Loost Koosistakin tuttu Mc Särre julkaisee perjantaina uuden sinkkunsa Hesan naiset. Biisillä on mukana fiittaamassa Karri Koira.
Viime elokuussa Spotifyssa yli 400 000 kuuntelukertaa niittäneen Leikkaa sukkaa -kappaleensa julkaissut Särre keskittyy tällä hetkellä täysillä uuden levyn tekemiseen. Uuden albumin on tarkoitus ilmestyä ensi syksynä. Huolimatta hurjista määristä soittokertoja Spotifyssä Särre ei ota Leikkaa sukkaa biisin menestyksestä stressiä.
- Vielä ei ole ehtinyt tulla paineita. Leikkaa Sukkaa oli kuitenkin aika omaperäinen biisi ja saundiltaan aggressiivinen ja voimakas, kun taas Hesan naiset on myös osittain pehmeempi, Särre kertoo
Päivätyöstään irtisanoutunut Särre on ryhtynyt täyspäiväiseksi muusikoksi ja työstää uutta levyään Ruudolfin tuoreelle Lihamyrsky-levymerkille. Uutta levyä on työstetty yhdessä Ruudolfin studiolla.
Mutta millaisia ne Hesan naiset sitten ovat? Artistin mukaan kyse on ennemmin mielentilasta ja aitouskriteeristä, kuin yksittäisistä ominaisuuksista ja luonteenpiirteistä. Hesan naisia voi siis löytyä myös Kehä kolmosen ulkopuolelta.
Hyvällä karnevaalifiiliksellä varustettu Hesan naiset sovittelee harteilleen kesähitin viittaa, mikä ei Särren mukaan ole taktikoitua, mutta ehdottomasti tervetullutta.
- Jos oikein haluisi taktikoida ja pelata valmentajapeliä, niin julkaisisi kesähitin aikaisemmin ja lähtis rakentamaan sitä kunnolla, tää nyt oli sellainen biisi, joka oli paras kandidaatti kesäjulkaisuksi.
Levyn valmistelun lisäksi Särren voi kesällä bongata Suomen festarikesästä. Heinäkuussa sukkaa leikataan esimerkiksi Summer UP:in ja Ruisrockin lavoilla. Lisäksi artisti keikkailee niin Tampereen, Helsingin kuin Turunkin klubeilla.
Maanantain Rytmibarometribiisi Hesan naiset on kuunneltavissa Spotifyssa perjantaista lähtien ja kappaleelle on tekeillä myös musiikkivideo. Videon sisällöstä Särre pysyy vielä mystisenä. Varmaa on kuitenkin se, että luvassa on kuitenkin biisin karnevaalifiilikseen sopivaa iloittelua.