Hyppää pääsisältöön

Kauppatieteiden opiskelu Saksassa: Jan kertoo

Kuva: Jan Forssell

Lidlin työntekijöitä on osallistunut kansainväliseen Duales Studium-koulutukseen jo pidemmän aikaa. Nyt Saksassa toteutettavaan koulutusohjelmaan osallistuu ensimmäiset suomalaisnuoret. Nuoret kertovat siitä, minkälaista on opiskella kauppatieteitä Saksassa.

Tietolaatikko

Hanki ennen matkaa

  • Käännätä yo-todistus virallisella kääntäjällä
  • Todiste saksan kielitaidosta
  • Kielitaidon todistukseksi kelpaa esim. TestDaF tai Deutsches Sprachdiplom

Espoolainen Jan Forssell on 21-vuotias nuori, joka kirjoitti vuonna 2012 Mattlidens Gymnasiumista. Janin äiti sattui näkemään Lidlin koulutusmainoksen lehdessä, ja Jan laittoi hakemuksen heti vetämään.

 – Hakuprosessi oli kaksivaiheinen haastattelu, johon liittyi myös tehtäviä, ryhmähaastattelu sekä koe. Koko tilaisuus oli saksaksi. Koska olen asunut Itävallassa, pystyin hyödyntämään hyvää kielitaitoani haastatteluissa, kertoo Jan.

Opiskelu on teoriaa ja käytäntöä

 Duales Studium -ohjelma tarkoittaa teorian ja käytännön opiskelua vuorotellen. Koulutuksen edetessä vastuu työtehtävissä kasvaa: opiskelija aloittaa myymälätyöntekijän tehtävistä ja etenee niistä vuorovastaavan, apulaismyymäläpäällikön ja myymäläpäällikön tehtäviin.

Ohjelmassa on mahdollisuus saada korkeakoulutasoinen tutkinto, joka vastaa kolmen vuoden BA-tutkintoa. Samalla voi kerätä ulkomaan kokemusta ja päästä tutustumaan päivittäistavarakaupan alaan Suomessa ja Saksassa.

 – Vaikka opiskelu ulkomailla on välillä rankkaa, ja kaipaan perhettä ja kavereitani Suomessa, niin tämä tilaisuus on ammatillisesti erittäin hyvä juttu, vakuuttaa Jan. 

Kauppatieteet opiskelutoiveena

Jan asuu Mosbachissa, joka on noin 100 kilometriä Frankfurtista etelään. Janin koulu on nimeltään Duale Hochschule Baden Würtemberg. 

 – Kauppatieteiden opintoihin kuuluu paljon samoja asioita kuin Suomessa. Ensimmäisen jakson aineita olivat kansantaloustiede, liiketalouden peruskurssi, kirjanpito, matematiikka ja kansainvälinen kauppa. Toisella jaksolla opiskelin lakia, statistiikkaa ja markkinointia, luettelee Jan.

Kurssivalintoja ei voi tehdä, vaan alussa valitaan pääaine, jonka mukaan kaikki kurssit menevät automaattisesti. Minun pääaineeni on kansainvälinen kauppa.

– Hain edellisvuonna Helsingin Hankeniin, sillä kauppatiede on ollut haaveeni jo parin vuoden ajan. Saksaan lähdin aika avoimin mielin, enkä tiennyt mitä odottaa. Arvelin, että opiskelu on rankkaa, ja sitä se on ollutkin. Tavoitteeni on ymmärtää asiat mahdollisimman käytännönläheisesti, jotta osaan soveltaa opittua työssäni. 

Opiskelu Saksassa

– Luulen, että opiskelen Saksassa enemmän kuin jos opiskelisin Suomessa ammattikorkeakoulussa. BA-tutkinto on luultavasti Saksassa arvostetumpi kuin vastaava tutkinto Suomessa. Saan 210 opintopistettä tutkinnosta, kun muualla Bachelor-tutkinnosta saa vain 180 op.

– Opiskeluun liittyy täällä kovemmat suorituspaineet kuin Suomessa. Ellen pääse kokeista läpi, saatan lentää ulos koulusta. Mukavinta on ollut se, että olen saanut paljon uusia näkökulmia ja kokemuksia. Olen kuullut luokkakavereilta eri yritysten työtavoista. 

Hyvä kielitaito eduksi

Janin kielitaidon perusta oli erittäin hyvä, kun hän lähti Saksaan opiskelemaan. Ennen muuttoa hän tenttasi muun muassa lukion saksakursseja, saksan kielen ylioppilaskirjoituksista hän sai eximian. Varsinaisen perustan saksan kieleen hän hankki asuessaan kolme vuotta Itävallassa. Siellä hän kävi myös koulua.

  – Kauppatieteen opintoihin liittyvä sanasto oli minulle kuitenkin suurimmaksi osaksi uutta. Täällä Saksassa opettelin lähes kaikki kauppatieteen ja matematiikan käsitteet. Tietysti olen joutunut tekemään enemmän töitä oppimisen eteen kuin äidinkielenään saksaa puhuvat.

 – Kaikki dosentit puhuvan erittäin ymmärrettävää saksaa, ja kaveritkin puhuvat kirjakieltä, kunhan kysyn tarpeeksi usein mitä he oikein sanovat. Moni puhuu jonkun verran murretta, mutta olen oppinut ymmärtämään sitäkin.

 – Hienointa on se, kun ymmärtää jonkin asian, josta ei ennen kaupan alalle tuloa edes  tiennyt. Kaikki ryhmätyöt ovat olleet hauskoja, sanoo Jan. 

Lidl tukee opiskelijaa

Kaikilla pääaineaineilla on "luokanvalvojansa", jonka luokse voi mennä, jos esimerkiksi oppimisessa on ongelmia. Lisäksi voi ottaa yhteyttä Lidlin yhteishenkilöön, joka auttaa  tarvittaessa.

 – Lidl auttoi muun muassa muutamaa opiskelijaa järjestämällä heille opettajan, koska saksan kieli tuotti hankaluuksia.

Opintojensa rahoittamiseksi Jan saa Lidliltä opiskeluajalta palkkaa. Vuoden aikana Lidl maksaa opiskelijalle neljä matkaa Suomeen.

 – Olin yllättynyt siitä, kuinka suosittu Duales Studium -systeemi Saksassa on. En ollut kuullut siitä ennen kuin näin hakuilmoituksen. Monet pitävät koulua yliopistoa parempana. Opintojen jälkeen Janin on tarkoitus aloittaa Lidlin aluepäällikkönä.

– Toivon vain, että saisin mahdollisimman kiinnostavaa työtä. Markkinointi kiinnostaa minua eniten, sanoo Jan.

Lue myös toisen Duales Studium -opiskelijan Anna-Riikka Hautasen tarina.

Jan Forssell

Jan ForssellJan Forssell

Koonnut: Rita Trötschkes/10.6.2015

Artikkelit

Abitreenit

Oppimateriaalit

  • Navigaatiokuva aineelle Biologia.
    Navigaatiokuva aineelle Biologia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Elämänkatsomustieto.
    Navigaatiokuva aineelle Elämänkatsomustieto. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Englanti.
    Navigaatiokuva aineelle Englanti. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Espanja.
    Navigaatiokuva aineelle Espanja. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Filosofia.
    Navigaatiokuva aineelle Filosofia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Fysiikka.
    Navigaatiokuva aineelle Fysiikka. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Historia.
    Navigaatiokuva aineelle Historia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Italia.
    Navigaatiokuva aineelle Italia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Kemia.
    Navigaatiokuva aineelle Kemia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Latina.
    Navigaatiokuva aineelle Latina. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Maantiede.
    Navigaatiokuva aineelle Maantiede. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Matematiikka.
    Navigaatiokuva aineelle Matematiikka. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Portugali.
    Navigaatiokuva aineelle Portugali. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Psykologia.
    Navigaatiokuva aineelle Psykologia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Ranska.
    Navigaatiokuva aineelle Ranska. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Ruotsi.
    Navigaatiokuva aineelle Ruotsi. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Saame.
    Navigaatiokuva aineelle Saame. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Saksa.
    Navigaatiokuva aineelle Saksa. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Suomi.
    Navigaatiokuva aineelle Suomi. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Terveystieto
    Navigaatiokuva aineelle Terveystieto Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Uskonto.
    Navigaatiokuva aineelle Uskonto. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Venäjä.
    Navigaatiokuva aineelle Venäjä. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Yhteiskuntaoppi.
    Navigaatiokuva aineelle Yhteiskuntaoppi. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Äidinkieli.
    Navigaatiokuva aineelle Äidinkieli. Abitreenit

Seuraa Abitreenejä Instagramissa: @abitreenit