Ihmiset puhuvat planeetallamme mitä ihmeellisimmillä kielillä, mutta yksi omalaatuisimmista on vihellyskieli. Vihellyskieliä vihelletään muutamilla vuoristoisilla seuduilla eri puolilla maailmaa, ja parhaiten on tunnettu Kanariansaarten vihellyskieli silbo. Sana silbo on espanjaa ja se tarkoittaa vihellystä.
Tarinan mukaan saarille 1400-luvun alussa saapuneet espanjalaiset valloittajat omaksuivat Kanariansaarten alkuperäisasukkailta, kivikauden tasolla eläviltä guancheilta, tämän kätevän tavan kommunikoida vaikeakulkuisessa maastossa. Kanariansaarten valloittaja Jean de Béthencourt kohtasi voimakkainta vastarintaa saarista vuoristoisimmalla, La Gomeralla, ja niin silbokin on säilynyt parhaiten juuri tällä saarella. Oikeastaan vihellyskielen nimi onkin silbo Gomero.
Saaren arvoituksellisuus on vain lisännyt silbonkin mystistä olemusta.
La Gomeralla ei ole hiekkarantoja, joten turismi ei ole sitä valloittanut yhtä läpitunkevasti kuin muita Kanariansaarten saaria. Saaren tiet mutkittelevat yhä kapeana vuorten rinteillä ja runsaiden sateiden vuoksi kasvillisuus on runsasta. Saaren arvoituksellisuus on vain lisännyt silbonkin mystistä olemusta. Ja luonnollisesti silbon alkuperäiset puhujat guanchitkin ovat arvoituksellista väkeä; heidän arvellaan saapuneen saarille Saharan aavikon kohdalla sijainneiden sademetsien kuivumisen vuoksi.
Silbo ei kuitenkaan ole kuollut. Uutistekstit kertovat, että la gomeralaiset ovat oivaltaneet omintakeisen vihellyskielensä arvon ja alkaneet opettaa sitä kouluissa. Vuonna 2009 silbo Gomero liitettiin UNESCOn henkisten kulttuuriperintökohteiden luetteloon. Ja aivotutkijatkin ovat luonnollisesti olleet kiinnostuneita vihellyskielestä. Tiedelehti Nature raportoi vuonna 2005 tutkimuksesta, jossa oli havaittu, että silbo Gomeroa käytettäessä aivoista aktivoituvat eri osat kuin normaalissa espanjan puhumisessa.
Mutta miten silbo Gomeroa puhutaan? Onko se oma kielensä? Voiko mitä kieltä tahansa viheltää? Miten silboaminen opitaan? Mitä on hyvää päivää silboksi? Salvador Darias on syntyisin La Gomeralta ja hänen vaimonsa Annukka Mack on käynyt saarella koulunsa. He ovat Pasi Heikuran vieraina Aristoteleen kantapään jaksossa, joka on uusinta toukokuulta 2012.
Kiitos Espanjan suurlähetystölle ohjelman tekemisestä mahdolliseksi!