggressiota, hän arveli.

Hobbes toki sinänsä näki ihmisen älyllisenä, ajattelevana olentona, mutta hän katsoi, että ihmisten halut olivat selvästi järkeä voimakkaampia. Ja juuri siksi, hän selitti, tarvittiin voimakas, kiistämätön hallitsija. Ja sitä paitsi, olisihan huonokin hallitsija aina parempi vaihtoehto kuin jatkuva kaikkien sota kaikkia vastaan. Valinta oli siis sitä myöten selvä.

Mutta entä nyt? Emme kai me enää näin ajattele? Että sivistyksen ainoa turva olisi absoluuttinen valtius? Varsinkin, kun nykyään meidän ei ole, Hobbesin tavoin, kumarrettava kuningashuoneelle. Omana aikanaan Hobbes oli kuitenkin radikaali; hän romutti sen siihen asti itsestäänselvänä pidetyn käsityksen, että kuningas sai asemansa ja oikeutuksensa suoraan Jumalalta.

Ei, unohdetaan Hobbes.

Polttopisteessä mammona

John Locken versio yhteiskuntasopimuksesta taas vaikuttaisi äkkipäätä sopivan nykytilaan sikäli, että siinä omistaminen – ja täten maallinen mammona – on aivan keskeisessä roolissa.

Locken näkemyksen mukaan ihmisen alkuperäinen, luonnollinen tila oli suhteellisen vapaa ja rauhallinen. Ihmiset olivat sinänsä vapaita tekemään mitä halusivat, mutta elämää määritteli kuitenkin Jumalan laki. Moraali vallitsi. Ongelmia tahtoi kuitenkin syntyä omistussuhteista; siitä, että joku varasti toiselta tai alisti tämän orjakseen. Ja koska mitään ylätason hallintoa ollut, kiistat saattoivat yltyä aina sodiksi asti ja alettuaan jatkua loputtomiin. Siksi tarvittiin sopimus, Locke päätteli. Se turvaisi ihmisen omistukset ja siten myös rauhan.

Omistusten Locke puolestaan katsoi muodostuvan, kun joku omalla työnteollaan hyödynsi luonnonresursseja ja näin loi itselleen varallisuutta. Tällöin hän oli omistuksensa itselleen ansainnut. Täten esimerkiksi Amerikan intiaanit eivät hänestä olleet oikeutettuja maahansa, koska eivät sitä kerran työstäneet. Valkoinen mies sen sijaan ansaitsi sen omakseen työllään – hiki otsassa. Itse asiassa, tässä takana voi suorastaan aistia suuren amerikkalaisen unelman ideaalin: kovalla yrittämisellä kuka tahansa voi rikastua.

Nytkin, meidän ajassamme, ilmeistä on, että valtion erityiseen suojelukseen on päässyt juuri omistava luokka – ja bisnesmaailma. ”Hallitusohjelma hipoo fantastisuutta”, hehkuttaa uutta linjaa esimerkiksi Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju. Onko siis uusi suomalainen yhteiskuntasopimus ehkä sittenkin lockelaisen perinnön mukainen?

Sikäli on, että kyllähän meilläkin nyt on yhä vahvemmin malliksi tulossa amerikkalainen unelma. Tee työtä ja menesty. Kaikki on itsestäsi kiinni. Ja jos pärjäät, selviät heikommilla sosiaalipalveluillakin. Joten ei kun yrittämään kaikki!

Mutta näin ajatellen jotain unohtuu. Nimittäin se, että omissa pohdinnoissaan Locke korosti ylitse kaiken kohtuuden ajatusta. Hänen mukaansa jokaiselle kuului vain se, minkä hän itse pystyi käyttämään. Ja siis, toistan: kohtuudella. Myös muille piti jättää kaikkea riittävästi.

Lisäksi, toisin kuin Hobbes, Locke katsoi, ettei valtiolta pidä ihan mitä tahansa sietää. Kuten yhdysvaltalainen filosofi Celeste Friend kirjoittaa, Locken mukaan ”hallinnon toimeenpanovallan oikeutus on kansan omaisuuden ja hyvinvoinnin suojelussa, joten kun tämä suojelu jää toteutumatta, tai kun kuninkaasta tulee tyranni joka toimii kansan etujen vastaisesti, kansalla on oikeus, ellei jopa suoranainen velvollisuus, käydä hallintoa vastaan. Yhteiskuntasopimus voidaan purkaa ja poliittisen yhteiskunnan luominen aloittaa uudelleen.”

Tämäkin lienee hyvä pitää mielessä, vaikkei meillä varmaan vielä läheskään näin pahassa jamassa olla.

Rousseau A – ongelman kuvaus

Jean-Jacques Rousseau hahmotteli puolestaan kaksikin yhteiskuntasopimusta; sen vanhan huonon, josta piti päästä eroon, ja uuden hyvän, joka korjaisi surulliseksi päässeen tilanteen.

Jean-Jacques Rousseau
Jean-Jacques Rousseau. Jean-Jacques Rousseau Kuva: Wikimedia Commons tiede
Rousseaulla oli edeltäjiinsä nähden positiivisin kuva siitä aivan alkuperäisestä ihmisestä, ihmisestä ennen mitään sivistystä. Hänen mukaansa alun alkujaan ihmiset elivät yksin, itsenäisinä ja rauhanomaisina kasvissyöjinä, vähän tyhminä ja yksinkertaisina, mutta onnellisina.

Rousseaun mukaan asiat alkoivat mennä pieleen vasta sitä mukaa kun ihmisten lukumäärä kasvoi, ja heille alkoi muodostua tärkeäksi omistaa asioita, muun muassa maata. Tässä vaiheessa ihminen myös alkoi ylipäätään ajatella liikaa ja siten tehdä asioista vaikeita. Kaikkein pahin onnettomuus oli kuitenkin se ensimmäinen yhteiskuntasopimus. Tyydyn siteeraamaan Celeste Friendin tulkinnan asiasta:

”Lopulta ne joilla on omistuksia huomaavat, että olisi heidän etujensa mukaista luoda hallinto, joka suojaisi yksityistä omaisuutta niiltä joilla sitä ei ole mutta jotka näkevät että he voisivat anastaa sitä itselleen väkivalloin. Näin ollen, hallinto muodostetaan, sopimuksella, joka esittää takaavansa tasa-arvon ja suojelun kaikille, vaikka sen todellinen tarkoitus on valaa kiveen juuri ne epäoikeudenmukaisuudet jotka yksityinen omistaminen on tuottanut. Toisin sanoen, se sopimus, joka väittää olevansa tasapuolisesti kaikkien asialla, on tosiasiassa niiden harvojen puolella, jotka ovat tulleet voimakkaammiksi ja rikkaammiksi yksityisen omistamisen kehittymisen ansiosta.”

Wou. Nythän se löytyi. Nykyaikaisen suomalaisen yhteiskuntasopimuksen esikuva. Se on se huono, lievästi lockelaisia piirteitä sisältänyt versio, josta Rousseau kipeästi kaipasi eroon. Siis 1700-luvulla!

Sillä mitä sittemmin maamme pääministeriksi nimitetty Sipilä hallitusohjelmaa julkistaessaan (27.5.) lausuikaan: ”päätökset ovat paikoin kipeitä ja koskettavat jotenkin kaikkia suomalaisia”. Paitsi, että kaikki hyvin tiesivät rikkaimman kansanosan pääsevän säikähdyksellä. Jos edes säikähtivät. ”Paljon on puhuttu hyväosaisten osallistumisesta näihin talkoisiin, mutta mitään sellaista ei ole nähtävissä – ellei sitten lasketa 50 euron veneveroa. Ratkaisu ei ole solidaarinen”, toteaa esimerkiksi Helsingin yliopiston tutkimusjohtaja ja taloustutkija Mika Pantzar.

Silti: ”vahvojen ja hyväosaisten on kannettava muita suurempi vastuu – – ilmoittautumisia näihin talkoisiin otetaan vastaan”, hurskasteli puheessaan hallitsija.

Ehkä ”yhteiskuntasopimus” on siis – sittenkin – ihan passeli termi tähän nykyiseen debattiimme.

Rousseau B – parempi maailma

Se mitä suuntaa Rousseau taas itse sivistyneelle yhteiskunnalle ehdotti ja kaipasi, oli varsin toisenlainen. Kirjassaan Du contrat social (1762) hän korosti, että todellisessa, toimivassa yhteiskuntasopimuksessa ihmisten on tultava yhdeksi. Heistä tulee kuin yksi ihminen. Kaikki ovat aidosti toistensa rinnalla tasa-arvoisia, ja jokainen toimii epäitsekkäästi yhteisen hyvän eteen.

Friend: ”Näin ollen yksilöille itselleen ei kuulu vapautta päättää, onko heidän etujensa mukaista hoitaa heidän velvollisuutensa hallitsijaa kohtaan vai ei, samalla kun heille on sallittua nauttia kansalaisuuden tarjoamista eduista.”

Nyt meillä ilmoittautumisia talkoisiin kuitenkin otetaan vastaan. Valinta on vapaa.

Omissa pohdinnoissaan Rousseau myös pysähyi tarkastelemaan ihmisyyttä, kansalaisuutta ja elämää laajemminkin. Hän vaati, että ihmisten on ratkaistava ongelmansa kyvykkyydellään valita, kuinka heidän tulisi elää.

Niinpä. Tätä olen miettinyt viime aikoina itsekin. On erinomaisen vaikea hyväksyä ajatusta, ettemmekö me – vieläpä kaikin nykyajan resurssein ja mahdollisuuksin – kykenisi luomaan sellaista toimivaa maailmaa, joka on aidosti kaikista huolehtiva ja yhteiseen ja yleiseen hyvään pyrkivä.

Emmekö me voisi kaikista vanhoista yhteiskuntasopimuksen kehitysvaiheista valita lähtökohdaksemme jonkin niistä kehittyneemmistä versioista? Kuten nyt tämä Rousseaun esitys. Tai toisaalta huomata sopimuksen uudemmista, 1900-luvun tuotoksista se John Rawlsin esittämä periaate, että taloudellinen eriarvoisuus on sallittua vain ja ainoastaan, kun tästä on kaikille kansalaisille etua ja kun rikastumisen edellytykset ovat tasa-arvoisesti kaikkien käsillä.

Yhteiskuntasopimuksen kritiikki ja tulevaisuus

Moderni yhteiskuntasopimuksen teoria on toki saanut osakseen myös kritiikkiä. Varsinkin viime vuosikymmeninä eri tahoilta on huomautettu, että loppujen lopuksi koko ajatusrakennelmassa kyse on vain eurooppalaisen, valkoisen, talouskeskeisen miehen sopimuksesta. Ne sen parhaimmatkin versiot jättävät yhä ulkopuolelleen muunlaiset maailmankuvat ja ajattelumallit. Sellaiset, joita voisi pitää luontaisempina esimerkiksi naisille ja Euroopan ulkopuolisille etnisille ryhmille ja kulttuureille.

Lisäksi mieleeni tulee ranskalaisen akateemikko Michel Serres’n kirja Luontosopimus (1994). Siinä hän argumentoi, että nyt kun kaikista ihmisistä yhtäläisesti huolta pitävä ja yhteiskuntarauhan takaava yhteiskuntasopimus on jo kaikille itsestäänselvyys (!) ja pitkälti ympäri maailman myös todellisuutta, seuraava askel ihmiskunnan sivistyksen tiellä pitäisi olla luontosopimus. Vastaava arvostus, huolenpito ja yhteydentunne pitäisi solmia sopimukseksi myös meitä ympäröivän ja meille elämänehtomme antavan luonnon kanssa.

Tällaista ihmettä tovin aikaa odotellessa.
_____________________

Muokattu 7.6.2015 klo 16.50: Lisätty toiseksi viimeisen alaluvun kohta 1900-luvusta ja Rawlsista.
Muokattu 11.6.2015 klo 13.56: Korostettu sitä, että Hobbes riisti kuninkuuden jumalallisen oikeutuksen.

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Näkökulmat

  • Matkakertomuksia - Osa I/V - Matkakuume

    Tähän sai kirjoittaa vain 60 merkkiä. Epistä! 60 on liian vä

    Monesti ilahdun pienestä minä. Esim. sähkömiehen jäljiltä kun on jäänyt millin pituisia eri värisiä johdonkatkileita, niin minusta ovat ne niin kauneita ja ilahduttavia, että voisin sirotella ne kaura-spelttipuuron päälle ja syödä huomenpuuroni seassa..

  • Testaa itsesi, oletko liian normaali!

    Täytyy tunnustaa joskus nettitestautuneeni.

    Uskon, että jotakuinkin terve ihminen tietää riittävän tarkkaan, millainen on, ja ei ole. Lisäksi ystävät ja viholliset auttavat ihmistä näkemään oman kuvansa paremmin. Minkä tautta sitä sitten pitää tukea kapitalistin klikkausrahastoa klikkaamalla jotain testiä netissä?

  • Kaksi, mistä sietäisi

    Nuhtelun ansaitsijia (2 kpl.)

    Ainkin ennen vanhaan yksi ”poliisin langettamista” rangaistuksista oli nuhteleminen. Siis että polisii nuhteli sitä, kerta oli töppöillyt hän. Että mitä vasten nuin teit, ja että yada yada yada. Ja toinen siinä kuuntelee kaula punoittaen, ja häpeää, ja parantaa tapansa!

  • Ilom päivä!

    Hyviäkin asioita tapahtuu, sentään.

    Lienen kertonut kissasta, joka asuu kotini lähistöllä, viettää usein aikaa kerrostaloasuntonsa saunan avoimen ikkunan ikkunalaudalla ja katselee minua, kun talsin kotea kohti. Ja lienen kertonut, että pitkään aikaa ei ole näkynyt sitä kissaa..

  • WC:n pesy ym. juttuja joita naiset rakastavat

    Kylppärinpesun sukupuolimetafysiikkaa on tämä.

    "...Olin varautunut kunnon litkuilla, joiden tuoteselosteessa oli kannustava määrä varoitusmerkkejä; pääkalloja, kaasunaamareita, ylösalaisin olevia ristejä ja muita graafisia pelotteita..."

  • Havaittuja ja kuultuja eroja naisten ja miesten välillä

    Naiset eroavat miehistä, mutta ei aina päinvastoin.

    "Laiskana päivänä miehestä on kiva jos kaupassa nainen (tyttöystävä, vaimo) ottaa ostoskärryt ja työntää niitä, mutta uros-tomerana päivänä miehestä tuntuu, että nainen otti miehuuden pois samalla kun otti kärrien hallinnan. Kärrejä työntävien miesten rinnalla hän tuntee itsensä koiraksi..."