Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Lomamatka 80-luvulle pääkuva

Elinan matkapäiväkirja

Elina ja hattu.
Elina ja hattu. Elina ja hattu. Kuva: Yle elina ja hattu.

Tyylikäs Elina rakastui 80-luvulla hattuunsa, ruutuhousuihinsa ja toisiin aikamatkaajiin.

Yleisiä huomioita

Kun lähdin mukaan lomamatkalle 80-luvulle, en osannut arvailla etukäteen, millainen viikko meitä odottaisi. Totta puhuen, oli tietoinen päätös olla ajattelematta lomaa etukäteen juuri lainkaan. En halunnut muodostaa minkäänlaista etukäteissuunnitelmaa, vaan tipahtaa kaiken keskelle mahdollisimman luonnollisena ja katsoa mihin asti se kantaa.

Laila oli saanut tietää jostakin, että YLE etsi osallistujia 80 -luvun lomamatkan kuvauksiin, ja pyysi minuakin hakemaan mukaan. Olemme tunteneet koko korkeakouluopiskelujen ajan ja parin viime vuoden ajan paremminkin. Aluksi olin epäileväinen, en oikeasti näe itseäni tyypillisenä televisiohahmona. En ole niin ekstrovertti ja omistan kroonisen "resting bitch facen" - eli ihmiset luulevat että murjotan, vaikka olisin kuinka kaikin puolin tyytyväinen oloihini. Silti lähdin mukaan hauskuuden vuoksi.

Otimme valokuvat hakemusta varten. Pidimme koululla kuvaukset kasariteemalla ja se oli hulvatonta. Emme tietenkään voi muistaa henkilökohtaisesti 80-lukua, koska olimme silloin vielä hyvin alkutekijöissämme, mutta menneet vuosikymmenet ovat aina olleet inspiroivia ja kasarissa on jotain hillittömän omaleimaista.

Hätkähdin kun sain tietää tulleemme valituiksi lomalaisiksi. En ollut odottanut, että me ihan aivan oikeasti pääsisimme ohjelmaan mukaan, mutta toisaalta normaaliuslukemat eivät meidän kohdallamme ole koskaan olleet siellä korkeimmalla käyrällä. Järkytyksestä huolimatta ajatus lumosi minut, tästä tulee jotain ainutlaatuista.

Koetimme Lailan kanssa hieman arvuutella millaista 80-luvulla olisi. Päällimmäisenä musiikin lisäksi mielessä vilahteli taloudellinen nousukausi ja porhoelämä: kylpylöitä, vesihiihtoa, ehkä jopa matkustaisimme jonnekin missä voisi lasketella.

Elina pukee pyöreät aurinkolasit päälleen,
Elinan tyyliä luonnehti sana "Lontoo". Elina pukee pyöreät aurinkolasit päälleen, pyöreät lasit

Odotimme permiksiä ja neonvärisiä trikoita. Olisin voinut pukeutua purkkapoppariksikin, mutta toivoin, että oma tyylini tulisi olemaan punk-vaikutteinen. 80-luku oli enemmän post-punk aikaa, joskin Suomeen aalto tuli vähän jälkijunassa, joten se olisi ollut ajankuvaan sopiva look.

Visuaalisena ihmisenä 80-luvun synkemmät visiot dystopioineen Blade Runner -tyyliin ja underground meininki, ovat aina kiehtoneet pientä mieltäni. Etenkin muoti oli omanlaistaan. Androgyynisyydellä leikiteltiin ja naisten pukeutumiseen tuli maskuliinisia elementtejä. Ajattelin että tyylini ei tarvitsisi olla lainkaan sukupuolisidonnaista ja olikin hauskaa, että ajatus toteutui minulle valikoituneessa stailauksessa.

Hattu - ah, hattuni. Sitä ikävöin edelleen kovasti. Sitä ja ruutupöksyjä. En ole kova housujen käyttäjä, mutta kaikki lomamatkaa varten varatut vaatteet sopivat maagisen hyvin. Terveisiä stailaajille, olette ihania. Rakastin hämytakkiani ja hiton tyylikkäitä monoja. Oli sääli lopuksi luopua niistä kaikista, ne tuntuivat niin omilta.

Oma tyylini on aina jatkuvassa muutoksessa muutenkin, jotenka tunsin heti oloni kotoisaksi 80-luvun persoonassa. Kyllä, voisin tosiaan elää näin. Jokin kipinä 80-luvulta jäi - punaisten hiuksien lisäksi (joista en varmasti luovu, vaikka nykyisin ne ovatkin maltillisemman sävyiset) -, siitä jäi tietty varmuus ja luottamus arvaamattomaan tulevaisuuteen.

Mika ja Elina lukevat Decalookia Porissa
Tyyli on köyhän perusoikeus. Mika ja Elina lukevat Decalookia Porissa mika ja elina

Matkalla aika katosi. Enkä tarkoita vain sitä, ettei meillä kellojen puuttuessa ollut minkäänlaista aavistusta ajankulusta, vaan sitä, miten yhteen päivään voi mahtua niin paljon, ja miten nopeasti uuteen elämäntyyliin sopeutui. Oli kuin olisimme aina olleet matkalla. Yksi viikko piti sisällään uuden maailman, ja taas kotiin palattua kaikki näytti hieman erilaiselta.

Kun on tekemisissä uusien ihmisten kanssa, oppii aina jotain uutta. Näistä ihmisistä paistoi tietty varmuus, heillä oli unelmia, joita kohti pyrkiä. Kun myöhemmin tapasimme syksyllä tuntui, että kaikki olivat päässeet askeleen lähemmäs omia unelmiaan.

Mutta se, mikä lomamatkasta jäi päällimmäisenä mieleen, olivat epävireiset yhteislaulut rämisevässä Ladassa ja kuuma moottoritie. Se tunne, että on matkalla jonnekin yhdessä hullun porukan kanssa, ja tulevalta voi odottaa mitä tahansa.

Ladalaisten yhteishenki toimi upeasti; henkilökemiat sopivat yksiin. Ne monet tunnit Ladan takapenkillä, muistelen niitä lämmöllä. Monet väsyneet, hysteeriset, rakkaat tunnit. Koska Lada on Lada, se vei meidät perille vastoinkäymisistä huolimatta. Vaikka Ladaa kaltoin kohtelisi, se ei petä. Väliaikainen ero Ladasta oli riistävää aikaa.

Kun kaverit kyselivät jälkeen päin, mitä reissulla tapahtui, oli yllättävän vaikea vastata, aivan kuin pitäisi kuvailla viime yönä näkemäänsä unta. Vaikka tapahtui valtavasti kaikkea ja meille järjestettiin upeita elämyksiä, ensimmäisenä nousee kuitenkin mieleen miten hauskaa meillä oli. Olimme köyhiä kulkureita, roadtrip-perhettä.

Kun kaikkien stailaukset olivat valmiit, sellaisia he olivat, ei ollut muuta. Olimme matkanneet ajassa taaksepäin, ilman kännyköitä, ilman kelloja, tietämättä mitään ulkomaailmasta. Saavuttamattomissa. Se oli upeaa. Kukaan ei ollut tökkimässä puhelintaan, kaikki elivät juuri siinä hetkessä, ilman ylimääräisiä medioita, jos tyhjyyteen tuijottelua ei lasketa sellaiseksi. Vaikka eskapismiahan matkamme olikin (mikä ei olisi?), reissu toiselle aikakaudelle.

Ensimmäinen päivä - Aikamatka

Päätin ottaa tulevan vastaan uusin silmin, uteliaisuudella ja heittäytyen. Kun saavuimme Pasilaan, jännitys alkoi ensi kertaa oikeasti tuntua. Olinkin ollut huolissani sen puutteesta. Mikaan törmäsimme ensimmäisenä, ja Mika vaikutti heti hyvältä tyypiltä. Paikka oli täynnä tuntemattomia eläväisiä ihmisiä ihmettelemässä ympäriinsä. Meille annettiin kuohujuomat käsiin ja johdatettiin värikkäälle ja kovin graafisen hattaraiselle 80-luvulle. Susanna otti meidät vastaan tupeerattuine hiuksineen, upean värikkäissä tekokuituvaatteissaan. Kaikki olivat hieman hämillään - mitä nyt tapahtuisi?

Muodonmuutos yllätti positiivisesti. Istuin siinä stailattavana foliolla peitettyjen peilien edessä ja kaikkialta pistävien coctailtikkujen keskellä, ja tunsin oloni hieman orvoksi. Arvelutti seurata, miten vieressä sekoiteltiin kippoon oranssin näköistä väriä. On hiuksissani tapahtunut vuosien varrella jos jonkinlaista vaihetta, mutta olin jo jonkun aikaa viihtynyt omissa väreissäni. Ei maantienruskea ole häppee.

Stailaajat olivat osanneet arvata viehtymykseni erikoiseen estetiikkaan. En tiennyt sitä vielä, mutta näytin aivan Boy Georgelta. Ja tukka - sitä olin odottanut kauhulla. Mutta jestas, se oli upea! Salaa punaisista hiuksista haaveilleena peilikuva pääsi yllättämään. En tiennyt, että ne voisivat sopia minulle. Rakastin kaikkea siinä lookissa, se oli graafinen, tumma ja särmikäs. Rannerenkaat kilisivät. Neonkeltaiset sukat vilkkuivat. Ei hitto, tuntui tosi rajulta friidulta.

Elina ja Laila Lomamatka 80-luvulle julistekuvassa.
Elina ja Laila valmiina matkaan. Elina ja Laila Lomamatka 80-luvulle julistekuvassa. elina ja laila julistekuva

Kun koko lössi oli kokenut muuttumisleikin, en olisi osannut kuvitella ketään enää arkivaatteissa. Takatukat ja viikset liehuivat. Laila saapui paikalle pastelliväreissään ja vyölaukussa. Olimme vähän hölmistyneitä siitä, miten minut ja Mika oli stailattu samantyylisiksi rokkareiksi ja Laila taas oli kevyempi poppari - olisiko tiiminjaossa jokin yllätyskäänne? Nisuset olivat sympaattinen karavaanariperhe, paljon vaaleaa farkkua ja redneck-estetiikkaa. Kovanen-Jägermalm -uusioperheessä yhdistyi hienosti juppityyli ja ekstrenttinen taiteellisuus. Oli huvittavaa, miten räväkkä Jane oli tyylitelty kiltiksi pikkutyttäreksi.

Porukalla katsoimme Trans Amia vähän sillä silmällä, mutta kulkurirokkareille Lada sopi paremmin kuin hyvin. Kunhan sen sai ensin käyntiin. Eipähän tarvitse huolehtia liikaa siitä, jos vahingossa tulee kolhittua. Nisuset lähtivät matkaan asuntovaunulla ja uusioperhe sai Trams Amin. Satoi, Lada ei lähtenyt käyntiin, olimme täysin uudessa tilanteessa, heitettyinä kontekstiin, jota voimme vain arvuutella. Olimme nyt kolmestaan, minä, Laila ja Mika. Viikko edessä, mitä tästä voi tulla? Ilma teki väsyneeksi ja hieman surumieliseksi.

Ensimmäinen etappi. Iltahämärissä saavuimme varsin somalle vanhahtavalle leirintäalueelle Lempivaaraan. Tällä matkalla tulee upeita kylttejä vastaan, voi hyvänen aika. Voimme yöpyä mökeissä, ei tarvitse pystyttää telttaa - jes!

Piristyin heti astuessani autosta ulos. Paikka oli rauhallinen, ja olin keskellä luontoa. Ulkona tuoksui kostea kesäyö. Tästähän voi tulla varsin mukavaa. Mikalla on kirjoituskone mukana. Kuinka hauskaa, itsellänikin on sellainen kotona. Mustenauha vain oli kuivahtanut, yritimme saada sitä toimimaan. Nyt oli tilaisuus saada tietää, minkälaisen tyypin matkaan jouduttiin. Illalliseksi makkaraa ja valkosipulijauhetta. Tuli yö, ja joku kävi lammessa pesulla.

Toinen päivä - Jumppaa ja rallia

Heräsin varhain. Olo oli upea, aurinkokin pilkisti, ja vihreää maisemaa oli hyvä hengittää. Mika olikin ollut hereillä jo hyvän aikaa ammatilleen tyypilliseen tapaan. Tutkimme kolikkopuhelinta ja vanhaa 80-luvun puhelinluetteloa, jonka mainoskuvat ihastuttivat minua. Seinillä oli julisteita bändeistä, ja arvuuttelimme, josko joku niistä pitäisi yllätyskeikan.

Kaivoin aina yhtä järjestelmällisestä matkalaukustani jotain pinkkiä ja raidallista. Voi elämä. On väriä, on vyölaukkua, on hikipantaa. Mielessä välähtää vanha varoitus, mikä nettiin vuotaa, sitä et enää saa takaisin. Onneksi nolostumiskynnykseni on korkea, siis villinä ulos luontoon!

Katselin kanssareissaajia. Vain minulla ja Lailalla oli perinteiset 80-luvun jumppa-asut, jotka on suunniteltu kiilautumaan ahteriin. Mikäs siinä. Mutta oli se oikeasti piristävää, reipas aerobic heti aamusta, idyllisen raikkaana kesäaamuna huippuohjaajan vetämänä. Koetin jumpata niin, ettei kukaan olisi ollut takanani.

Elina 80-luvun jumppatrikoissaan.
Aerobic-Elina vauhdissa. Elina 80-luvun jumppatrikoissaan. jumppatrikoot

Lähdimme jatkamaan matkaa. Tienvarressa oli pitkä kaveri liftaamassa. Kyytiin vain, onhan meillä tilaa. Vilkas poika esittäytyi Ramiksi ja kertoi olevansa matkalla leirintäalueelle, jonne oli sopinut treffit erään tytön kanssa. Ja eiköhän se tyttö ollutkin Jane. Tästä tulee hyvin mielenkiintoista.

Matkalla ehdimme jo keskustelemaan monesta kiehtovasta aiheesta. Tämä kaveri osaa paljastaa muista ihmisistä yllättäviä puolia kysymällä ne juuri oikeat väärät kysymykset, menemättä kuitenkaan liian pitkälle. Olen varma, että Rami on Ylen palkkaama vakooja. Tyypin on pakko olla ammatiltaan koomikko.

Olimme rallitilalla. Pelasimme Ramin kanssa ristinolla-peliä, jonka voittaja ei koskaan selvinnyt. Mona voitti kilpailun ja pääsi Juha Kankkusen kyytiin. Me muut kannustimme metsän laidassa, kun ralliauto vilahti ohi. Oli hyvin lämmin päivä, naama meinasi kuoriutua irti. Monasta näki miten paljon se kaikki hänelle merkitsi. Olen iloinen, että hän pääsi kokemaan jotain mitä muistella vuosienkin päästä. Rautarouva-Mona!

Taas tien päälle, tällä kertaa uudella kokoonpanolla. Määränpäänä Liedon Zoolandia ja Härmälinna. Harva paikka on yhtä paljon nimensä veroinen, kummitusmainen hirsilinna toi mieleen lukemattomat teinikauhuleffat. En yllättyisi, jos yöllä ikkunan takana vilahtaisi jokin. Ulkoa kuuluu hämmentäviä eläimellisiä ulvahduksia. Käytävät ovat suoraan Hohdosta. Ulkona hylätty, sateinen huvipuisto.

Kolmas päivä - Graffiteja Turussa

Aamu koittaa Härmälinnaan. Laila ja Mika menevät tekemään graffitin, me muut pääsemme sateeseen katsomaan flegmaattisia eläimiä.

Sain tehtävän. Sydämestäni jo pehmeän kohdan varanneelle Ladalle oli keksitty suunnitelmia. Se tulisi tuunata, ja minä olisin tehtävässä vetovastuussa. Sain suunnitella, miten rakas ajopelimme muutetaan vaatimattomasta rokkiautosta megalomaaniseksi taideinstallaatioksi. Siis miulle tämmöinen vastuu. No huhhuh, vau, okei.

Ulkona paistoi taas aurinko, ja muut menivät huvipuistoon. Itse lukittauduin huoneeseeni punomaan juonia. Siinä nimenomaisessa huoneessa ohimennen sanoen oli kotiopettajatar-romantiikan lisäksi jotain todella hämärän oloista. Myönnän, että olin tilanteesta paniikissa, ja käytin suurimman osan ajasta hermoilemiseen.

Elina maalaa Ladaa uuteen uskoon.
Ladasta installaatioksi. Elina maalaa Ladaa uuteen uskoon. elina maalaa ladaa

Okei, se on nyt aika ottaa ohjat! Sen sijaan, että olisin diktaattorimaisesti määrännyt kaikki toteuttamaan jotain omaa taidevisiotani halusin, että kaikki jättäisivät autoon oman näkemyksensä 80-luvusta. Mitä se merkitsee sinulle, henkilökohtaisesti.

Lada koki metamorfoosin ja kaikkien taiteilijoiden käsissä se muuttui vaatimattomasta sinisestä pikku menopelistä 80-luvun symboliksi ja yhteisöllisyyden ilmentymäksi! Se oli vaikuttavaa. Erityisen ylpeä olin Veikan tuunaamista etuovista, jotka hillityssä tähdellisessä estetiikassaan korostivat muun auton riemunkirjavaa kiertolaisestetiikkaa. Ja me tulemme vielä ajamaan tällä kaunokaisella loppuviikon. Mahtaa ihmisten päät kääntyä seilatessamme ohitse.

Palatessamme jäin poimimaan tien varresta kukkia seppelettä varten. Jalkaan oli ilmestynyt jostain valtaisa mustelma. Se peittää koko säären, en tiedä mistä se on tullut. On hektistä.

Laila ja Mika palasivat, Mika kaulassaan voitokkaat karvanopat! Hurraa! Mitä herkkiä taidesieluja tiimimme onkaan - uusi Lada sopii meille täydellisesti. Erikoinen ajopeli erikoiselle porukalle.

Ilta ei ollut vielä lopussa. Auringon oranssissa iltavalossa saimme Lailan kanssa vielä yhden tehtävän, seuraisi Kauhujen ilta. Olemme hurmaavia hovimestareita synkän kalmaisissa juhlissa. Pääkalloja, tädin maksaa ja onnettomien sielujen kasvomaalausta. Arvasin, ettei Härmälinnan aavemainen stratosfääri voinut olla sattumaa.

Ensin tulisi tietysti ehostautua asiaankuuluvasti. Pian Freddy ja Vampira lehahtivat yöhön. Vieraat saapuivat ymmärrettävän hämmennyksen vallassa. Sormia alkupaloiksi ja kasvomaalausta hilpeissä tunnelmissa. Anteeksi Eetu, jouduit maalauksen koekaniiniksi. Laila veti roolinsa tunteella. Todellakin siis heittäytyi rooliin, minuakin alkoi pelottaa.

Iltasatu lapsosille, ja sitten kaikki kiltisti nukkum- ei! Yö ei olekaan vielä ohitse.

Saisimme Lailan kanssa tehdä kauhuelokuvan, josta Mikakin innostui äärettömästi. Noissa on kyllä jotain samaa, Lailassa ja Mikassa. Katsoin kuinka molemmat vipelsivät kamera kourassa inspiraation vallassa. Alkoi ihan vakavissaan väsyttää, päivä oli ollut pitkä, ja kauhuleffan tunnelmaan oli vähän liian helppo uppoutua.

Elina ja Laila zombieiksi maskeerattuina.
Laila ja Elina, nuo mainiot zombi-emännät. Elina ja Laila zombieiksi maskeerattuina. kauhujen yö

Mona teki mielettömän hyvän roolityön respan virkailijana, ja Jane heitti lusikan nurkkaan erinomaisesti. Hioimme ottojen ajoitusta millin tarkkuudella todella, todella pitkään. Vihdoin pääsin pesemään arvet pois ja nukkumaan. .

Neljäs päivä - Maksamme velkaa

En oikeastaan ollut nukkunut edellisenä yönä, mutta hysteerinen kaikesta pihalla olo on varmasti hyvää viihdettä. Tipitii. En usko enää, että Rami on Ylen palkkaama vakooja. Aika korkata muodonmuutoksen kokenut Lada. Kuuluu outo ääni. Rannerenkaiden kilinän lisäksi mobiilimme on saanut uuden ominaisäänen: tuunatut vauhtiraidat räplättävät irtonaisina vasten kattoa. Tässä sitä on tunnelmaa.

Kas, menemme Turkuun! Olen aina halunnut käydä siellä! Moottoritie on kuuma. Ainakin kuvainnollisesti. Sataa ja eksymme matkalla. Vihdoin löytyy tie perille hienostuneeseen kohteeseemme. Sulauduimme hienosti pukumiesten joukkoon. Tuntui melkein syntiseltä olla salihousuissa näin tyylikkäässä paikassa. On taas karvanoppien tavoittelun aika.

Mika ja Elina hyväntekeväisyyslaulun kimpussa.
Mika ja Elina hyväntekeväisyyslaulun kimpussa. Mika ja Elina hyväntekeväisyyslaulun kimpussa. hyväntekeväisyyslaulu

Kuin koululaiset odottelemme parijonossa hulppean luokkahuoneen ovien takana. Saamme keksiä laulun Afrikan tilanteesta ja sen nälkää näkevistä maista. Tarkoitus on hyvä, mutta laulun teko tulee olemaan haastavaa. Onneksi Mika alkoi heti pähkäillä lyriikoita.

Istuimme siinä, rähjäiset wannabe-muusikot aatelistyylisessä salongissa, koettaen synnyttää laulua kuumottavalla deadlinella. Laulu kertoo Mama Africasta, jonka lapsia kaikki olemme, ja vallasta juopuneista heimopäälliköistä. Koetin ensin säestää kitaralla, mutta julkisen häpeän pelossa rummutin taustat kaikukopalla. Tausta sai juurevuutta ja sopi oikean rummun puutteessa aiheeseen paljon paremmin.

Palasimme luokkaan ja siellä istui Pelle Miljoona! Hän kertoi meille biisinteosta ja valotti taustoja Gabriel-laulun takaa. Tarina oli koskettava ja upeaa oli kuulla se livenä. Se tuntui todella merkitykselliseltä.

Elina, Jane ja Monica nauravat Turussa.
Elina, Jane ja Monica Pellen opissa. Elina, Jane ja Monica nauravat Turussa. monica

Esitimme kukin laulumme Pellelle, joka antoi palautetta biisiaihioista. Renen ja Tiinan laulu valittiin voittajaksi, mikä oli oikein. Näkökulma lapsen silmin on kekseliästä ja tehoaa. Lisäksi laulu jää soimaan päähän. Pääsimme studiolle taustakuoroksi, kun Rene ja Tiina levyttivät laulua. Renelle oli varmasti mieletön kokemus päästä kokeilemaan levytystä omakohtaisesti.

Marssimme sateessa kohti äänitysstudiota ja huusimme äänemme käheiksi sotaa ja ydinvoimaa vastaan. Raahasimme kylttejä, ja vastaantulijat tuijottivat omituista porukkaa. Matkan tuoma väsytys sai kyytiä, ja julkisella paikalla huutaminen toimi terapiana.

En usko sotien järkevyyteen. Kuitenkin aina, kun on ihmisiä loukkaantumassa oman ideologian tai omaisuutensa puolesta, on myös sotia. Jos järjestäisin mielenosoituksen sen pitäisi muistuttaa ihmisiä siitä, etteivät he ole yksin. Se kannustaisi muodostamaan yhteisöjä, joista tunnekylmyys karsitaan pois. Pelkäävät ihmiset ajautuvat tekemään pahoja asioita. Barrikaadeille pehmeämpien arvojen puolesta!

Lomamatkalaiset osoittavat mieltä Turussa.
Mielenosoitus rauhan puolesta. Lomamatkalaiset osoittavat mieltä Turussa. mielenosoitus

Mielenosoituksessa muistutettaisiin käyttämään omia aivoja ja arvostamaan niin omaa itseä kuin muitakin. Olemaan siis läsnä ja oivaltamaan, mikä oikeasti on elämässä tärkeintä. Järki ilman tunnetta tekee kaikesta bisnestä. Tunne ilman järkeä taas synnyttää kaaoksen. Nykyihmiset kaipaavat tähän kipeästi tasapainotusta.

Seuraava kohde oli taas mökki-aluetta. Se ei haittaa minua, nautin näistä leirimeiningeistä. Oli todella kylmä ja aiemmin naurattanut kevyttoppa-asu ei ihmeellisesti tuntunut enää niin hassulta ajatukselta. Tuulee mereltä. Saaristoa, en ole aiemmin käynyt länsirannikolla. Paikka huokuu saaristolaisuutta, suomenruotsalaisuutta.

Yövymme kahdessa mökissä, naiset yhdessä ja miehet toisessa. Ilta oli mukava, vietimme ensi kertaa vapaa-aikaa muidenkin tiimien kanssa. Korttitemppuja esitettiin. Menin kuvaamaan kamerallamme mieletöntä auringonlaskua. Maisema on kaunis.

Viides päivä - Ydinlaskeuma uhkaa

Pyhä jysäys. No nyt se tapahtui. Olimme katselemassa tuoretta uutislähetystä ydinvoimasta, kun kuului hullu päsäys. Tshernobyl räjähti. Aika voimalla, kun ikkunastakin näkyi kipinöiden lentoa.

Laila pääsi pelastusoperaation johtajana elementtiinsä. Innostuin liikaa ja lajittelin kaikki muonat eri kasseihin säilyvyyden mukaan. Myöhemmin tämä nerokkuus aiheutti kirouksia, kun unohdimme lajitella ne takaisin. Hirveällä tohinalla valmistelimme bunkkeria evakuointia varten. Ikkunat umpeen ja odottamaan maailmanloppua.

Lomamatka 80-luvulla vietettiin pari tuntia ydinsuojassa.
Ydinsuoja oli 80-luvun BB-talo. Lomamatka 80-luvulla vietettiin pari tuntia ydinsuojassa. ydinlaskeuma

Koetin eläytyä siihen millaiselta tuntuisi, jos tapahtuisi katastrofi eikä voisi oikeasti tietää, ovatko ulkomaailma ja läheiset kunnossa. Se on traumaattinen tilanne. Voisimme olla ainoat selviytyneet. Nyt olimme kaikki yhdessä, paitsi Tiia ja lapset, jotka olivat muualla turvassa.

Tilanne oli kuin BB-talossa. Kasa ihmisiä suljetussa tilassa vailla ajantajua, rakennuksen sisäilman kivistäessä ohimoita. Kenet syödään ensiksi, kun ruoka loppuu? Mika oli pöllinyt villapaitani, ja Rami turvautuu näkkileipien lohtuun. Nakerramme kaikki ajankuluksi kuvioita näkkileivistä ja pelaamme hirsipuuta.

Jossain vaiheessa puheenaiheet menevät syvällisiksi, ja hermostumisia sattuu vaihtelevasti. Sitten - oliko mennyt jo tunteja, kuka tietää - radio ilmoittaa ulkona olevan taas turvallista. Ihanaa ydinlaskeuma-ilmaa!

Kuudes päivä - Dingon jäljillä Porissa

Tämähän oli aikamoinen päivä. Vierailimme Yyterin tuulisella rannalla ja tutustuimme Porilaiseen musiikkiskeneen. Rannalla tuuli ja oli turha odottaa hiekalla lököilyä. Ramin ja Mikan kanssa kilpailimme armottomalla vimmalla Dingo-aiheisessa kaupunkisuunnistuksessa. Aurinkolasitkin jäivät jonnekin jälkeen, kun juoksimme päättöminä pitkin vieraita katuja.

Mika, Rami ja Elina Pori-rockin jäljillä.
Mika, Rami ja Elina Pori-rockin jäljillä. Mika, Rami ja Elina Pori-rockin jäljillä. dingon jäljillä

Pääsimme maaliin, jossa yllätykseksemme löytyi dingolaisen Even bileet! Tyypit soittivat kadulla, ja me tanssimme musiikin mukana keskellä Poria innoissamme livemusiikista.

Illalla saimme vihdoin vaihtelua mökkeilylle ja pääsimme bilettämään Even keikalle. Laitoin päälleni bileasuni, joka toi mieleen surullisen klovnin, ja maalasin Mikan iltaa varten.
Päivään mahtui draamaa, oli väsyitkuja ja jaksuhaleja. Pitkä päivä päättyi iloon tanssiessamme villisti eturivissä Autiotalon tahtiin.

Ex-Dingo Eve laulaa.
Eve ja Levoton tuhkimo. Ex-Dingo Eve laulaa. lavalla

Kasarimusiikki ei ole minulla täysin vierasta, monet mielibändini ovat siltä ajanjaksolta. Musiikkimaussani näkyy rakkaus kaikkeen outoon ja visuaaliseen, jonka puolesta 80-luku oli kultakautta. Nick Cave and the Bad Seeds sekä muut synkistelyt ja kummallisuudet, kuten The Cure ja The Cramps, Klaus Nomi, Army of Lovers sekä Danny Elfmanin nerokas Oingo Boingo. Eurorythmicsin Sweet Dreams, Alice Cooperin Poison, Soft Cellin Tainted Love ja Adam and the Antsin Prince Charming ovat usein kuuluneet kajareista. Onhan noita. Suomalaisista bändeistä suosikkejani ovat Leevi and the Leavings ja Ismo Alangon shamanistiset biisit.

Ajoimme Porista Helsinkiin päin, ja kohdalleni osui nakki päästä Ladan rattiin. Olin luistellut vastuusta aiemmin, koska viime ajokerrasta oli jo aikaa. Ratti oli jäykkä ja veti vasemmalle, mutta rakas Lada totteli ilman pahempia vastalauseita alkujärkytyksen jälkeen. Nyt, istuessani ratissa, loma tuntui saavuttaneen jonkinlaisen lakipisteensä. Väsyneet matkalaiset saivat levätä ja hoilasimme Pelle Miljoonaa, Leevejä ja Dingoa. Olo oli tyytyväisen haikea, loma oli jo lähes ohi. Se oli ollut raskasta ja ottanut veronsa, mutta en vaihtaisi yhtään tuntia pois.

Seitsemäs päivä - Jenkkifutis RULES!

Viimeinen päivä, mitä ihmettä. Soluttaudumme amerikkalaisen jalkapallon peliin. Pippurinen Jane ohjeisti cheerleading-esityksen ja samalla tuli bondattua poikien kanssa. En ole oikeastaan koskaan tekemisissä lasten kanssa, mutta nämä kaverit ovat tosiaan okei.

Laila, Jane ja Elina cheerleadereinä.
Laila, Jane ja Elina cheerleadereinä. Laila, Jane ja Elina cheerleadereinä. cheerleaderit

Koreografioiden muistaminen ei ole koskaan ollut vahvinta alaani, liikkeet onnistuvat, kun en ajattele niitä. Takahuoneessa pelaajien keskellä leijui testosteroni vahvana ilmassa. Kanssalomalaismiesten kasvoilta kuvastui epätietoisen järkytyksen naamio. Pelko ei ollut aiheeton, kukaan tuskin jäi ilman taisteluvammoja viimeisen päivän kunniaksi. Kannustimme ja huiskutimme urhoille kentän reunalta.

Nyt se siis oli ohi. Olo oli haikeuden, ilon, helpotuksen ja kiitollisuuden sekamelskaa. Kohta pääsee kotiin. Mutta eikö koti oikeasti ole siellä, missä oma pääkoppakin? Olisin vielä voinut jatkaa matkaa ja nähdä uusia mantuja, mutta oli aika luopua lomasta ja palata omalle vuosituhannelle, joka äkkiä tuntuikin vieraalta.

Olen onnellinen kaikista kokemuksista ja uusista tuttavuuksista. Lada siirtyi voittoisalle Nisusten perheelle, ja halasimme lopuksi kaikki viimeisen valtavan ryhmähalauksen samalla, kun ilotulitukset räjähtelivät taivaalla loman lopun merkiksi.

Hyvästiksi Laila vihelsi Pasilan naistenvessassa Titanic-hymnin. Kuuntelimme kaikki sitä hiljaa. Mika antoi muistoksi sadan markan setelin, joka on edelleen minulla tallessa. Oli aika luovuttaa hattu ja vaihtaa vaatteet lomaa edeltävän Elinan tavaroihin. Utuisessa selkeydessä tunsin olevani yhtä vuosikymmentä rikkaampi.

Reunion

Vaikka näimme välittömästi loman jälkeen Lada-porukan kesken, oli se silti jollain tavalla kummallista, kaikkihan näyttivät erilaisilta ilman kasarikamppeita. Kuin mennyt viikko olisi ollut unta. Kävimme piknikillä sateisessa puistossa ja suojauduimme lokeilta sateenvarjolla.
Söimme hyvin ja meillä oli hauskaa.

Mika ja Rami tulivat vielä heinäkuussa käymään Joensuussa. Kierrätimme poikia museossa ja kahviloissa. Menimme kuin vanhasta muistista mökkeilemään Lailan luokse. Sen jälkeen pidimme kasaribileet kämpilläni, ihmeen paljon porukkaa mahtuu pieneen yksiöön. Lomamatka tuntui taas jatkuvan, vaikka tällä kertaa kameroita oli vähemmän.

Aamun valjetessa hypimme Lailan takapihan trampoliinilla varhaisen auringon paisteessa ja katsoimme Miyazakin leffaa. Jos se olisi Lailan perheestä ollut kiinni, Rami olisi adoptoitu Joensuuhun. Mikan kanssa heiluttiin vielä porukalla Ilosaarirockissa.

Lomamatkalaiset skoolaavat jälleennäkemisen kunniaksi.
Malja 80-luvulle! Lomamatkalaiset skoolaavat jälleennäkemisen kunniaksi. skoolaus

Sitten, arvaamattoman nopeasti ja samalla, kuin 30 vuotta myöhemmin, tuli syksy ja näimme taas. Jälleennäkeminen oli liikuttavan hämmentävää, oli hienoa päästä kyläilemään Monan luokse. Kaikki tuntuivat päässeen sillä välin lähemmäs unelmiaan. Näimme Mikan ja Monan myöhemminkin, kun teimme Lailan kanssa visiitin Helsinkiin itsenäisyyspäivän aikoihin. Lailan kanssa mikään matka ei tule menemään läheskään normaalien mittapuiden mukaisesti ja tämä on suurin kehu, mitä voi toiselle ihmiselle antaa.

Viisi parasta asiaa reissussa ja viisi asiaa, joita opin

Parasta reissussa oli se, miten tunsin sen aikana kasvavani ihmisenä. Se kuulostaa varmasti kliseiseltä ja ehkä typerältä, mennä nyt tv-ohjelmaan etsimään itseään, mutta se on totta. Opin uusia puolia itsestäni.

Tärkeintä reissussa olivat tietysti kaikki ihmiset, jotka tuntuivat yhdeltä suurelta, jokseenkin hajamieliseltä perheeltä. Etenkin Lada-tiimimme hitsautui tiiviiksi. Tietysti, koska vietimme intensiivisen viikon yhdessä lähes kellon ympäri. Sekoiltiin yhdessä, käytiin upeita hölmöjä keskusteluja, rakastimme Ladaa ja pidimme toinen toisistamme huolta. Olen iloinen siitä, että olemme nähneet kuvausten jälkeenkin.

Kolmantena on mainittava koko sarjaa kannatteleva pohjavire - 80-luku, se tyyli, se tunnelma, ne vaatteet. Kun ujuttautui 80-luvun Elinan vaatteisiin oli vuosi 2014 pelkkää scifiä. Pidin matkustamisesta. Pidempiaikainen haaveeni oli päästä roadtripille ja nyt se toteutui. Vain maantietä nenän edessä ja yöpymiset leirintäalueilla, hienoa elämää.

Parasta reissussa oli monipuolisten elämysten kokeminen. Pikaperehdytys 80-luvulle - mielenosoitukset, nuoruudenvimmainen toivo tulevasta, taiteellista itseilmaisua, musiikkia, kiinankaalia, cheerleadingia ja kauhujen iltaa. Harvemmin tulee yhtä tiivistä viikkoa vastaan.

Loma oli opettavainen. Se koetteli rajojani, ja huomasin selviytyväni yllättävistäkin tilanteista. Tiesin jo pystyväni sopeutumaan monipuolisesti, mutta viikko toi siihen lisää varmuutta. Itsensä haastaminen ja mukavuusalueiden ulkopuolelle asettuminen kasvattavat.

Aina uusia ihmisiä tavatessa oppii jotain. Nämä olivat kovin persoonallisia ja he kulkivat varmuudella kohti tavoitteitaan. Juuri tämä tuo mielekkyyttä elämään - se, että asettaa unelmia ja lähtee tavoittelemaan niitä anteeksipyytelemättä.

On osattava nauttia tästä hetkestä ja tulevaisuuden tuntemattomuudesta, jos haluaa kokea vapautta. Tauko teknologiaan voi auttaa tässä suhteessa. Huomasin, miten luonnolliselta tuntui, kun ei ollut kelloja, kännyköitä tai tietokoneita viemässä huomiota. On välttämätöntä joskus keskittyä vain nykyhetkeen ja oikeasti huomata elämä, tässä sen tapahtuessa.

Lomalla korostui yhteisöllisyyden tärkeys. Jokaisen tulisi pitää toinen toisestaan huolta ja varata enemmän aikaa kavereille ja ihmissuhteille. Loppupeleissä niillä on enemmän merkitystä verrattuna jatkuvaan velvollisuuksien suorittamiseen, mistä tulikin mieleen vielä yksi juttu, teit mitä tahansa, tee se mahdollisimman avoimin mielin ja tuomitsematta etukäteen. Et voi koskaan tietää, mitä siitä seuraa ja juuri se on hienointa.

ooo xxx Love, Elina

  • Lomamatka 80-luvulle: Ladan kesä

    Ladan kesäloma jatkui kiireisenä.

    "Vain kerran, kun kävimme ostoksilla Ikeassa, se päästi sisälle pienen savupilven." Millainen kesä oli palkinto-Ladalla Nisusten matkassa?

  • Lomamatka 80-luvulle: Suomen kasarein kampaus on tässä!

    Voiko tämän kasarimpi enää hiuskuontalo olla?

    Kaikkien aikojen #kasarikesä on täällä! Sen kunniaksi Hittimittari-idoli Mikko Alatalo valitsi Suomen kasareimman kampauksen jakamienne kasarimuistojen joukosta. Lue Mikon perusteet voittajakuvan valintaan. Voiko tämän kasarimpi enää hiuskuontalo olla?

  • Lailan matkapäiväkirja

    Purjelautailua ja never ending ketchup!

    Olen jostain syystä aina tykännyt 80-luvun musiikista ja kuuntelen vanhempieni nauhoittamia C-kasetteja automatkoillani. Muistan että yksi ensimmäisistä minua sykähdyttäneistä kappaleista oli Tina Turnerin -Private Dancer, jonka kuulin radiosta 11-vuotiaana kesämökillä. Tätä blogia kirjoittaessani inspiroidun viime kesän fiiliksiin, kuuntelemalla 80-luvun parasta musiikkia, kuten Michael Jacksonin -Thrilleriä, Nenan -99 Luftbaloonsia ja Cyndi Lauperin -Girls Just Want To Have Fun -biisiä.

  • Mikan matkapäiväkirja

    Kuolisin ylläni Elinan villapaita, nuuhkaisin sitä salaa...

    Seuraa kirjailijanurasta haaveilevan Mikan tajunnanvirtaa suoraan 80-luvun sieluun saakka.