Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Lomamatka 80-luvulle pääkuva

Rokkarit: Elina, Laila, Mika ja Rami

Elina, Laila, Mika ja Rami poseeraavat rokkijulisteessa.
Elina, Laila, Mika ja Rami Elina, Laila, Mika ja Rami poseeraavat rokkijulisteessa. Kuva: Yle/Laura Pohjavirta ladaporukka

Ladalla matkaan lähtevät helsinkiläinen Mika sekä joensuulaiset Laila ja Elina. Tähän taiteelliseen, filosofiseen ja riehakkaaseen jengiin liittyy myöhemmin vantaalainen Rami.

Lomamatka 80-luvulle, Mika.Lomamatka 80-luvulle, Mika.
Kuva: Yle

Mika on kokki, jonka rakkain harrastus on kirjoittaminen. Tähän mennessä häneltä on ilmestynyt omakustanteina romaanit muinaisista intiaaneista ja viikingeistä.
- Ensimmäisen kirjan mä kirjoitin maya-intiaaneista, ja se oli ideana vähän niin kuin Sinuhe, egyptiläinen: on tälläinen mayalainen, joka kulkee siellä Maya-maailmassa ja tapaa kuninkaita. Mutta se oli kustantajille aivan liian kaukainen juttu. Sitten mä kirjoitin viikingeistä ja ajattelin, että mennään nyt lähemmäksi, melkein tähän omalle takapihalle. Mutta silläkään mä en saanut kustannussopimusta, Mika harmittelee.
Kirjoittaminen on Mikalle tosi tärkeää.
- Mä olen kuitenkin enemmän filosofi kuin kokki. Nyt arki sotkee sitä kirjoittamista aika vahvasti. Olisi hienoa, jos joskus pystyisi täyspäiväisesti omistautumaan taiteelle.
Nyt työn alla on 80-luvulle sijoittuva dekkari. Mikan motiivi lähteä 80-luvulle on selvä: hän haluaa lisämateriaalia tekeillä olevaan kirjaansa. Omiakin muistoja 80-luvusta kolmikymppisellä Mikalla toki on.
- Minä olen kasinelonen, ja 80-luku on jäänyt näihin varhaisiin, onnellisiin muistoihin: sai paljon joululahjoja ja muuta mukavaa. Sitten kun tultiin 90-luvulle niin yhtäkkiä ne joululahjapaketit vaan pienenivät, ja kun pummasi isältä viismarkkasta se sanoi, ettei ole, ja syytti siitä jotain lamaa. Minä ihmettelin, että mikä ihmeen lama.
Mikan blogi.

Laila ja Elina poseeraavat ennen vaatteiden vaihtoa.Elina ja Laila poseeravat julistekuvassa
Kuva: Rajoitettu käyttöoikeus, Yle Kuvapalvelu, kuvapalvelu@yle.fi

Nämä matkaajat ovat yhdeksänkymmentäluvun puolella syntyneet Elina ja Laila Joensuusta. Elina opiskelee graafista suunnittelua ja Laila teollista muotoilua. 80-luvusta heille tulee ensimmäisenä mieleen nousukausi.
- Ja Madonnan sellaset tosi kähärät hiukset ja rokkityyli, meikit ja bändipaidat.
- Niin, ja tekniikka ja tietokoneet, ja kirkkaat värit ja suuret olkatoppaukset.
- Ja sukupuoliroolit rupesivat vähän kääntymään, että oli aika paljon maskuliinisia naisia, ja sitten taas feminiinisempiä miehiä. Niillä oli meikkejä, ja naisilla taas isot olkapäät ja lyhyt tukka.
Elina epäilee, että heidät valittiin ohjelmaan, koska mukaan piti saada kaksi kylähullua Joensuusta.
- Ja myö ei olla tylsiä, sen takia meidät valittiin. Meistä kyllä riittää kaikenlaista ihmeteltävää sekä hyvässä että pahassa.
Laila halusi mukaan 80-luvulle, koska hän halusi nähdä millaista oli silloin, kun hänen vanhempansa olivat nuoria.
- Ne menivät varhain naimisiin ja olivat jo 80-luvulla yhdessä. Äidillä oli paljon työmatkoja ja permanentti. 80-luvulla työelämä luisti hyvin, ja heillä on siitä vuosikymmenestä vain hyviä muistoja, Laila summaa.
- Eiks Eppu Normaali ja Ismo Alanko ollut jo silloinkin? Molemmat artisteja, jotka nykypäivänäkin tekee hyvää musiikkia.
Elinan blogi. Lailan blogi.

Rami ennen stailausta.Rami stailauksen jälkeen.
Rami. Kuva: Yle/Laura Pohjavirta

Vantaalainen Rami liittyy lomamatkalaisten joukkoon matkan toisena päivänä pulinalinjan kautta. Pulinalinjat olivat 80-luvulla tosi suositttuja. Toisilleen tuntemattomat ihmiset soittivat tiettyyn numeroon ("haloo, ketä on linjoilla?"), ja pääsivät jutustelemaan kaikkien muiden kanssa. Toisiinsa tykästyneet voivat vetäytyä linjalta kahden keskiseen keskusteluun.
Kahdeksantoista vuotias Rami harrastaa kehonrakentamista.
- Sieltä löytyy mun huono puoli: mulla on hirvee nälkä koko ajan.
Onneksi Rami osaa kokata, sillä hän suorittaa elintarvikealan tutkintoa. Kiinnostus ruokaan syntyi libanonilaisen kokki-isänsä kautta.
80-luvusta Ramille tulee ensimmäiseksi mieleen Arnold Schwarzenegger.
- Ja Raybanit, rannalla chillaaminen ja disco. Vuoristorata, vanhanaikaiset autot ja modernit vaatteet. Vanhaan aikaan pidettiin paljon enemmän koruja, sormuksia ja kauluspaitoja, Rami muistelee ja epäilee, että silloin oltiin vähän ruhjusempia.
- En mä kauheasti tiedä 80-luvusta, mutta kyllä siitä jotain tollasia vanhanaikasia juttuja tulee mieleen. Eiks sillon ollut revityt farkut? Repiks ne ihmiset ite ne farkut? Vanhemmat varmaan vähän suuttu.